Kysymys masentuneille

vvbb

Erään ystäväni tytär teki noin puolitoista vuotta sitten itsemurhan. Sen seurauksena äiti masentui myös ja kertoi myös itse suunnitelleensa täältä lähtemistä.

Itsemurhan tehneiden läheisillähän on myös itsellään suuri vaara kokea samankaltaisia tunteita. Miettivätkö itsemurhaa ajattelevat koskaan tätä?

15

1063

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä vaan

      mietin lähtöä muutama vuosi sitten ja siinä tilassa ei osaa ymmärtää että muille jäisi paha olo,vaan ainakin mä ajattelin että kaikille on vaan helpotus jos lähden.että kyllä he miettivät..

    • vastaus.

      Neljä-viisi vuotta sitten itsemurha ajatukset kuuluivat päivittäiseen elämään. Ensin ajattelin kuinka helposti ongelmat poistuisivat jos kuolisin. Ajatukseni lähtivät rullaamaan itsestään ja seuraavassa hetkessä mietinkin onko ongelmani tosiaan niin ylitsepääsemättömät ettei kukaan voisi auttaa. Ajattelin myös läheisimpiä ihmisiä, hehän jäisivät suremaan (vaikka silloin ajatus tuntui enimmäkseen mahdottomalta). Mietin myös voisiko lähtöni olla jollekulle niin paha paikka että masentuisi. En voinut ottaa riskiä, välitin silloinkin läheisistäni paljon vaikka en sitä juurikaan tunnustanut. Päätin hakea apua, mutta ennen kuin jaksaisin hakea apua minun piti jaksaa jatkaa. Vastoinkäymisiä tuli silläkin saralla, ja vasta nyt olen saanut tarvitsemaani apua.

    • lygialith

      Kysymykseen varmaan parhaiten vastaisivat ne, jotka ovat yrittäneet itsemurhaa, mutta onneksi epäonnistuneet.
      On olemassa itsemurhan tehneiden omaisten tukiyhdistys, ystäväsi tarvii välitöntä apua ja kaikki uhkaukset on aina otettava todesta.
      Auttaisiko sellainen, että sopisit hänen kanssaan, ettei hän tee mitään itselleen ennen kuin on asiasta puhunut sun kans.
      Vaik sanoisit, että yritä tämä päivä vielä elää, kartoitetaan tilanne huomenna uudestaan. Sulta se vaatii hirveästi henkistä energiaa, mutta se on arvokkainta, mitä ihmisenä voit tehdä.
      Jos on kauhee kriisi, menkää suoraan psykiatrian päivystykseen tai terv.keskukseen, josta saa lähetteen eteenpäin.
      Hirveintä, mitä ihmiselle voi tapahtua, on oman lapsen itsemurha, omaisille jää helvetillinen, syyllisyydentunne, tuska, ahdistus, epätoivo, jossittelu.
      Sano sille ystävällesi, että hän haavoittaa sua syvästi, jos tappaa ittensä, sano, että tarvitset häntä elävänä et kuolleena.

      • lygialith

        Ei missään nimessä kukaaan täällä ole syyllistämässä epätoivoista itsemurhaa harkitsevaa, syvästi masentunutta. Olen itse käynyt läpi vaikean masennuksen helvetin viime talvena, aina ennen olin jotenkin ylpeä siitä, että olen päättänyt olla tekemättä itsaria, koska poikani syyttäisi siitä itseään. Mutta syvimmässsä masennuksessa todella mietin itseni tappamista, enää ei niin auttanut pojan ajattelu, koska masennus osittain liittyi hänen elämänsä vaikeuksiin, joista raivona syytti minua. Mietin lääkkeitä ja hirttäytymistä. Ei ollut mitään lohtua, pelkkää helvettiä sekunnista toiseen. Raahauduin useaan otteeseen terveyskeskukseen, sain sanottua omalääkärille, että on itsemurha-ajatuksia, hän laittoi lähetteen psykiatriaan polille, jonne pääsin aika pian, mutta sekin odotus pelkkää helvettiä, sitten siellä määrättiin lääkitys, en tiiä oliko se lääkkeet vai mikä,joka lopulta vähän auttoi, luulen, että enimmäkseen vaan joku takaraivossa oleva ajatus, että jos nyt teen itsarin, niin vaikeuksissa oleva poikani saa siitä käyttäytymismallin ja eräs ystäväni sanoi, että lupaa minulle, ettet tee sitä. ja lupasin.
        Ei se ystävälle lupaaminen ole syyllistämistä, vaan se viestittää masentuneelle, että hänestä välitettään ja hän on kaikesta korvaamattoman arvokas. Vaikka masentuneena ei tuollaista koe, pelkkää pohjatonta kauhua, turhuutta, itseinhoa ja epätoivoa se on,eivät korulauseet mitään auta.
        Mutta jos joku todella haluaa kuolla, ei me voida syyllistää, mutta haluaako syvästi masentunut todella kuolla vai vain päästä pahasta olostaan? ja eikö ystävien osoittama rakkaus ja ystävyys ja huolehdinta ole tärkeintä elämässä ja juuri sitä, mistä voi löytää edes pienen murusen elämän tarkoitusta.
        Tosiasia on, että masennus on hengenvaarallinen sairaus ja vaatii asianmukaista hoitoa.


    • mutta...

      aiemmin sekä miettineenä että jollain tavalla myös kokeilleena, voin kertoa omasta tilanteestani... Olin lyhyesti sitä mieltä, että siitäpä saavat... kostomeininkiä siis. itsemurhan kokeilu on suurella osalla, jollei kaikilla hätähuuto "Eikö kukaan huomaa mun pahaa oloa?" Itsemurhaa miettiessä ei kyllä heti ensimmäiseksi tule mieleen muiden paha olo... masentuneen elämä pyörii oman napansa ympärillä.

      On kuitenkin hienoa, että ystäväsi on kertonut sinulle aikeistaan. Hän siis sai kerrottua sinulle oman hätähuutonsa. Sinun tehtäväsi on vastata siihen.

    • ........

      Mutta mietin myös sitä että miten saisin heidät ymmärtämään kuinka syvä masennukseni on ja ymmärtäisivätkö he sitten että jaksamisella on rajansa=päätöstäni.

      • suicidin, niin hän ei siinä

        tilanteessa jaksa/viitsi/kykene ajattelemaan muita, sehän nyt on aivan selvä ja ymmärrettävä asia!
        Minusta ihmisen omaa päätäntävaltaa tulee kunnioittaa.
        Eikä syyllistää suicidin tehnyttä/yrittänyttä ym.

        Depressiossa kun ei aina jaksa edes nousta WC:n, saati sitten ajatella muiden tunteita.

        Ainostaan depression läpikäynyt tajuaa nämä.

        Kummallista syyllistämistä!!!


      • markkinoitsija
        suicidin, niin hän ei siinä kirjoitti:

        tilanteessa jaksa/viitsi/kykene ajattelemaan muita, sehän nyt on aivan selvä ja ymmärrettävä asia!
        Minusta ihmisen omaa päätäntävaltaa tulee kunnioittaa.
        Eikä syyllistää suicidin tehnyttä/yrittänyttä ym.

        Depressiossa kun ei aina jaksa edes nousta WC:n, saati sitten ajatella muiden tunteita.

        Ainostaan depression läpikäynyt tajuaa nämä.

        Kummallista syyllistämistä!!!

        Muuta. Vain masennuksen läpikäynyt ymmärtää sen. Ei sitä helvettiä, sitä tuskaa voi muuten tajuta yksinkertasesti. Ja se on niin epätodellista, ettei sitä voi huomata ulospäinkään välttämättä. Pahin kokemani sairaus. Olen miettinyt, että ottasin sen mieluummin fyysisenä kipuna, vaikka on se sitäkin. Ihminenhän vammautuu siinä. En toivoisi sitä kenellekään, pärjäilkää ihmiset!!
        En silti suosittele itsemurhan tekemistä..


    • markkinoitsija

      Ajatteleeko vai ei.
      Mutta itse pidemmän aikaa harkinneena ajattelen kyllä muita, en muuten olisi täällä.
      Läheisteni takia olen väkisellä täällä sinnitellyt ja päättänyt olla tekemättä sitä.
      Mutta täytyy muistaa, että masennus on sairaus, ja sairastunut voi aivan oikeasti luulla tekevänsä palveluksen läheisilleen itsemurhallaan, kuten itse luulin.
      Yritettyäni ja henkiin jäätyäni huomasin asian olevan toisin. Eli aiankin itse ajattelen muita.
      Toivottavasti mahdollisimman monet muutkin.

    • (m)

      Minusta lähimmäisten pitäisi iloita siitä, että toisen tuska on loppunut.

      Miksi seotaan vasta sitten, kun on liian myöhäistä?

      En ymmärrä ihmisiä.

    • ilman...

      perhettä olisin jo haudassa! Heidän takiaan jaksan elää, he ovat ainoita, jotka ovat minulle todellisia. Olenkin miettinyt, että jos he kuolisivat esim. onnettomuudessa, riistäisin heti hengen itseltäni. En jaksaisi tätä paskaa maailmaa!

    • __tyty__

      Itse ajattelen tuota aina, ilman perhettäni tekisinkin itsemurhan. Onhan se ihanaa, kun on välittävä perhe, mutta kun se ei riitä. Ahdistaa niin paljon.

    • mutta ei auta enää

      Siis tuo, että joka puolelta sataa tekstiä, että läheiset kärsivät ja pelkurin ratkaisu tms. ovat monesti estäneet minua edes vakavasti harkitsemasta itsaria. Mutta nyt alkaa jo olla aika loppu. Siis olen nyt tilanteessa, jossa ei enää oikeastaan mikään tuonsuuntainen argumentti enää auta ajatuksiini. Hengissä olen vain, koska en ole löytänyt tarpeeksi lääkkeitä, joilla täyttäisin itseni. Muut tavat olisivat sitten muille turhan vaarallisia tai ilkeitä, ehkä hukuttautumista lukuun ottamatta. Keväällä nappasin muutaman kymmenen tabletin setin tenoxia ja opamoxia, mutta annostus meni pieleen. Kukaan ei (onneksi) edes huomannut yritystäni, pitivät vain juopottelijana tms.

      Mutta kuten sanottu, olen loppu. Ei auta tuo läheisten ajattelu, en pysty siihen enää, se vain aiheuttaa lisää tuskaa. En enää edes ajattele muuta kuin nukkumista ja itsaria. Lähden koko ajan läheisiä pakoon.

      • lygia.lith

        Ei oo ihme, että haluat kuolla, koska voit noin hirveän huonosti, olet vakavasti masentunut ja sitä ei ihminen kestä.
        Jaksaisitko mennä suoraan psykiatrian päivystykseen ja sanoa, että tapat itsesi, jos eivät ota sisään? Vakavasta masennuksesta voi parantua, mutta oikean lääkityksen ja muun hoidon saaminen ei onnistu kädenkäänteessä, joudutaan kokeilemaan erilaisia. Jos eivät ota suoraan sisään, tarvit lähetteen terveyskeskuksesta, jaksatko mennä sinne ja sanoa, että kuka tahansa lääkäri kirjottakoon mulle sen lähetteen, en jaksa enää?
        Jos et jaksa mennä mihinkään, jaksatko soittaa itsemurhien ehkäisypuhelimeen?
        Vai olisiko sinulla joku, joka veisi sut sinne terv,keskukseen tai suoraan psykiatr.sairaalan päivystykseen. Jos asuinpaikallasi ei oo sellaista, voit mennä vaikka ensiapuun.
        Kyl tiiän ton tunteen, että haluu vaan nukkuu ja kuolla, se kuoleminenkin on halua nukkua pois tuskastaan.
        Ei sun tartte ketään läheistä ajatella, mutta voisitko jaksaa jatella, että joskus viel ajattelisit, että haluaisinkin elää enkä kuolla? Haluatko kuolla vai päästä pois pahasta olosta?
        Tiiän kyl. että noi pahat tunteet on yks ja sama, mutta tiiän myös tunteen kun synkimpään masennuksen ja epätoivon pimeyteen alkaa tunkeutua valonsäde kerrallaan ja yksi pieni askel kerrallaan huomaa asioita, joilla kokee olevan merkitystä itselleen..
        Jaksaisitko itselle luvata, että vaikka en enää jaksa elää, niin haluan viel ainaski vähän aikaa sinnitellä ja tutkia, onko sisimmässäni jotain sellaista, joka antais kuitenkin iloa ja merkitystä elämälle?
        Jos jaksat, tutustu kirjaan Ihmisyyden rajalla, Viktor Frankl tai kirjastosta mielenterveys, psykiatria osiosta löytyy ihmisten kirjoittamia kertomuksia pahasta olostaa, kuoleman ajatuksistaan, yks hyvä kirja kans on Ulos umpikujasta, useita tekijöitä, se on useasti auttanut mua, siinä on hengellisyyttä, mutta terveessä ja rakentavassa ja lohduttavassa määrin.


    • No minä

      ajattelen minun kissaani, kuka siitä huolehtii jos minä poistun täältä. Vanhempiani en ajattele.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      265
      4364
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3546
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1869
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1746
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1462
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      995
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      909
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      869
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      867
    Aihe