Kylläpä tekisikin terää

Kaukokaipuuta

Niin ottaa ja lähtä ulkomaille, vaikka vain kanarialle, kokemaan hieman vaihtelua. Vois olla, että oma akkakin alkais taas kiinnostaa pienen irtioton jälkeen. Ongelma vaan miten pääsis yksin reissuun niin, ettei tarvis kotiin tultuaan kuunnella puolta vuotta sitä vittuiluu...

10

1858

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jos tolta tuntuu

      eroa pois, sitten voit matkustaa ihan mielen mukaan eikä kukaan nalkuta.
      mikset voi matkustaa yhdessä vaimosi kanssa?
      Meillä ei tulis mieleenkään että jompikumpi lähtis yksin lomailemaan jonnekin etelään.

      • Matkustajanne

        Tulisi sillä ns. miehesi on niin alirstettu.


    • hämmentämättä

      Siis siivokin matka piristää ja toisinaan on ihan hyvä olla vähän aikaa eri matkoissa niin ei ole liian "urautunut". Vuoden-parin välein on hyvä ottaa etäisyyttä niin suhde todella paranee jos pääkoppa on kunnossa. Ei tietenkään onnistu jos ovat toiset puolikkaat ylimustasukkaisia tai muuten määräileviä. Meillä meni molemmin puolin aika huonosti aikoinaan ennen tuollaisia "irtiottoja", mutta muutama matka silloin tällöin antaa molemmille havainnon ettei ruoho ole sen kummempaa erikoislaitumia lukuunottamatta, mutta siellä voi käydä muuten kalpaten. En käynyt naapurin(maan)pusikossa, katselin vaan. Nimimerkillä kokemusta on.

    • hyvä mies

      Lennä Aasiaan, viettämään laatuaikaa.
      Tutustuta itsesi johonkin kaupan myyjättäreen, tai kehenkä tahansa tapaamaasi naiseen.
      Takuulla voittaa kotiolot ja palattuasi voitkin muuttaa niitä kotioloja.

    • Suominainen

      Siellä on elämää:)

    • Suominainen-74

      Siellä on elämää:)

    • puutteessa..

      Säälittäviä, puutteessa eläviä, tumpeloita näyttää tämäkin palsta olevan täynnä.

      • paikkansa

        Väite on melko varmasti totta, niiden osalta, jotka ovat pakon sanelemana tai paremman kokemuksen puuttuessa tyytyneet suomalaiseen naiseläjään.


      • Kaukokaipuuta

        Ei ole kysymys seksin puutteesta. Pikemminkin on kotirintamalla jopa ylitarjontaa, mikä on varmaan aiheuttanut sen, etä haluais välil jotain muuta.

        Ihmiseläimen geeniperimään on kirjoitettu, että tulisi pariutua mahdollisimman monen kanssa. Niin se vaan taitaa olla;)


    • sen verran...

      Elän itsekin parisuhteessa ja mun mielestäni suhteessa on just tärkeää, että on omaakin aikaa..vaikka se joskus olisi loman muodossa. Ei meillä ainakaan aina lomatkaan yhteen osu. Olen joskus siis tehnyt ulkomaanmatkan kaverini kanssa. Ja jo kurssi-/koulutuspäivät Helsingissä tuo välillä etäisyyttä. En voisi olla miehen kanssa, joka kahlitsisi mut itseensä. Tiedän...on paljon parisuhteita, jossa näin on. Mutta sekin on jokaisen oma valinta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe