plekoista.

miksi pleko tarvitsee niin valtavan akvaarion? Eihän ne edes juuri liiku, nukkuu vaan pohjalla,
vaikka akvaario olisi 1000 litraa! Nehän on levänsyöjiä, eikä niiden tarvitse metsästää tai tehdä mitään muutakaan. Kuka tämän on pannut liikkeelle???
4282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitähän plekoa tarkoitat? Lajeja kun on yli 1000, vaikea mennä arvailemaan...

Partamonnille tuskin tarvii 1000L allasta ostaa, 100 litraa riittää. Jotkut plekot taas kasvavat reilusti yli puolen metrin mittaisiksi, ja olisihan mukava jos kala pääsisi myös kääntymään ja liikkumaan altaassa.

Eihän sinunkaan tarvitse kuin istua /maata, ruoka kun voidaan tuoda naaman eteen tai laittaa vaikkapa letkulla suoraan sisään. Mutta onko sellainen hyvää ja virikkeellistä elämää? Ei, minun mielestäni ainakaan.

Kaloille voi harvoin tarjota akvaario-oloissa luonnonoloja vastaavaa ympäristöä elämiseen, mutta parhaansa saa yrittää.

Suurin osa (ellei jopa kaikki) plekoista on yöaktiivisia, en siis yhtään ihmettele vaikket niiden päivällä näekkään liikkuvan. Yöllä sitä sitten mennäänkin semmoista vauhtia, että lasit helisee!

Äänestä
  • ...partamonnikin plekoihin?
    Tarkoitan niitä isoja purjeplekoja ja
    niitä mustan värisiä, joiden nimeä en
    nyt muista. Nykyään on vaan niin tarkat
    lait, ettei kalaa saa ottaa edes 40 l.
    Ennen oli 40 litraa jo iso akvaario, äidilläni
    oli lehtikaloja, tiikeribarbeja ja kultakaloja 12 l altaassa joskus 70 luvulla.

    Äänestä

  • .:tietotyttö:. kirjoitti:

    ...partamonnikin plekoihin?
    Tarkoitan niitä isoja purjeplekoja ja
    niitä mustan värisiä, joiden nimeä en
    nyt muista. Nykyään on vaan niin tarkat
    lait, ettei kalaa saa ottaa edes 40 l.
    Ennen oli 40 litraa jo iso akvaario, äidilläni
    oli lehtikaloja, tiikeribarbeja ja kultakaloja 12 l altaassa joskus 70 luvulla.

    Juu, partamonnit on plekoja. Pertti Rassin sivuilla on laajasti oikeaa tietoa monneista, suosittelen että käyt siellä: http://www.pp.clinet.fi/~prboy/index1.html

    Niin, onneksi nykyään tiedetään paljon enemmän kaloista ja akvaarion hoidosta kuin silloin joskus, on tajuttu ettei alle 40-litrainen riitä luonnossa joissa ja järvissä eläville kaloille.

    Äänestä

Olisikohan nyt niin, että sinulla ei oikein ole tarkkaa kuvaa plekoista? Niitä on satoja erilaisia, alle kymmensenttisistä metrisiin. Kyllä metrinen kala jo aika valtavan akvaarion tarvitsee. Perinteinen partamonni (kyllä! pleko sekin!) menee jo alle 100 litrassa. Osa on levän-, siis viherruoan syöjiä, mutta osa ei koske levään ollenkaan vaan vaatii liharuokaa. Osa vaatii hyvinkin kovaa virtausta ja on aktiivisia uimareita. Olosuhteet siis kalan ja ominaisuuden mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.:tietotyttö:. kirjoitti:

miksi pleko tarvitsee niin valtavan akvaarion? Eihän ne edes juuri liiku, nukkuu vaan pohjalla,
vaikka akvaario olisi 1000 litraa! Nehän on levänsyöjiä, eikä niiden tarvitse metsästää tai tehdä mitään muutakaan. Kuka tämän on pannut liikkeelle???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu