http://fi.wikipedia.org/wiki/Narratologia (lisätietoa)
Narratologia / narratiiviset fiktiot ovat yksi tapa purkaa tuntojaan mielikuvien ja mielikuvituksensa avulla. Käytä mielikuvitustasi ja mielikuvia. Asia voi olla totta tai osa siitä.
Tuo "Voitin kolme miljoonaa lotossa" oli yksi tapa narratiivisista tarinoista. Me aikuisetkin voimme käyttää mielikuvitustamme ja kertoa omia tekemiämme juttuja. Se voi olla kivaa. Kokeilehan vaikka.
Hauskin opintopäivien illallistilaisuus minulla oli muutamia vuosia sitten, kun eräs matemaattisesti ja älyllisesti "nero" ja korkeasti koulutettu mies alkoi "oikeasti" kertomaan minulle satuja. Oli tosi hauskaa ja sain nauraa. Sanoin hänelle, että onpas tosi reilua, kun hän kertoo kertovansa satuja, kun usein miehet vain pokkana kertovat satuja naisille, ja uskovat naisten uskovan heidän juttunsa.
Kerrohan sinä minulle iltasatu, tai aamusatu tai päiväsatu tai ihan millainen satu tahansa ihan mistä aiheesta tahansa. Annahan mielikuvituksesi laukata ja anna tulla vaikka oma tarinasi "vahvasti höystettynä".
Tämä on totta: Minun Isäni omistaa ihan kaiken täällä maapallolla ja maailmakaikkeuksissakin ja se on ihan totta. Hän jopa teki koko tämän maapallon ja sekin on totta. Minun Isäni on koko maailman kaikkeuden viisain ja sekin on totta. Se on ihan oikeasti totta. Minun Isäni rakastaa minua ihan valtavasti ja Hän rakastaa myös sinua. Nyt en muuten narraa, vaan kirjoitan ihan totta. Usko tai älä :D)
Terveisin Kuninkaan tytär Hildur von Höpsis
Nyt saa narrata mielensä mukaan !
30
1991
Vastaukset
- mikhaildenisov
jotain sensaatiomaista mutta oon liian huono valehteleen mutta eikös täällä joku vois
opettaa...- hildurvonhopsis
Kerro minulle vaikka satu kanasta tai valaskalasta tai karhusta ja linnusta. Keksi nyt, kyllä sinä osaat.
Nyt ei tarvitse kirjoittaa totta :0) - -seiskat
Kerrot vain entisestä työstäsi kuinka vastuullasi oli ihmishenkien pelastaminen, usein kiinni sekunnin murto-osista! Lupa melkein tappaa ja keinot siihen. Oih! Sankarini!
- mikhaildenisov
hildurvonhopsis kirjoitti:
Kerro minulle vaikka satu kanasta tai valaskalasta tai karhusta ja linnusta. Keksi nyt, kyllä sinä osaat.
Nyt ei tarvitse kirjoittaa totta :0)oo samaa ku valehtelu,yks on aivan keksittyä,toinen muunnettua totuutta...
- ei nero
Liität, aivan oikein, narraamisen, sadut ja raamatun samaan kategoriaan!
- Toivo*
Hyvä otsikko innostaa avaamaan aloituksen, mutta sitten minut usein valtaa epätoivo. Niin tapahtui nytkin. Aloitus on asioiden sekamelskaa, johon sekoitetaan ns. tiedettä ja triviaalia arkiajattelua. Ei paranna asiaa, vaikka aloittaja olisi "ristuksen morsian".
Aavetunturin kommentti kannattaa lukea ja sitten siirtyä vaikkapa kirjan ääreen.
- Pellejoohan
Kerron ei-totuutta ihan sujuvasti. Takana on vuosien harjoittelu. Amatöörit paljastuvat non-verbaalisen viestinnän vuoksi. Ei-totuus on kerrottava niin, että juttuun ei jää ristiriitoja ja myöskin on valmistauduttava tarkentaviin kysymyksiin. Ei saa jättää aukkoja tarinaan.
Amatöörien kannattaa pysyä totuudessa. - vanhauneksija...
Olipa kerran pieni paha Punahilkka, joka asui avoliitossa julman metsästäjän kanssa. Eräänä päivänä Punahilkka kuuli isoäitinsä sairastuneen vakavasti. Punahilkka päätti lähteä katsomaan rikasta isoäitiään, joka makasi avuttomana sairasvuoteellaan. Punahilkka keräsi metsästä piirakantäytteeksi erilaisia marjoja; näsiänmarjoja ja sensemmoisia. Niistä hän leipoi herkullisennäköisen piirakan ja lähti kohti isoäitinsä kotia.
Kun isoäiti kuuli Punahilkan olevan tulossa, hän naamioi ystävänsä kiltin suden sairasvuoteelleen. Itse hän meni sairaalaan hoidettavaksi siksi aikaa. Punahilkka saapui piirakoineen isoäidin luo ja järkyttyi isoäitinsä olemuksesta ja esitti klassiset kysymykset: "Miksi sinulla on..."
Sillävälin metsästäjä oli seurannut Punahilkkaa isoäidin kartanolle, koska tiesi isoäidin kaveeraavan kiltin suden kanssa ja halusi sen tietysti tappaa. Metsästäjä saapui perille ja löysi Punahilkan, suden ja piirakan. Piirakan haju oli ylivoimaisen herkullinen, joten metsästäjä haukkasi siitä ja kuoli siihen paikkaan. Susi tajusi Punahilkan ilkeän juonen ja pelastaakseen isoäidin ahneelta perilliseltä pisteli Punahilkan poskeensa. Isoäiti palasi aikanaan kotiin ja eleli onnellisena elämänsä loppuun asti kiltin suden kanssa.
Sen pituinen se.- soilike
Oma satuni 3 millistä yritti olla tietenkin satiiria.
Vikipedian mukaan Satiiri on huumorin alalaji, joka tarkoittaa jonkin aiheen käsittelyä niin, että se näyttää naurettavalta.
Ei taida musta olla kirjoittajaksi, kun niin moni närkästyi - Toivo*
soilike kirjoitti:
Oma satuni 3 millistä yritti olla tietenkin satiiria.
Vikipedian mukaan Satiiri on huumorin alalaji, joka tarkoittaa jonkin aiheen käsittelyä niin, että se näyttää naurettavalta.
Ei taida musta olla kirjoittajaksi, kun niin moni närkästyiEi se miljoonajuttu ollut edes satiiria. Ota mallia Baile Athasta, joka poisti pari aloitustaan (mm. Runo....) "herneitä nenässään". Poista sinäkin tuo miljoona-aloitus, niin saadaan sivulle vähän tilaa lisää.
- mikhaildenisov
mutta sen punahilkan nimi oli Sinikka!
- vanhauneksija...
soilike kirjoitti:
Oma satuni 3 millistä yritti olla tietenkin satiiria.
Vikipedian mukaan Satiiri on huumorin alalaji, joka tarkoittaa jonkin aiheen käsittelyä niin, että se näyttää naurettavalta.
Ei taida musta olla kirjoittajaksi, kun niin moni närkästyiSiitä 3 millistä:
Minä kun luulin, että olet saanut joltain internetsivulta ilmoituksen: Olet voittanut 3 miljoonaa... Ei kai ne nyt valehtele... - hildurvonhopsis
Toivo* kirjoitti:
Ei se miljoonajuttu ollut edes satiiria. Ota mallia Baile Athasta, joka poisti pari aloitustaan (mm. Runo....) "herneitä nenässään". Poista sinäkin tuo miljoona-aloitus, niin saadaan sivulle vähän tilaa lisää.
ilmeisesti TIETOA lisää:
Narratiivi
Mitä kertomus on?
Narratiivi tarkoittaa kertomusta. Se voi olla suullinen tai kirjallinen. Laajan tekstikäsityksen mukaan narratiiveina voidaan pitää myös mediatekstejä, kuten mainoksia ja elokuvia. Narratiivilla on alku, keskikohta ja loppu. Hyvä narratiivi on juonellisesti koherentti eli eheä. Koheesiota narratiiviin luovat muun muassa pronominit ja looginen kappalejako. Keskeistä kertomukselle on se, että tapahtumat järjestyvät temporaalisesti eli ajallisesti peräkkäin. Tapahtumien järjestyksen ei kuitenkaan tarvitse olla kronologinen. Narratiivissa voi olla esimerkiksi takaumia. Tällöin tapahtumista kerrotaan siten, että mennään narratiivin ajasta taaksepäin. Narratiivissa voi olla myös lauseita, jotka eivät suoraan kuljeta juonta eteenpäin, vaan ovat juonen ulkopuolisia kommentteja.Narratiivin kertojan tulee ottaa lukija huomioon. Kertomus on kerrottava siten, että se muodostaa selkeän kokonaisuuden lukijan mielestä. Hyvä narratiivi on ymmärrettävä. Narratiivin kertominen on kognitiivinen eli tiedollinen, viestinnällinen ja lingvistinen eli kielellinen tehtävä. Narratiiville olennaista on, että sen tapahtumat liittyvät toisiinsa kausaalisesti ja mukana on animoitu toimija. Kerronnan aikamuoto on tyypillisesti imperfekti. Asioista kerrotaan siis menneessä ajassa. Toisaalta voidaan käyttää niin sanottua tehopreesensiä, jolloin lukija kokee olevansa mukana tapahtumien keskipisteessä.
Narratiivilla on omat konventionsa. Narratiivit heijastavat myös sosiaalisia ja kulttuurisia arvoja. Kertoja tukeutuu kertomusta kertoessaan oman kulttuurinsa kertomusskeemoihin. Kertomuksen kertominen siis on erilaista eri kulttuuriyhteisöissä. Hyvän kertomuksen kriteeritkin vaihtelevat
http://www.kookas.fi/articles/read/218 - Toivo*

http://www.kookas.fi/articles/read/218Tällä palstalla alle 1 % jaksaa (tai viitsii) lukea oheisen sepustuksen. Vaikka viitsisikin ei lukija tulisi hullua hurskaammaksi.
Minä arvostan kyllä kirjoittajan omaa pohdintaa ja se välittyy tekstistä. Minun ei ole pakko saada puumerkkiä jokaiseen ketjuun. Monilla on pakko, vaikkei olisi mitään sanottavaakaan.
Älkää nyt kuitenkaan siirtykö narratiiveistä diskursseihin. - hildurvonhopsis
Toivo* kirjoitti:
Tällä palstalla alle 1 % jaksaa (tai viitsii) lukea oheisen sepustuksen. Vaikka viitsisikin ei lukija tulisi hullua hurskaammaksi.
Minä arvostan kyllä kirjoittajan omaa pohdintaa ja se välittyy tekstistä. Minun ei ole pakko saada puumerkkiä jokaiseen ketjuun. Monilla on pakko, vaikkei olisi mitään sanottavaakaan.
Älkää nyt kuitenkaan siirtykö narratiiveistä diskursseihin.Minun ei ole pakko saada puumerkkiä jokaiseen ketjuun. Monilla on pakko, vaikkei olisi mitään sanottavaakaan.
Tällä palstalla alle 1 % jaksaa (tai viitsii) lukea oheisen sepustuksen. Vaikka viitsisikin ei lukija tulisi hullua hurskaammaksi.
- SerpeNTiina
Narraus...Mielikuvitus on se ihmisen paras huvitus ja se on niin totta.
Pitää vain harjoitella mielikuvituksen huvitusta ja voi se olla muttakin kuin kuvitusta;D
Tuo on tuttua minulle luovan ohjuksen hommissa.
Sadun tai näytelmän tai taulun tai musiikin muodossa,tee vaikka seuraavat jutut,yksin tai porukassa:
-Unohda,mitä olet kadottanut
_Kutsu itseäsi
_Pelkää bussin tulosa
-Näe nainen ikkunassa
-Itke elokuvissa
-Irrota hius päästäsi
_Hymyile kenelle tahansa
jne.jne.
Näitä voi käyttää kuten sadun kerrontaa tai näytelmää tai ihan mitä vaan,mutta ei tarvitse lähteä kotoa pois.
Tulinko ymmärretyksi?
Siis tällaiset ovat,kuten hildururkin mainitsi myös aivan todellisesti käytetyjä opiskelumetodeja,myös psykologiassa,filosofiassa ja teatterikoulun harjoituksissa.!!!!!- hildurvonhopsis
On totta, että monissa jutuissa käytetään narratologiaa ja varsinkin lasten kanssa päiväkodeissa. Sitä voi soveltaa kaikenikäisten kanssa ja kaikkialla.
- tammikuun likka
hildurvonhopsis kirjoitti:
On totta, että monissa jutuissa käytetään narratologiaa ja varsinkin lasten kanssa päiväkodeissa. Sitä voi soveltaa kaikenikäisten kanssa ja kaikkialla.
Näinhän se tapahtuu :)
- SerpeNTiina
hildurvonhopsis kirjoitti:
On totta, että monissa jutuissa käytetään narratologiaa ja varsinkin lasten kanssa päiväkodeissa. Sitä voi soveltaa kaikenikäisten kanssa ja kaikkialla.
varmaan ihmisten pitäisi ensin tutustua henkilökohtaisesti asiaan,ainakin jollain tapaa.
Ennakkoluuloisuus kaikenlaista ns.erilaista kohtaan on yleensä ensimmäinen reaktio.
Mutta jos tiedettäisiin mitä kaikkea ko. narratologia tmv.voi pitää sisällään ja mitä se henkisesti antaa,olisi luulot pois. - hildurvonhopsis
SerpeNTiina kirjoitti:
varmaan ihmisten pitäisi ensin tutustua henkilökohtaisesti asiaan,ainakin jollain tapaa.
Ennakkoluuloisuus kaikenlaista ns.erilaista kohtaan on yleensä ensimmäinen reaktio.
Mutta jos tiedettäisiin mitä kaikkea ko. narratologia tmv.voi pitää sisällään ja mitä se henkisesti antaa,olisi luulot pois.Siksi laitoinkin hieman syvällisempää tietoa ja linkkejä aiheesta. Jos ei ole koskaan tutustunut tuohon aiheeseen niin hankalaa sellaisen on alkaa kirjoittelemaan. Tosikkoja aina löytyy ja heillekin tekisi hyvää joskus vähän irroitautua arjesta. Tulihan tuolla koulussa joskus harjoiteltua aiheesta jos jotakin kivaa ja oli tosi kiva kuunnella aikoinaan opiskelukavereiden tuotoksia ja katsoa näytelmiä.
- tarpeeksi
sekavia nää jutut. Tarvi mitään höystöä..
- namisuku
syndrooma on aika vähän tunnettu, suomalaisten keskuudessa. Tai ehkä tunnettu mutta ei tiedostettu (heh).
- tammikuun likka
Kaislikon väki
Neljä upeaa helmisimpukkaa olivat hyvin huolissaan vesikirpuista. Vesikirput ovat tunnetusti nopealiikkeisiä eivätkä pysy paikoillaan hetkeäkään. Paljon piti helmisimpukoitten tehdä, jotta vesikirput malttoivat edes ruokaillessa olla paikoillaan. Helmisimpukoitten apuna olivat kaislikon uutterat sudenkorennot. Sudenkorennot lähettivät äänettömiä viestejä kaislikkoon helmisimpukkarouville vesikirppujen liikkeistä.
Ahkerasti sudenkorennot liitelivät kaislikon yläpuolella seuraillen kaislikossa tapahtuvaa toimintaa. Korentoja on syyskesällä runsaasti, joten muutama heistä lähti vierailulle saturantaan. Saturannan väki majailee suuren järven ja puitten siimeksessä. Sudenkorennot tarkkailevat kuinka saturannan väki osaa hoitaa tehtäviään ja ovatko kaikki asiat kunnossa. Onhan siellä ja hyvin vahtivatkin pikkusatusia ja tarinan poikasia. Suuret kertomukset ovat tämän rannan suojelijat.
Sudenkorennot palaavat takaisin kaislikkoon eväinään hyviä vinkkejä helmisimpukkarouville. Voisivatkohan pienet vesikirput ottaa oppia suurten kertomusten tarinoista pienin pienin satusin.- hildurvonhopsis
Kiitos siitä :D)
- tammikuun likka
hildurvonhopsis kirjoitti:
Kiitos siitä :D)
Pidit siitä. Tarua ja totta :))
- soilike
hildurvonhopsis kirjoitti:
Kiitos siitä :D)
Näin sen ihan selvästi
Kun Taimi Vehviläinen teki tosi hienon keikauksen ilman kautta, pysyi ainakin 5 sekunttia ilmassa , ennen kuin tupsahti maahan
Olin ihan silmät ymmyrkäisenä, kun en voinut uskoa todeksi.
Yritin udella häneltä keinoa pysyä ilmassa paikoillaan 5 sekunttia
Naureskeli ruoja, mutt pitkään tivattuani lupasi kertoa, jos 50 ekua
Katsoin kaiki rahavarani. Punaisessa törpössä 12 e, lompakon sivutaskuun oli unohtunut 11,30e ja hätävararahastostani lukkokaapista jouduin ottamaan hänelle loput 22,70 e
Hänhän kertoi mulle hienon jipon.
Kun otat oikealla kädellä peukalolla ja pikkurillillä kiinni oikeasta kantapäästä ja vasemman käden peukalolla ja etusormella korvan keskelä olevaa nipukkaa ja hyppäät.
Saat 5 sekunnin levitaation.
Tosi hieno kokemus - helmisimpukka112
Asun joen pohjassa simpukkani sisällä. Olin ennen ihminen, mutta ilkeä noita muutti minut helmisimpukaksi. Onneksi ehdin opetella nettiyhteydet ja minulla on simpukan kuoreni sisällä ihan oma laajakaista. Näin kutsusi, sillä minulle on asennettu sellainen hakulaite, joka etsii kaikki helmisimpukkajutut heti. Pyysin ystävääni hämähäkkiä kutomaan nopeasti pitkän langan ja sitä pitkin ystäväni vesikirppu ja sudenkorento hinautuivat tänne joen pohjaan, selässään tietenkin happilaitteet. Heillä kun on muuten vähän vaikea päästä veden pinnan alle, niin hämähäkin kutomaa narua pitkin he pääsevät tänne luokseni. Yhdessä ihmettelimme tuota sinun juttuasi meistä. Näimme kyllä jonkun ihmisen näköisen seuraavan meitä ja se taisit olla sinä, kun tiesit tositarinan meistä kirjoittaa. Kerroimme toisillemme sen illan muitakin juttuja ja muistelimme tuota mainitsemaasi iltaa. Nauroimme niin, että kuplia nousi veden pinnalle. Sitten ystäväni vielä ihailivat itse tekemääni helmeä, jota käytän lamppuna, ja sanoivat, että kun ovat jo näin kauan olleet täällä pohjalla, on heidän jo noustava pinnalle. Kiitos sinulle tammikuun likka. Voin kertoa, että jokainen kirjoittamasi sana oli totta meidän touhuistamme. Terveisiä kaikilta sudenkorennoilta ja vesikirpuilta myös. Terveisin harvinainen helmisimpukka saturannan pohjalta.
- hildurvonhopsis
helmisimpukka112 kirjoitti:

Tuo tammikuun likan keksintö "saturanta" oli tosi kiva ja aikuisten sadutkin voivat olla kauniita. Akaton mies kertoo aina ihania juttujaan varhaasesta pikku Tiitustaan, mutta ne ovatkin ihan tosia juttuja elävästä elämästä. Voi kun ihmiset osaisivatkin käyttää mielikuvitustaan ja uskaltaisivat kertoa omia tarinoitaan vaikka "vähän sinnepäin" jutuillaan tai kirjoittaa välillä ihan "puuta heinää". Jos on hankala elämänvaihe menossa, voi miettiä vaikka tarinan muodossa, miten on elämäni vuoden kuluttua tai viiden vuoden kuluttua tai kun läheisen sairaus on ohi tai kun oma sairaus on ohi. Kirjoittakaa lisää vain niitä mielikuvia ja antakaahan mielikuvituksenne laukata täyttä laukkaa ♥

Kyllä tuo saturanta on aivan "oikea paikka" :) jos ei muualla niin mielikuvituksessa.
Olen pitkään ajatellut kirjoittavani vielä lapsille tarinoita. Tarinat olisivat väline vanhemmille käytettäväksi ja päivähoitoon. Sijoittaisin tarinat ja kertomukset lasten ja lapsia hoitavien päivän tapahtumiin. Ehkä sitten eläkkeellä ollessa. Vaan eipä sitä tiedä vaikka aloittais pikkuhiljaa esimerkiksi "kiittämättömien laakson väestä" ja "kiitosmäen kukkulan väestä" tai "riitapukarit tapoja oppimassa" noin jotenkin sinnepäin. Nämä tarinat kiertyisivät toisiinsa ja mitä sitten tapahtuukaan :) Tarinoiden sävy olisi myönteinen tiukoista tilanteista huolimatta.
Nämä tarinoiden hekilöt olisivat juuri näitä kirppusia tai muita satuhahmoja. Jokaisessa kaislikossa ja saturannassa jotka katsovat kohti aamuruskoa, olisi myös heidän valtiattarensa :)
Saapa nähdä mitä tuleekaan. - hildurvonhopsis
tammikuun likka kirjoitti:

Saapa nähdä mitä tuleekaan.Satukirjoja tarvitaan aina lisää. Olen itse säästänyt lasteni kirjoja ja kaikki Grimmin veljesten sadut ovat tallella ja paljon, paljon muita. Lapsille menee asiat parhaiten perille juuri sadun muodossa. Joskus asia menee perille paremmin myös joillekin aikuisille tarinan muodossa. Opinnoissani aikoinaan perehdyimme narratiivisiin tarinoihin ja itse "sytyin" kovastikin tuolle aiheelle. Monet aikuiset näköjään vierastavat tätä ideaa ('uutta asiaa pelätään' - niin kuin joku täälläkin kirjoitti).
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614192Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653423Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541785Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251640Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961417Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132923Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115822Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17785