eli saanko hakea KELAlta matkakorvausta siihen, että kuljen koulumatkani paikallisjunalla? Mistä haen tukea, matkahuollolta vai VR:ltä..?!
Matkakorvaus paikallisjunasta?
2
564
Vastaukset
- Charl
"Koulumatkatukena korvataan päivittäisten koulumatkojen kustannukset. Tuki on tarkoitettu päätoimisesti lukiokoulutuksessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa oleville. Koulumatkakustannukset korvataan, kun matkan pituus ja kustannukset ylittävät laissa säädetyt rajat."
"Yhdensuuntaisen koulumatkan on oltava opiskelijan asunnolta oppilaitokseen vähintään 10 kilometriä. Koulumatkan kustannuksien on ylitettävä 54,00 euroa kuukaudessa. Matkakustannuksia ei korvata 100 kilometrin ylittävän yhdensuuntaisen koulumatkan osalta."
"Koulumatkatukeen eivät ole oikeutettuja:
peruskoululaiset ja yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa opiskelevat
ei-päätoimisesti opiskelevat (esimerkiksi aikuisille tarkoitetussa lukiokoulutuksessa olevat)
etä- tai yksityisopetukseen osallistuvat
työvoimakoulutukseen tai oppisopimuskoulutukseen osallistuvat
valmentavaan tai valmistavaan koulutukseen osallistuvat (esimerkiksi näyttötutkintoon valmistava koulutus) - vammaisia opiskelijoita ja maahanmuuttajia koskevin poikkeuksin
palkallisessa työharjoittelussa olevat, kun harjoittelupalkka on vähintään 505 e/kk
opiskelijat, joilla on mahdollisuus asua maksutta oppilaitoksen asuntolassa
opiskelijat, jotka saavat tukea päivittäisiin koulumatkoihinsa muun lain nojalla
ulkomailla opiskelevat tai asuvat
Ahvenanmaalla kirjoilla olevat "
"Hakemus- ja ostotodistuslomaketta saa oppilaitoksista ja Kelan toimistoista. Hakemus ja mahdollinen ostotodistus toimitetaan oppilaitokseen"
Kela.fi
Tuossa taitaa tulla vastaukset kaikkiin, koulumatkatukea ei siis saa, jos ammattikorkeakoulussa olet. En sitten tiedä, että onko jotain muuta mahdollisuutta saada Kelalta korvausta matkoihin.- -Verbba-
..hyväksymiskirjeen mukana tuo koulumatkatukihakemus..?! KELA sekoilee vaihteeks tai sitten noi "säännöt" on niin hel**** sekavia, ettei niistä ota Erkkikään selväää..!!!
Mutta Kiitos sinulle, näit paljon vaivaa! ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862