Tuntuu

oudolta!

Sain Hää-kutsun.Onko nykyisin semmonen käytäntö,että kutsuun laitetaan maininta,että hää-lahjat halutaan rahana tilinumero?

Itselle ei olisi tullut mieleenkään mainita kutsussa lahjoista mitään(olis hävettänyt kamalasti)

Olen itse työttömänä ja puolet menee työttömkorvauksesta sydänlääkkeisiin,ajattelin häälahjaksi 20 euroa,joka mulle on paljon.Hävettää semmonenkin summa antaa vaikka ei olisi siihenkään varaa.

16

2681

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onkohan

      En myöskään ymmärrä tällaista röyhkeyttä. Toivottavasti jättivät siihen edes pienen takaportin että: "häälahjat MIELUITEN rahana". Minusta hääpari voi tarjota vaihtoehtoja niille, jotka sellaisia kyselevät, mutta ei ole fiksua esittää vaatimuksia tai siltä kuulostavia toiveita.

      Anna se 20 €, saavatpahan sitten ruokarahansa, jos sitä kärkkyvät!

      • ????????

        Mikä mielestäsi on röyhkeää tilinumeron laittamisessa kutsun mukaan? Moni laittaa mieluummin hieman rahaa lahjaksi ennen kuin lähtee ostamaan jotain roinaa kaupungilta. Ja 20 € on ihan hyvä summa lahjaksi. Lahjahan on aina lahja.

        Meidän hääkutsuissamme luki, että morsiuspari toivoo mahdollisen lahjan mieluiten rahana ja tilinumero. Kaikki häihin tulevat tietävät meidän asuvan rapakon takana ja lahjojen vieminen on aikasta kallista. Ylikiloista saa maksaa paljon. Ja siksi toisekseen, esim. keittiöelektroniikka ei rapakon takana toimi, koska sähköverkko on eri.
        Jos joku on kuitenkin lahjatoiveita kysellyt, on heille sanottu, että me olemme erittäin iloisesti yllättyneitä, jos joku tuo jotain muuta... esim. suomalainen, kevyt ja helposti pakattava ovat adjektiivejä, jotka lahjoilla voisi olla. Emme kuitenkaan aio raahata esim. tyynyjä jne. rapakon taakse.

        Ja kukaan ei ruokarahoja siinä kinua. Minua kummastuttaa suuresti, että jotkut laskevat rahalahjan suurutta ruuanhinnalla. Jos se olisi tarkoituksena, häihin myytäisiin illalliskortteja.

        Itse en ole vuosiin ostanut häälahjoja. On huomattavasti vähemmän stressaavaa tallettaa hääparin tilille pieni summa rahaa onnen toivotusten kera.

    • Morsian 2007

      Monet pyytävät tänä päivänä lahjan rahana, niin mekin, sillä meillä on jo kaikki tarvittava ja liikaakin.
      Monet parit ovat asunneet vuosia yhdessä, niin kaikki mööpelit on jo hankittu. Toinen asia miksi rahaa pyydetään on se, että voimme itse ostaa sillä mitä haluamma, sillä vaikka häälahjalistaan laitetaan tarkkaan millaisia astioita halutaan, niin kuitenkin joku sukulainen ostaa aivan erilaisia. Sukulaisten häistä on esimerkkitapauksia tälläisesta.

      Onhan se huomattavasti helpompaa vieraille, kun laittavat lahjarahan suoraan tilille. Ei tarvitse kierrellä kaupoissa etsimässä lahjaa.

      • #####

        Se siinä tuntuu kummalta ,että kutsuun laitetaan yleensä lahjatoiveita.

        Kun itse menimme vaimoni kanssa vihille, ei olisi tullut mieleenkään tavallaan ruveta kerjäämään.Itse maksoimme kaiken tarjoilun.

        Kaikkien lahjojen arvo oli yhteensä n.250 mk(mk oli siihen aikaan käytössä.)Nekin oli noloa ottaa vastaan.

        Nykynuorista tuntuu näköjään siltä, kuin niillä olisi saatavia kaikilta.Vanhemmat maksaa hääjuhlat ym. Osa ei ole tehnyt päivääkään töitä ja sitten aloitetaan perheenperustaminen, saakeli ja lapsia siitetään ,mut ei pystytä huolehtimaan niistä.

      • Huipussaan.

        "Monet pyytävät tänä päivänä lahjan rahana, niin mekin, sillä meillä on jo kaikki tarvittava ja liikaakin."

        Ja vielä pitää kerjätä rahaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • vai...

        >Monet pyytävät tänä päivänä lahjan rahana, niin mekin, sillä meillä on jo kaikki tarvittava ja liikaakin.>

        Hmmm...no mitä te sitten vielä haluaisitte? Kyllä tuossa on selvästi se asenne, että pidetään itsestäänselvänä, että toiset lahjovat teitä ja teillä on oikeus määritellä minkälaisella lahjalla. Ennen lahja oli oikeasti lahja eli lahjan antajan oman mielensä mukaan valitsema. Miksiköhän tuota voisi kutsua -ehkä häämaksuksi?

        Nykykäytännön ollessa tämä, teitä köyhemmät häävieraat miettivät tuskissaan, että miten kehtaavat laittaa näin ja näin pienen summan rahaa, kun enempään ei ole varaa ja pohtivat pystyisivätkö keksimään jonkin tekosyyn miksi eivät tulisi lainkaan häihin. Arvaa ovatko sitten hyvällä ja iloisella mielellä häissä? Ettekö tekin toivoisi, että kaikki iloitsisivat vilpittömästi teidän puolestanne, kun ei olisi tätä ikävää lahjaongelmaa mieltä pahoittamassa?

        Se on kieltämättä vähän rasittavaa, kun saa lahjaksi kolme vedenkeitintä, mutta uskoisin että oli tilinumero tai lahjalista tai ei mitään, niin joku kuitenkin ostaa jotakin tarpeetonta tai epäsopivaa. Minusta pitäisi kuitenkin jättää vieraille se mahdollisuus, että jos aivan välttämättä haluavat ostaa jonkin lahjan, niin sen kun vaan. Minä suosittelen että ei suoranaisia vaatimuksia lahjan suhteen, mutta vihjeitä asiasta kyseleville voi kyllä antaa.

      • Morsian -07

        Olimme mieheni kanssa asuneet jo muutaman vuoden yhdessä ennen parin viikon takaista naimisiin menoamme, mutta halusimme häälahjat ehdottomasti tavaroina, sillä vain tavaralahjan pystyy todella yhdistämään antajaansa. Nyt pystymme vuosienkin päästä esim. lettuja paistaessamme muistelemaan häitämme ja lahjan antajaa.

        Vuosien yhdessä asumisesta huolimatta puuttui meiltä ainakin runsaasti erinäköisiä astioita ym.

      • ... edes

        Törkeää edes pitää itsestään selvyytenä, että vieraiden on tuotava lahja. Toki moni haluaa lahjan antaa, mutta kyllä minustakin on aika mautonta pyytää rahaa ja laittaa oikein tilinumero kutsuun. Ja vaikka mitä sanotaan, niin aivan varmasti hääpari tutkailee häiden jälkeen tiliotetta sillä silmällä, että "minkäs verran ne nyt rahaa antoivatkaan" ja "ai nuo laittoivat vaan tuon verran".

      • Kyseenalaistaja
        ... edes kirjoitti:

        Jos minä ja avopuolisoni menemme joskus naimisiin, aiomme ilman muuta laittaa kutsuun, että paras häälahja olisi se, että itse saavut paikalle ja jos pakosti tahtoo muistaa jollakin lahjuksella, niin sitten matkakassaan kiitos. Toisaalta häämme olisivat kyllä niin pienet, että ystävät kyllä muutenkin tietäisivät, että hukumme astioihin, lakanoihin ym. kun kahden aikuisen koti on muutettu yhteen, että ei kippoja ym. kiitos. Minä en tunne tuota minkäänlaisena ahneutena, koska itse ainakin vien mielelläni lahjoja, jota tiedän odotettavan eikä sellaista, että häiden jälkeen avioparilla on 2 lautasta, 5 mukia, 2 tarjoiluvatia, 2 kahvikuppia ja kaikki eri sarjoista.

      • että mitä
        Kyseenalaistaja kirjoitti:

        ..."että häiden jälkeen avioparilla on 2 lautasta, 5 mukia, 2 tarjoiluvatia, 2 kahvikuppia ja kaikki eri sarjoista. "

        MITÄ SITTEN ??

        Samalta se kahvi aamulla maistuu vaikka joisi eri sarjan mukista.

    • Toukokuu -08

      Varmasti juhliin on viety "aina" lahjoja! Miksei hääpari saisi pyytää mieleistään? Ei se ole ahneutta, jos ei halua 6 erilaista astiasarjaa! Nykyään todellakin asutaan yhdessä ennen häitä ja astiat on hankittu. Moni pitää kohteliaana, että on maininta MIELUISASTA lahjasta. En usko että kukaan kyttää paljonko kukakin on lahjoittanut. (niinkuin tässä keskustelussa joku epäili).

      • näin.

        > Miksei hääpari saisi pyytää mieleistään?<

        (Tilinumero Hää-kutsussa)

        Nuorista se ei varmasti tunnu miltään, mutta vanhemista se ei tunnu Hää-kutsulta, vaan LASKULTA.

      • pinjaliini
        näin. kirjoitti:

        > Miksei hääpari saisi pyytää mieleistään?<

        (Tilinumero Hää-kutsussa)

        Nuorista se ei varmasti tunnu miltään, mutta vanhemista se ei tunnu Hää-kutsulta, vaan LASKULTA.

        Miten laitamme hääkutsuun toiveen, ettemme tarvitse lahjoja, mutta jos välttämättä haluaa, saa kartuttaa matkakassaa?

        Ajattelin ensin laittaa ihan vaan tilinumeron, mutta eipä tullut ajatelleeksi toiselta kantilta. En halua loukata ketään ja minua ärsyttää ajatus että "pitää hääparille maksaa oma osuus ruoasta".

        Emme halua tavaralahjoja, sillä kaapista löytyy jo kaksi astiastoa ja minua varsinkin ärsyttää miljoona erilaista "hupimukia" kaapissa. Pienkodinkoneet löytyy myös ja vedenkeitintä emme tarvitse.

      • että lahjaa ei tarvitse
        pinjaliini kirjoitti:

        Me koitimme sanoa, että lahjaa ei tarvitse tuoda. Ihan oikeasti ei tarvitse. Mutta kaikki tädit ja sedät hoki kuorossa, että laita sitten varmasti tilinumero kutsun mukana. No, me laitettiin. Eli kaikki on ihan tilannekohtaista. Minulle on siis turha tulla sanomaan, että olen röyhkeä tai ahne.

        Ja kenenkään ei todellakaan tarvitse kuvitella maksavansa ruuastansa tai kakustansa. Ei me mitään illalliskortteja olla myymässä. Jos sillä mielialalla on häihini tulossa, niin ei tarvitse tulla. Lahja on lahja, ei sitä kukaan pakota antamaan. Ja siksi toisekseen, jos haluaa, lahjaksi voi antaa mitä tahansa, ei kukaan pakota lahjan saajaa sitä edes säilyttämään.

      • kutsuun
        pinjaliini kirjoitti:

        Miten laitamme hääkutsuun toiveen, ettemme tarvitse lahjoja, mutta jos välttämättä haluaa, saa kartuttaa matkakassaa?

        Ajattelin ensin laittaa ihan vaan tilinumeron, mutta eipä tullut ajatelleeksi toiselta kantilta. En halua loukata ketään ja minua ärsyttää ajatus että "pitää hääparille maksaa oma osuus ruoasta".

        Emme halua tavaralahjoja, sillä kaapista löytyy jo kaksi astiastoa ja minua varsinkin ärsyttää miljoona erilaista "hupimukia" kaapissa. Pienkodinkoneet löytyy myös ja vedenkeitintä emme tarvitse.

        Ystäväni oli laittanut juuri noin: Emme halua lahjoja, mutta jos joku haluaa, niin voi kartuttaa matkakassaa. Sitten tilinumero.

        Keksit vain jonkun kohteliaan sanamuodon.

      • Toukokuu -08
        pinjaliini kirjoitti:

        Miten laitamme hääkutsuun toiveen, ettemme tarvitse lahjoja, mutta jos välttämättä haluaa, saa kartuttaa matkakassaa?

        Ajattelin ensin laittaa ihan vaan tilinumeron, mutta eipä tullut ajatelleeksi toiselta kantilta. En halua loukata ketään ja minua ärsyttää ajatus että "pitää hääparille maksaa oma osuus ruoasta".

        Emme halua tavaralahjoja, sillä kaapista löytyy jo kaksi astiastoa ja minua varsinkin ärsyttää miljoona erilaista "hupimukia" kaapissa. Pienkodinkoneet löytyy myös ja vedenkeitintä emme tarvitse.

        voit laittaa juuri noin. Mutta en usko todellakaan että joku ajattelee "maksavansa ruuasta" tai pitää hääparia ahneena(paitsi muutama tänne kirjoittanut). Meidän suvussa ainakin myös vanhemmat ihmiset haluavat tuoda juhliin lahjoja. Asiasta on keskusteltu, ja ovat myös sitä mieltä, että on hyvä kun laitetaan mieleinen toive.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      248
      9291
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      4
      2785
    3. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      104
      1899
    4. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      199
      1893
    5. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1391
    6. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      60
      1377
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      128
      1296
    8. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1006
    9. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      64
      855
    10. Odotanko ihan

      Turhaan jotain välillemme?
      Ikävä
      40
      818
    Aihe