Rupesi puoli kuuden aikaan nukuttamaan. Mittasin lämmön kainalosta: 35,7. Kielen alta oli 36,5. Maattuani puoli tuntia samat olivat 36,2 ja 36,4, siis lähenivät toisiaan. Aamulämpö oli muistaakseni 35,7. Kun pakottaa itsensä touhuamaan, niin pysyy lämpimänä, mutta jos antaa periksi, tulee väsymys ja paleleminen.
Nostin tänään tyroksiinia 1,5 isoon 1 1/4:sta. Ei se nytt vielä näy heti vaikuttavan.
Taitaa olla vielä paljon vajista? Tavoite pakenee koko ajan, vaikkei mitään autoimmuunitautia pitänyt olla. Ei vasta-aineita, eikä paljon arvot pielessä ennen lääkitystä. T3V:kin oli viimeksi 5,3. Mikä kilpparia vaivaa? Peffalihakset sökönä. Varpaiden päissä tuntopuutosta.
Onko tää nyt sitä "kuuluisaa" lisämunuaisvajausta?
matala lämpö
17
1706
Vastaukset
- ei taida
olla kovin paljon mielekästä tekemistä.
"Rupesi puoli kuuden aikaan nukuttamaan. Mittasin lämmön kainalosta: 35,7. Kielen alta oli 36,5. Maattuani puoli tuntia samat olivat 36,2 ja 36,4, siis lähenivät toisiaan. Aamulämpö oli muistaakseni 35,7."
En halua yhtään ilkeillä. Mutta lähes aina tuollainen valtavan tarkka itsensä ja tuntemustensa seurailu ja mittailu ei paranna oloa, vaan sitä keskittyy liikaa pikku poikkeamiin ja alkaa turhaan mietiskellä niitä. Vointiasi saattaisi parantaa romaaniin uppoutuminen, soutelu, metsässä harjulla vaeltaminen...Itselläni ainakin toimivat hyvin olon parantamiseen.- Unisaari
Moi!
Tekemistä on vähän liikaakin. Ahdistaa tekemättömät työt. Mietin maatessani, mikä olisi semmoinen työ, jonka tehtyäni olisin tyytyväinen ja jonka jaksaisin tehdä. Perusteellisempiin siivouksiin en ole vielä jaksanut. Olen ollut pitkään täysin väsähtänyt. Lihasvaivat ovat melkein jatkuvia. Lisäsin tyroksiinia, koska viime aikoina silmät ja suu ovat olleet aamuisin ihan kuivat. Kun ensi kerran aukaisee luomia, tekee oikein kipeää. Aivotyöstä ei tule mitään. Pelkään unohteluja esim. kaupungissa käydessäni. Tänään unohtui tyhjä kahvipannu hellan levylle.
Mieluisia harrastuksia (ennestään) olisi vaikka kuin, kun vain ryhtyisin ja "olisi aikaa". Sinun ehdotuksissasi on vinha perä. Se aika, mitä niille olisi käytettävissä kuluu vain enkä saa aloitetuksi uudelleen. Onko niin, että iän myötä aika tuntuu kuluvan nopeammin? Kulumista ei huomaa, eikä aikaansaannosta synny. On niin kuin tekevinään, täysin hidastunut, käsijarru päällä.
TSH:ni on ollut ennen lääkitystä 4:n molemmin puolin. Se on suuri kysymys, että onko se vajista. Siitähän kiistellään jatkuvasti. Minkä voin sille, että lääkärit eivät halua selvittää jollakin kokeella, että onko mulla kilpirauhasessa jokin tulehdus, kun vasta-aineitakaan ei ole. Toisia hoidetaan tyroksiinilla paljon pienemmän TSH:n ollessa kysymyksessä, jopa alle 2,5:llä.
- .........
Siis vapaaehtoisestiko olet kilpparisi tappanut? Mitkä alkuarvosi olivat? kiinnostaa tietää...
Kannattaa tehdä jotain rankkaa fyysistä ja tosiaan kuten edellinen ehdotti, unohtaa mittailut koska nuo ovat ihan normaaleja lukemia. Ruuminlämpö tippuu levätessä kun aineenvaihdunta hidastuu. t3v on sulla paljon isompi kuin omani (4,5) ja ei mulla mitään oireita ole...- kirjoittelua
Voihan ihan hyvin olla,että sinun tyroksiiniannos ei olekaan riittävä.Oletkos käynyt kilpirauhasfoorumilla?Sieltä saa parempia vastauksia kysymyksiin kuin täältä!!
Mullakin oli TSH 4-6 usean vuoden ajan,ennen kuin sain lääkityksen,ja kyllä olen sen tarpeessa,"mieluummin hyvä olo purkista kuin huono olo ilman purkkia".
terveisin toinen vajis:)
- alitoimintainen
Tuo 25mikrogramman nosto kerralla jokapäiväiseksi on aika iso. Jos sulle on tullut ikäviä oireita esim. sydämen tykytyksiä, pudota annostusta takaisin entiseen joka toiselle päivälle ja tutkaile oloa vähintään pari viikkoa, ehkä jopa 4-6viikoa. Jos edelleen kehon lämpötila on alhainen, palelee, on väsynyt ja uupunut olo ja kuivat silmät ym., nosta annosta hitaasti edelleen kunnes voit hyvin. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jopa alle 7 mikron eli pikkutabletin (á 25mikrog) neljänneksen muutoksella on vaikutusta.
Kun olosi on tasoittunut ja toivon mukaan parantunut, käy kontrolleissa ettet pidä itseäsi liikatoiminnalla, joka aiheuttaa esim. osteoporoosia.
Lääkäreitä ei ilmeisesti kiinnosta varmistaa autoimmuunitulehduksen olemassaoloa tai sitä, ettei kroonista tulehdusta ole, biopsialla, koska sen tulos ei vaikuta hoitoon eli lääkitykseen. Toisaalta biopsiassa tehdään reikä ihoon ja muihin kudoksiin ja siihen piilee aina tulehdusvaara.- Unisaari
Viimeinen sisätautilääkärini käski ottaa kahtena päivänä viikossa 2 ja muina 1 tablettia. Sitä en ole noudattanut.
En ole huomannut neljänneksen erojen vaikuttavan mitenkään erikoisesti.
Olin joskus aiemmin 1,5 tabussa, johon menin 1/8-osien kautta. Julkisen puolen lääkäri käski lopettaa kokonaan, mutta inistyäni käski pudottaa yhteen kokonaiseen. No nyt olen 1 1/4:ssa. Enpä taida toistaiseksi pudottaa.
Kontrolleissa ei niin vain käydä omasta määräyksestä. Joskus olen käynyt omalla kustannuksella kokonaan - ei Kelaakaan. Onneksi minulla on huhtikuussa annettu määräys syksylle - sen aion käyttää elokuussa.
Voiko olla liikatoiminnalla itse sitä huomaamatta?
Ultrausta olen halunnut kauan mutta en ole yksityisiltäkään saanut. Biopsialla voisi varmistaa, että onko siellä tulehdusta, kun muuten ei ole tietoa. - alitoimintainen
Unisaari kirjoitti:
Viimeinen sisätautilääkärini käski ottaa kahtena päivänä viikossa 2 ja muina 1 tablettia. Sitä en ole noudattanut.
En ole huomannut neljänneksen erojen vaikuttavan mitenkään erikoisesti.
Olin joskus aiemmin 1,5 tabussa, johon menin 1/8-osien kautta. Julkisen puolen lääkäri käski lopettaa kokonaan, mutta inistyäni käski pudottaa yhteen kokonaiseen. No nyt olen 1 1/4:ssa. Enpä taida toistaiseksi pudottaa.
Kontrolleissa ei niin vain käydä omasta määräyksestä. Joskus olen käynyt omalla kustannuksella kokonaan - ei Kelaakaan. Onneksi minulla on huhtikuussa annettu määräys syksylle - sen aion käyttää elokuussa.
Voiko olla liikatoiminnalla itse sitä huomaamatta?
Ultrausta olen halunnut kauan mutta en ole yksityisiltäkään saanut. Biopsialla voisi varmistaa, että onko siellä tulehdusta, kun muuten ei ole tietoa.Jos oma kilpirauhasesi toimii osittain, se hidastaa tyroksiinin tuotantoaan aivolisäkkeen käskystä, kun saat tyroksiinia purkista. Siksi lievässä alitoiminnassa arvot voivat heiketä hoidon alettua, kun annos ei ole riittävän suuri.
Tuntuu ihmeelliseltä, että lääkäri käskee ottaa viitenä päivänä 1tbl/vrk, mutta kahtena 2tbl/vrk. Niissähän on valtava ero! Tabletit voi vähintään puolittaa ja jakaa annokset tasaisemmin. Sehän tekee 6 x 1 1/4 tbl 1 x 1 1/2 tbl.
Jos oireesi ovat yhä vajaatoimintaisen, nostaisin annostusta pienin nostoin kunnes olosi on hyvä. (Käytä kontrolliaikasi vasta silloin eli joskus syksyllä.) Pienet annostuserot tuntuvat vasta silloin, kun ollaan ihannetason tuntumassa. Nostojen jälkeen tarkkaile, ettei tule ylitoiminnan oireita. Mittaa lämpöä, laske lepopulssi. Nosta käsivarret vaakatasoon eteesi kuin unissakävelijällä. Pyydä avustajaa laittamaan paperiarkki käsien päälle. Jos paperi heiluu eli kädet vapisevat, olet mennyt ylitoiminnan puolelle.
Labrakokeissa T3:lla selvitetään ylitoiminnan mahdollisuus. Vaikka T4 olisi hiukan yli viitearvojen, mutta T3 normaali, ei ole ylitoimintaa. Erityisesti annostuksen nostojen jälkeen olisi hyvä saada T3-koe lisätyksi labralähetteisiin, mutta sehän on lääkäristä kiinni.
Uskon, että liikatoiminta antaa aina oireita. Itselläni tuli nostojen jälkeen silmäoireita, ei muita, ja laskin nostettua annostusta puolikkaalla pikkutabulla (á 25mikroa) joka toinen päivä. Jo se vaikutti niin silmäoireiden häviämiseen kuin valitettavasti ajatuskatkojen uudelleen ilmestymiseen.
Älä murehdi sitä, ettei sinulta oteta biopsiaa. Vasta jos lääkäri meinaa lopettaa lääkityksen, vaadi ehdottomasti sitä. - Onko muuten lähisuvussasi autoimmuunisairauksia kuten reumaa, keliakiaa tai kilpirauhassairauksia? Jos on, se kannattaa kertoa lääkärille, sillä silloin myös sinulla voi olla ja lääkäri helpommin otattaisi biopsian. Vasta-ainekoehan ei tuo varmaa vastausta autoimmuunitulehduksesta kuten jo tiedätkin.
Mitä ultraukseen tulee, niin ilmeisesi lääkärin tunnustellessa kilpirauhastasi hänen sormiinsa ei ole tuntunut mitään möykkyjä vaan kudos on tuntunut tasaiselta. Siksi et ole saanut lähetettä ultraäänitutkimukseen. - Unisaari
alitoimintainen kirjoitti:
Jos oma kilpirauhasesi toimii osittain, se hidastaa tyroksiinin tuotantoaan aivolisäkkeen käskystä, kun saat tyroksiinia purkista. Siksi lievässä alitoiminnassa arvot voivat heiketä hoidon alettua, kun annos ei ole riittävän suuri.
Tuntuu ihmeelliseltä, että lääkäri käskee ottaa viitenä päivänä 1tbl/vrk, mutta kahtena 2tbl/vrk. Niissähän on valtava ero! Tabletit voi vähintään puolittaa ja jakaa annokset tasaisemmin. Sehän tekee 6 x 1 1/4 tbl 1 x 1 1/2 tbl.
Jos oireesi ovat yhä vajaatoimintaisen, nostaisin annostusta pienin nostoin kunnes olosi on hyvä. (Käytä kontrolliaikasi vasta silloin eli joskus syksyllä.) Pienet annostuserot tuntuvat vasta silloin, kun ollaan ihannetason tuntumassa. Nostojen jälkeen tarkkaile, ettei tule ylitoiminnan oireita. Mittaa lämpöä, laske lepopulssi. Nosta käsivarret vaakatasoon eteesi kuin unissakävelijällä. Pyydä avustajaa laittamaan paperiarkki käsien päälle. Jos paperi heiluu eli kädet vapisevat, olet mennyt ylitoiminnan puolelle.
Labrakokeissa T3:lla selvitetään ylitoiminnan mahdollisuus. Vaikka T4 olisi hiukan yli viitearvojen, mutta T3 normaali, ei ole ylitoimintaa. Erityisesti annostuksen nostojen jälkeen olisi hyvä saada T3-koe lisätyksi labralähetteisiin, mutta sehän on lääkäristä kiinni.
Uskon, että liikatoiminta antaa aina oireita. Itselläni tuli nostojen jälkeen silmäoireita, ei muita, ja laskin nostettua annostusta puolikkaalla pikkutabulla (á 25mikroa) joka toinen päivä. Jo se vaikutti niin silmäoireiden häviämiseen kuin valitettavasti ajatuskatkojen uudelleen ilmestymiseen.
Älä murehdi sitä, ettei sinulta oteta biopsiaa. Vasta jos lääkäri meinaa lopettaa lääkityksen, vaadi ehdottomasti sitä. - Onko muuten lähisuvussasi autoimmuunisairauksia kuten reumaa, keliakiaa tai kilpirauhassairauksia? Jos on, se kannattaa kertoa lääkärille, sillä silloin myös sinulla voi olla ja lääkäri helpommin otattaisi biopsian. Vasta-ainekoehan ei tuo varmaa vastausta autoimmuunitulehduksesta kuten jo tiedätkin.
Mitä ultraukseen tulee, niin ilmeisesi lääkärin tunnustellessa kilpirauhastasi hänen sormiinsa ei ole tuntunut mitään möykkyjä vaan kudos on tuntunut tasaiselta. Siksi et ole saanut lähetettä ultraäänitutkimukseen.olet, että onko vajista silloin, jos TSH ilman lääkitystä vaihtelee 4:n molemmin puolin alimmillaan joskus ollut 2,6? Tämä on niin kiistelty juttu.
Jos kilpirauhaseni toimii osittain, niin en hirveän hanakasti haluaisi nostaakaan, koska sitten tulevat ne muiden "kahdeksan" hormonin puutokset. Siksi mietin, jos vähän vähentäisi... Kesän stressaavin aika on ohi, joten stressihormonit saattavat vähentyä ja parantaa kilpparin toimintaa. Parasta olisi, jos tulisi toimeen omillaan (olen toiveikas). Jospa kaikki johtuukin stressistä...
Millaisia sulla olivat ne silmäoireet? Tänään ei paperi käsilläni tärise. Tällä hetkellä pulssi on 58. En ole viime aamuina mittaillut. Lähisuvussa on ollut yksi ylitoimintainen, jolta kilpparia leikattiin (ei vajislääkitystä sen jälkeen). - alitoimintainen
Unisaari kirjoitti:
olet, että onko vajista silloin, jos TSH ilman lääkitystä vaihtelee 4:n molemmin puolin alimmillaan joskus ollut 2,6? Tämä on niin kiistelty juttu.
Jos kilpirauhaseni toimii osittain, niin en hirveän hanakasti haluaisi nostaakaan, koska sitten tulevat ne muiden "kahdeksan" hormonin puutokset. Siksi mietin, jos vähän vähentäisi... Kesän stressaavin aika on ohi, joten stressihormonit saattavat vähentyä ja parantaa kilpparin toimintaa. Parasta olisi, jos tulisi toimeen omillaan (olen toiveikas). Jospa kaikki johtuukin stressistä...
Millaisia sulla olivat ne silmäoireet? Tänään ei paperi käsilläni tärise. Tällä hetkellä pulssi on 58. En ole viime aamuina mittaillut. Lähisuvussa on ollut yksi ylitoimintainen, jolta kilpparia leikattiin (ei vajislääkitystä sen jälkeen).Kuten sanoit, kiistanalainen juttu on tuo sinun alitoimintasi, vaikka oireesi ovat ilmiselvät. Maallikko ei siihen voi mitään varmaa sanoa, kun eivät lääkäritkään ole yksimielisiä. Lue tiivistelmä HYKS:n endokrinologian klinikalla toimivan Camilla Schalin-Jäntin Endopäivillä 2006 pitämästä esitelmästä: http://www.terveysportti.fi/pls/kotisivut/sivut.koti?p_sivusto=210 > arkisto > endopäivät 2006 > Mikä on normaali seerumin tyreotropiinipitoisuus?
Mitkä sun lääkityksen aikaiset kilpirauhasarvot ovat olleet? Jos lääkityksellä ei saa oloa ja arvoja paremmaksi, herää kysymys, kannattaisiko kokeille olla kokonaan ilman purkkityroksiinia ja vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan ruokavaliolla, liikunnalla ja lisäravinteille kuten esim. seleeni, sinkki, B-vitamiinit jne. Kilpirahasfoorumin sivuilla on tekstiä alitoimintaisen ravinnosta ja lisäravinteista. (www.kilpirauhas.info) Esimerkiksi parsakaali, kukkakaali, soija ym. lamaavat kilpirauhasta. Valo vaikuttaa positiivisesti eli talvella kilpirauhanen toimii hitaammin. Melatoniinilla eli "unihormonilla" on vaikutusta kilpirauhaseen. Tähän se taitaa kaamosmasennuskin perustua.
Luulisin, että joko sinun on lopetettava tyroksiini kokonaan tai selvästi nostettava annosta.
Silmäoireet, joista kärsin, kun nostin Thyroxin-annosta liikaa, olivat hillitön valonarkuus (pakko kulkea ulkona lippalakki silmien suojana), kuivuus (tippoja piti laittaa useasti päivässä) ja paineen tunne ja kipu silmissä (ehkä lähinnä takapainotteisesti), josta aiheutui jokapäiväistä silmä-päänsärkyä. Valoarkuutta ja kuivuutta koin jo vajaallakin, mutta en niin voimakkaasti. - Unisaari
alitoimintainen kirjoitti:
Kuten sanoit, kiistanalainen juttu on tuo sinun alitoimintasi, vaikka oireesi ovat ilmiselvät. Maallikko ei siihen voi mitään varmaa sanoa, kun eivät lääkäritkään ole yksimielisiä. Lue tiivistelmä HYKS:n endokrinologian klinikalla toimivan Camilla Schalin-Jäntin Endopäivillä 2006 pitämästä esitelmästä: http://www.terveysportti.fi/pls/kotisivut/sivut.koti?p_sivusto=210 > arkisto > endopäivät 2006 > Mikä on normaali seerumin tyreotropiinipitoisuus?
Mitkä sun lääkityksen aikaiset kilpirauhasarvot ovat olleet? Jos lääkityksellä ei saa oloa ja arvoja paremmaksi, herää kysymys, kannattaisiko kokeille olla kokonaan ilman purkkityroksiinia ja vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan ruokavaliolla, liikunnalla ja lisäravinteille kuten esim. seleeni, sinkki, B-vitamiinit jne. Kilpirahasfoorumin sivuilla on tekstiä alitoimintaisen ravinnosta ja lisäravinteista. (www.kilpirauhas.info) Esimerkiksi parsakaali, kukkakaali, soija ym. lamaavat kilpirauhasta. Valo vaikuttaa positiivisesti eli talvella kilpirauhanen toimii hitaammin. Melatoniinilla eli "unihormonilla" on vaikutusta kilpirauhaseen. Tähän se taitaa kaamosmasennuskin perustua.
Luulisin, että joko sinun on lopetettava tyroksiini kokonaan tai selvästi nostettava annosta.
Silmäoireet, joista kärsin, kun nostin Thyroxin-annosta liikaa, olivat hillitön valonarkuus (pakko kulkea ulkona lippalakki silmien suojana), kuivuus (tippoja piti laittaa useasti päivässä) ja paineen tunne ja kipu silmissä (ehkä lähinnä takapainotteisesti), josta aiheutui jokapäiväistä silmä-päänsärkyä. Valoarkuutta ja kuivuutta koin jo vajaallakin, mutta en niin voimakkaasti.2005 oli 17 (poikkeuksellisesti hyvä) TSH:n ollessa 4. Mulla siis pimeään aikaan oli hyvä T4V.
Lääkityksellä nyt keväällä ja kesällä T4V on ollut 16:n molemmin puolin, T3V päälle 5:n). Huhtikuussa TSh oli 0,85, sen jälkeen ei ole TSH:ta mitattu. Nuo viime mittaukset perustuvat 1:n ja 1 1/4:n tabletin määriin. Sen jälkeen kävinkin jo 1,5 tabletissa.
Luin noita juttuja endopäiviltä. Täällä ja kilpirauhasfoorumilla on kovasti tolkutettu sitä, että TSH:n yläraja pitäisi olla 2,5. Mielenkiintoista, että kerran 90-luvulla kokeilin melatoniinia univaikeuksiin. Kokeiluksi jäi, kun sen kanssa meni viimeisetkin unet.
Kaaleja ja soijaa en ole pitkiin aikoihin syönyt, nyt kesällä kylläkin herneitä. Monivitamiineja käytän sekä kalaöljykapseleita.
Mulla on tuo silmien kuivuus vain joskus yöllä, ei päivällä. Joskus ilmenee myös kirkkaat valorenkaat silmissä yöllä/aamulla. Niitä on ollut joinakin hetkinä silloin tällöin 90-luvulta lähtien; sanotaan nyt noin kahvikupin kokoiset renkaat. - alitoimintainen
Unisaari kirjoitti:
2005 oli 17 (poikkeuksellisesti hyvä) TSH:n ollessa 4. Mulla siis pimeään aikaan oli hyvä T4V.
Lääkityksellä nyt keväällä ja kesällä T4V on ollut 16:n molemmin puolin, T3V päälle 5:n). Huhtikuussa TSh oli 0,85, sen jälkeen ei ole TSH:ta mitattu. Nuo viime mittaukset perustuvat 1:n ja 1 1/4:n tabletin määriin. Sen jälkeen kävinkin jo 1,5 tabletissa.
Luin noita juttuja endopäiviltä. Täällä ja kilpirauhasfoorumilla on kovasti tolkutettu sitä, että TSH:n yläraja pitäisi olla 2,5. Mielenkiintoista, että kerran 90-luvulla kokeilin melatoniinia univaikeuksiin. Kokeiluksi jäi, kun sen kanssa meni viimeisetkin unet.
Kaaleja ja soijaa en ole pitkiin aikoihin syönyt, nyt kesällä kylläkin herneitä. Monivitamiineja käytän sekä kalaöljykapseleita.
Mulla on tuo silmien kuivuus vain joskus yöllä, ei päivällä. Joskus ilmenee myös kirkkaat valorenkaat silmissä yöllä/aamulla. Niitä on ollut joinakin hetkinä silloin tällöin 90-luvulta lähtien; sanotaan nyt noin kahvikupin kokoiset renkaat.Ne Tyroxinin annostukset ja kilppariarvot, joilla vajislaiset tuntevat itsensä hyvävointisiksi, ovat yksilöllisiä. Noin vertauksen vuoksi itse voin erittäin huonosti, vaikka TSH oli 1-2 ja T4V 18! Vasta annostuksen lisäys, jolla T4V nousi 24:ään, hävitti jatkuvat muisti- ja ajatuskatkot, unihäiriöt ja suunnattoman uupumuksen.
Oletko ollut tutkimuksissa silmiesi takia? Nuo kuvaamasi valorenkaat eivät tietääkseni kuulu kilpirauhassairauden oireisiin. En halua pelotella, mutta oireesi ovat tosi oudot, en ole moisista koskaan kuullut ja se saa epäilemään, että sinulla saattaisi olla jotain vikaa keskushermostossa eli aivoissa. Sinuna kävisin ehdottomasti tarkistuttamassa neurologin ja silmälääkärin vastaanotoilla, ettei kyseessä ole jotain vakavaa. - Jos jollakulla lukijalla on ollut samanlaisia valorengaskokemuksia, kirjoita tänne, mistä ne johtuivat.
Lisää lisäravinteisiisi ainakin D-kalkki, sillä levotyroksiini, jota Thyroxin on, aiheuttaa osteoporoosia (13%). Pelkkä kalkki ei riitä, sillä sen imeytyminen vaatii D-vitamiinia ja siitä meillä kaikilla suomalaisilla on puutta, koska asumme pimeässä Pohjolassa ja joudumme kulkemaan suurimman osan vuotta vaatteissa, jotka peittävät suurimman osan ihosta. Seleeniä tarvitaan T4>T3-muuntoon ja T3 säätelee aivojen välittäjäaineiden tuotantoa. Seleeniäkään emme kuulemma saa tarpeeksi tavallisesta ruoasta. Matala T3 aiheuttaa väsymystä, uupumusta, muisti- ja unihäiriöitä. - Unisaari
alitoimintainen kirjoitti:
Ne Tyroxinin annostukset ja kilppariarvot, joilla vajislaiset tuntevat itsensä hyvävointisiksi, ovat yksilöllisiä. Noin vertauksen vuoksi itse voin erittäin huonosti, vaikka TSH oli 1-2 ja T4V 18! Vasta annostuksen lisäys, jolla T4V nousi 24:ään, hävitti jatkuvat muisti- ja ajatuskatkot, unihäiriöt ja suunnattoman uupumuksen.
Oletko ollut tutkimuksissa silmiesi takia? Nuo kuvaamasi valorenkaat eivät tietääkseni kuulu kilpirauhassairauden oireisiin. En halua pelotella, mutta oireesi ovat tosi oudot, en ole moisista koskaan kuullut ja se saa epäilemään, että sinulla saattaisi olla jotain vikaa keskushermostossa eli aivoissa. Sinuna kävisin ehdottomasti tarkistuttamassa neurologin ja silmälääkärin vastaanotoilla, ettei kyseessä ole jotain vakavaa. - Jos jollakulla lukijalla on ollut samanlaisia valorengaskokemuksia, kirjoita tänne, mistä ne johtuivat.
Lisää lisäravinteisiisi ainakin D-kalkki, sillä levotyroksiini, jota Thyroxin on, aiheuttaa osteoporoosia (13%). Pelkkä kalkki ei riitä, sillä sen imeytyminen vaatii D-vitamiinia ja siitä meillä kaikilla suomalaisilla on puutta, koska asumme pimeässä Pohjolassa ja joudumme kulkemaan suurimman osan vuotta vaatteissa, jotka peittävät suurimman osan ihosta. Seleeniä tarvitaan T4>T3-muuntoon ja T3 säätelee aivojen välittäjäaineiden tuotantoa. Seleeniäkään emme kuulemma saa tarpeeksi tavallisesta ruoasta. Matala T3 aiheuttaa väsymystä, uupumusta, muisti- ja unihäiriöitä.se on todettu leimatun glukoosin kanssa. Lähimuisti huono jo vuosi sitten. Neuropsykologi on todennut.
Voimakkaassa kuormituksessa aivoja ei saa millään työskentelemään, lyövät tyhjää.
Silmälääkäri ei osaa sanoa renkaista mitään. Ne ilmenevät luomia kiinni puristettaessa aamuisin, varsinkin vasemmassa. Päivällä niitä ei saa provosoiduksi. Silmänpaineet ovat hyvät. Neurologille en maininnut silmärenkaista.
D-kalkkia käytän, mutta en aina muista ottaa. Lisäksi kalaöljykapseleissa on D-vitamiinia ja monivitamiineissani myös. Ja olen myös kyllä ainakin kesällä paljon ulkona. D-vit. luulisin saavani tarpeeksi. Seleeniäkin on monivitamiineissa. - *******
Unisaari kirjoitti:
se on todettu leimatun glukoosin kanssa. Lähimuisti huono jo vuosi sitten. Neuropsykologi on todennut.
Voimakkaassa kuormituksessa aivoja ei saa millään työskentelemään, lyövät tyhjää.
Silmälääkäri ei osaa sanoa renkaista mitään. Ne ilmenevät luomia kiinni puristettaessa aamuisin, varsinkin vasemmassa. Päivällä niitä ei saa provosoiduksi. Silmänpaineet ovat hyvät. Neurologille en maininnut silmärenkaista.
D-kalkkia käytän, mutta en aina muista ottaa. Lisäksi kalaöljykapseleissa on D-vitamiinia ja monivitamiineissani myös. Ja olen myös kyllä ainakin kesällä paljon ulkona. D-vit. luulisin saavani tarpeeksi. Seleeniäkin on monivitamiineissa.Oletatko aivojen alimetabolian johtuvan kilpirauhasen vajaatoiminnasta vai mikä sen mahdollisesti aiheuttaa?
Mikä on "leimattu glukoosi" ja miten tuo vikasi on todettu siis..? - Unisaari
******* kirjoitti:
Oletatko aivojen alimetabolian johtuvan kilpirauhasen vajaatoiminnasta vai mikä sen mahdollisesti aiheuttaa?
Mikä on "leimattu glukoosi" ja miten tuo vikasi on todettu siis..?(mielettömän kallis tutkimus) paljastaa, metaboloituuko injektiona annettu merkattu glukoosi normaalisti aivojen eri osissa. Alimetabolia voi johtua liian huonosta verenkierrosta tai solujen alimetaboliasta (ottavat glukoosia hitaasti).
Neuropsykologin arvio on, että olisi jokin aineenvaihdunnallinen syy. Kilpirauhastoiminnan vajaushan voisi olla yksi (oma arvio). Tai uupumus? Lie muita mahdollisuuksia? - alitoimintainen
Unisaari kirjoitti:
se on todettu leimatun glukoosin kanssa. Lähimuisti huono jo vuosi sitten. Neuropsykologi on todennut.
Voimakkaassa kuormituksessa aivoja ei saa millään työskentelemään, lyövät tyhjää.
Silmälääkäri ei osaa sanoa renkaista mitään. Ne ilmenevät luomia kiinni puristettaessa aamuisin, varsinkin vasemmassa. Päivällä niitä ei saa provosoiduksi. Silmänpaineet ovat hyvät. Neurologille en maininnut silmärenkaista.
D-kalkkia käytän, mutta en aina muista ottaa. Lisäksi kalaöljykapseleissa on D-vitamiinia ja monivitamiineissani myös. Ja olen myös kyllä ainakin kesällä paljon ulkona. D-vit. luulisin saavani tarpeeksi. Seleeniäkin on monivitamiineissa.Hyvä, jos pääsi on tutkittu. Nuo silmäoireesi vaikuttivat vaan niin huolestuttavilta. Harmi, että et kertonut niistä mitään neurologille. Mitä hoitoa hän ehdotti sinulle? - Kurja, että pitää kärsiä vielä muista vaivoista ihan kuin kilpparin vajisoireissa ei olisi tarpeeksi yhdelle ihmiselle! Kyllä kilpparin vajiskin voi varmaan aiheuttaa aivojen alimetaboliaa, jos aivojen välittäjäaineita ei ole tarpeeksi. Niin on, jos T3 on liian alhainen.
Suosittelen edelleen kokeilemaan lisäseleeniä. Vaikka T3-arvosi vaikuttaa hyvältä (yli 5, mutta paljonko?), ei se ehkä kuitenkaan ole sinun henkilökohtaisen ihannearvosi mukainen, koska sinulla on aivotoiminnan häiriöihin viittaavia oireita. Seuraamassani kilpparikeskustelussa yksi kirjoitti, että 5,4 on hänen ehdoton T3-miniminsä ja sen alla hän voi huonosti. Kilpirauhasfoorumin keskusteluissa sanotaan, että vajislaisen (ei siis terveen) pitäisi ottaa seleeniä jopa 200mikrogrammaa päivässä. Omassa purkissani on 50mkroa/tbl ja annostukseksi sanotaan 1tbl/pvä. (Itse otan 1-2tbl/pvä.) Seleeni voi auttaa nostamaan T3:n tasoa.
Muistathan pitää Thyroxinin ja kalkin ottamisen välillä ainakin neljä tuntia väliä? Jos monivitamiinissasi on kalkkia tai rautaa, sama ohje pätee siihenkin. Huom. Kalaöljykapseleissa ei ole D-vitamiinia ellei sitä ole siihen erikseen lisätty. Riippuu siis tuotteesta. Kesällä D-vitamiinia ehkä saakin tarpeeksi, jos on paljon ulkona lyhythihaisissa vaatteissa, mutta talvella kukaan suomalainen ei saa tarpeeksi D-vitamiinia auringosta. Maantieteelle emme voi mitään. Sinä saat varmasti tarpeeksi D-vitamiinia, koska saat sitä nauttimastasi monivitamiinivalmisteesta, D-kalkista ja kesäisin ulkoilusta. - alitoimintainen
Unisaari kirjoitti:
(mielettömän kallis tutkimus) paljastaa, metaboloituuko injektiona annettu merkattu glukoosi normaalisti aivojen eri osissa. Alimetabolia voi johtua liian huonosta verenkierrosta tai solujen alimetaboliasta (ottavat glukoosia hitaasti).
Neuropsykologin arvio on, että olisi jokin aineenvaihdunnallinen syy. Kilpirauhastoiminnan vajaushan voisi olla yksi (oma arvio). Tai uupumus? Lie muita mahdollisuuksia?Ei uupumus voi olla syy. Uupumus on oire, esimerkiksi kilpirauhasen alitoiminnasta. Kilpirauhasen alitoiminta on aineenvaihdunnan sairaus. Eikö neurologi ollut vajiksestasi tietoinen?
- Unisaari
alitoimintainen kirjoitti:
Hyvä, jos pääsi on tutkittu. Nuo silmäoireesi vaikuttivat vaan niin huolestuttavilta. Harmi, että et kertonut niistä mitään neurologille. Mitä hoitoa hän ehdotti sinulle? - Kurja, että pitää kärsiä vielä muista vaivoista ihan kuin kilpparin vajisoireissa ei olisi tarpeeksi yhdelle ihmiselle! Kyllä kilpparin vajiskin voi varmaan aiheuttaa aivojen alimetaboliaa, jos aivojen välittäjäaineita ei ole tarpeeksi. Niin on, jos T3 on liian alhainen.
Suosittelen edelleen kokeilemaan lisäseleeniä. Vaikka T3-arvosi vaikuttaa hyvältä (yli 5, mutta paljonko?), ei se ehkä kuitenkaan ole sinun henkilökohtaisen ihannearvosi mukainen, koska sinulla on aivotoiminnan häiriöihin viittaavia oireita. Seuraamassani kilpparikeskustelussa yksi kirjoitti, että 5,4 on hänen ehdoton T3-miniminsä ja sen alla hän voi huonosti. Kilpirauhasfoorumin keskusteluissa sanotaan, että vajislaisen (ei siis terveen) pitäisi ottaa seleeniä jopa 200mikrogrammaa päivässä. Omassa purkissani on 50mkroa/tbl ja annostukseksi sanotaan 1tbl/pvä. (Itse otan 1-2tbl/pvä.) Seleeni voi auttaa nostamaan T3:n tasoa.
Muistathan pitää Thyroxinin ja kalkin ottamisen välillä ainakin neljä tuntia väliä? Jos monivitamiinissasi on kalkkia tai rautaa, sama ohje pätee siihenkin. Huom. Kalaöljykapseleissa ei ole D-vitamiinia ellei sitä ole siihen erikseen lisätty. Riippuu siis tuotteesta. Kesällä D-vitamiinia ehkä saakin tarpeeksi, jos on paljon ulkona lyhythihaisissa vaatteissa, mutta talvella kukaan suomalainen ei saa tarpeeksi D-vitamiinia auringosta. Maantieteelle emme voi mitään. Sinä saat varmasti tarpeeksi D-vitamiinia, koska saat sitä nauttimastasi monivitamiinivalmisteesta, D-kalkista ja kesäisin ulkoilusta.Vajaa vuosi sitten kävin neurologilla ja nyt olen käynyt. Konsultointi kesken. Kortisolit mitattu aamu ja ilta (norm.). Kunnanlääkärin määräämä deksametasonikoe oli ja tulos meni alle 20. T3V on ollut 5,1-5,3.
Neurologi on tiennyt ristiriidan vajis/ei vajis. 2 kunnanlääkäriä eri mieltä toistensa kanssa. Neuropsykologi ei ota kantaa kilpirauhasasiaan. Maanataiksi tilattu kurkkulääkäri, joskohan saisin ultrauksen, koska kurkussa on väliin vihlontaa tai jotakin liikaa (kraatterissa tulehdusmassaa, vaatinee tyhjennnyksen). Puolitoista vuotta ainakin on nielurisoissa muhinut krooninen tulehdus.
Otan tyroksiinin ym. lisäaineet varoen kaikkien sääntöjen mukaan. Tosin haluaisin vähentää tyroksiinia, joten otin tänään vain 1 tabletin. Vähitellen pudottanut 1,5:stä. Jospa se liika tyroksiini "syö" kortisolin vähiin?
Söin äsken kunnon sieniaterian. Eikös niissä ole paljon seleeniä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2654364Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653546Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591869Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251746Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991462Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?134995Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18909Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235869en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115867