Henkilökatsastus on toimenpiteenä brutaalein mitä Suomessa voidaan syyttömälle ihmiselle tehdä. Siinä tunkeudutaan ilman lupaa joskus väkivaltaisesti toisen vartalon aukosta sisään. Kaikkein epämeilyttävin totuus on että henkilökatsastuksille löytyy paljon inhimillisempi ja yhtä tehokas menetelmä, nimittäin laksatiivit. Laksatiiveihin siirtyminen ei siis vähenäisi turvallisuutta, mutta antaisi meille kaikille vihdoinkin täyden päätösvallan koskien oman vartalomme aukkoja. Miksi Suomessa siis edelleen on käytössä tämä julma menetelmä?
Henkilökatsastukselle perustelut
12
1291
Vastaukset
- Mä vaan
Henkilökatsastusta ei koskaan tehdä väkivalloin, vaan joskus voidaan joutua käyttämään voimakeinoja, mikäli kohdehenkilö itse niin valitsee. Eli, kun tekee vaan kiltisti yhteistyötä poliisien/lääkärien/hoitajien kanssa, niin homma on nopeasti ohi.
- jälleen
Rattijuopolta otettava verikoe on lakitermein henkilökatsastusta. Jos rattijuoppo ei sitä suostu vapaaehtoisesti antamaan, niin kyllähän se otetaan väkisin. Ei Suomessa ole vielä jäänyt yhtään verikoetta sen vuoksi ottamatta, että rattijuoppo olisi painissa poliisit voittanut.
- ole jääneet
jälleen kirjoitti:

katsastamatta
- kommentoida

väärää kommenttia? Ilmeisesti oli tarkoitus vastata ensimmäiseen vastaukseen?
- same o'
kommentoida kirjoitti:
väärää kommenttia? Ilmeisesti oli tarkoitus vastata ensimmäiseen vastaukseen?
Ei Suomessa ole vielä jäänyt yhtään verikoetta sen vuoksi ottamatta, että rattijuoppo olisi painissa poliisit voittanut.
Kommenttini oli tähän - kirjoitti seuraavaa
same o' kirjoitti:
Ei Suomessa ole vielä jäänyt yhtään verikoetta sen vuoksi ottamatta, että rattijuoppo olisi painissa poliisit voittanut.
Kommenttini oli tähän"Henkilökatsastusta ei koskaan tehdä väkivalloin, vaan joskus voidaan joutua käyttämään VOIMAKEINOJA, mikäli kohdehenkilö itse niin valitsee. Eli, kun tekee vaan kiltisti yhteistyötä poliisien/lääkärien/hoitajien kanssa, niin homma on nopeasti ohi."
Sehän mainitsi että poliisilla oikeus käyttää voimakeinoja jos ei alistu henkilönkatsastukseen. Ehkä vähä huonosti on kyllä ilmaistu. - ensimmäinen kirjoitti seura...
same o' kirjoitti:
Ei Suomessa ole vielä jäänyt yhtään verikoetta sen vuoksi ottamatta, että rattijuoppo olisi painissa poliisit voittanut.
Kommenttini oli tähän"ei sitä pakolla voi tehdä.
Olisiko jollain tarkempaa tietoa tai linkkejä (tarkoitan mitä laki sanoo)?
Tyypillinen uhkaus on että joudut jäämään useaksi päiväksi "tarkastettavaksi".
Ei kai tuo ollut provo?"
Ensimmäinen kirjoittaja on ainakin sitä mieltä että katsastusta ei voi pakolla tehdä. Joten ajattelin että kommenttisi olisi sopinut tähän paremmin. - ........................
voimakeinoilla ja väkivallalla?
- vk.
........................ kirjoitti:
voimakeinoilla ja väkivallalla?
Väkivalta luokitellaan rikoslaissa rangaistavaksi esimerkiksi pahoinpitelyn yhteydessä. Laki kuitenkin antaa esim. poliiseille oikeuden käyttää tarpeellisia voimakeinoja vastarinnan murtamiseen jne., että virkatoimi voidaan suorittaa.
Esimerkki
Ihminen heiluu kylillä nyrkit pystyssä ja uhkaa ohikulkijoita, mutta ei kuitenkaan tee mitään. Joku menee hänen luo ja lyö häntä pesismailalla reiteen, jotta uhittelu loppuisi -> rikos, eli (lievä) pahoinpitely.
Sama tapaus ja poliisi tulee paikalle. Kohde käyttäytyy edelleen agressiivisesti, vaikka poliisit ovat paikalla. Poliisi lyö pampulla kohdetta reiteen -> voimakeinojen käyttö, johon poliisilaki antaa virtaa. Ei rikos. - virkamiäs
vk. kirjoitti:
Väkivalta luokitellaan rikoslaissa rangaistavaksi esimerkiksi pahoinpitelyn yhteydessä. Laki kuitenkin antaa esim. poliiseille oikeuden käyttää tarpeellisia voimakeinoja vastarinnan murtamiseen jne., että virkatoimi voidaan suorittaa.
Esimerkki
Ihminen heiluu kylillä nyrkit pystyssä ja uhkaa ohikulkijoita, mutta ei kuitenkaan tee mitään. Joku menee hänen luo ja lyö häntä pesismailalla reiteen, jotta uhittelu loppuisi -> rikos, eli (lievä) pahoinpitely.
Sama tapaus ja poliisi tulee paikalle. Kohde käyttäytyy edelleen agressiivisesti, vaikka poliisit ovat paikalla. Poliisi lyö pampulla kohdetta reiteen -> voimakeinojen käyttö, johon poliisilaki antaa virtaa. Ei rikos.Sen verran korjaan vastausta, että jos toista lyö (ei hivele tai koskettele, vaan oikeasti lyö) pesäpallomailalla reiteen, ei varmaan jää lieväksi pahoinpitelyksi vaan täyttyy rikoksen perusmuoto, eli pahoinpitely.
- miten lujaa
virkamiäs kirjoitti:
Sen verran korjaan vastausta, että jos toista lyö (ei hivele tai koskettele, vaan oikeasti lyö) pesäpallomailalla reiteen, ei varmaan jää lieväksi pahoinpitelyksi vaan täyttyy rikoksen perusmuoto, eli pahoinpitely.
Eiköhän se riipu siitä, miten lujaa lyö.
Samahan se on silloin, kun lyöt vasaralla peukaloosi. Jos silloin lyöt hiljaa, niin ei mitään, mutta jos täysillä, niin ... - kanteluratkaisu
ensimmäinen kirjoitti seura... kirjoitti:
"ei sitä pakolla voi tehdä.
Olisiko jollain tarkempaa tietoa tai linkkejä (tarkoitan mitä laki sanoo)?
Tyypillinen uhkaus on että joudut jäämään useaksi päiväksi "tarkastettavaksi".
Ei kai tuo ollut provo?"
Ensimmäinen kirjoittaja on ainakin sitä mieltä että katsastusta ei voi pakolla tehdä. Joten ajattelin että kommenttisi olisi sopinut tähän paremmin.sivulla 8:
http://www.intermin.fi/poliisi/lslh/home.nsf/files/Sireeni toukokuu 2005/$file/Sireeni toukokuu 2005.pdf
Verikoe voidaan ottaa voimakeinoin, mutta...
"Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen
(TEO) kanssa ja että TEO:n näkemys asiaan on selvä; Katetrointi voimakeinoja käyttäen
on niin vaarallinen toimenpide, että lääkärit eivät sitä tee. Jos ao. henkilö suostuu vapaaehtoisesti toimenpiteeseen asia on kunnossa.
Ylijohdon mukaan tilanne on siten se, että poliisin pyytäessä virtsakoetta ja lääkärin
päätyessä kielteiseen kantaan suorittamistavasta asia jää siihen eikä muuta voida.
Poliisi ei voi pakottaa lääkäriä katetroimaan ketään vastoin tutkittavan tahtoa. Ylijohdosta
välitettiin tiedoksi myös TEO:n edustajan näkemys, jonka mukaan verikokeet riittävät yleensä jälkinauttimistapauksissakin."
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614225Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653455Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541803Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251673Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981433Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132933Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235861en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115842Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18809