Valinnanvapautta

ja sos. syitä Intiassa

Helsingin sanomat kertoi 30.7.07 että "kaivosta Nayagarhissa Itä-Intiassa löytyi kolmisenkymmentä polyeteenipussia täynnä tyttösikiöiden ja vastasyntyneiden luita. Poliisi epäilee, että lähellä sijaitsevien laittomien klinikoiden työntekijät ovat pudottaneet ruumiinosat kaivoon aborttien jälkeen.

Intiassa tyttöjä on miljoonia vähemmän kuin poikia. Syynä pidetään tyttölasten eliminoimista ennen syntymää. Tohtori Jhan mukaan abortit koskevat erityisesti perheitä, joissa on jo yksi tyttö: noin 30 prosenttia toisista ja kolmansista tytöistä abortoidaan. Punjabin osavaltiossa, alle kuusivuotiaiden lasten keskuudessa on 126 poikaa sataa tyttöä kohden.

Sikiöiden sukupuolen selvittäminen kiellettiin Intiassa lailla vuonna 1994, mutta maassa on silti lukemattomia selvittämiseen erikoistuneita klinikoita. Klinikat kiertävät lakia niin, etteivät ne kerro sikiön sukupuolta suoraan. "Sen sijaan esimerkiksi tarjotaan makeisia. Tyttölapsen määrittämisen jälkeen naiselle annetaan tavallinen intialainen jalebi, pojan määrittelyn jälkeen arvokkaampia makeisia".

Abortit ovat Intiassa laillisia, ja selitykseksi riittää ehkäisyn pettäminen."

Näin siis toimivat "aborttiin pakottavat sosiaaliset syyt" Intiassa. Lapsen sukupuoli selvitetään aborttipalveluin lakia kiertäen ja tietä aborttiin tasoitellen, mutta arvattavasti jättäen naiselle vapaan mahdollisuuden "valita" lapsen pitämisen tai abortoimisen välillä.

Intiassa aborttit kohdistuvat korostetusti naisiin, sillä tyttöjä pidetään arvottomina. Suomessa aborttiväki on sen verran suoraviivaisempaa, että he pitävät äitiyttä ja tyttöjä sekä poikia yhtä arvottomina.

5

546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äitiyden

      koe arvottomana aina se abortin tekevä nainen.
      Ei yleisesti ottaen arvottomana mutta itselleen arvottomana.Ja ei se äitiys nyt niin pyhää ja hienoa ole että sitä pitäisi jokaisen alkaa harrastamaan.
      jos ei ole äidillinen niin ei ole eikä ole pakko sellaiseksi tulla.
      Ei siinä äitiydessä mitään ihmeellistä ole, jokainen kokee sen tavallaan.

      • kuitenkin silloin

        jos keskeytys tehdään yhteiskunnan, ihanteiden tai vaikkapa suvun painostuksesta. Äidiltä/naiselta ei varmasti kysytä. Ja vaikka kysyttäisiinkin niin yhteiskunta on muovannut asenteita niin vinoon suuntaan, että voiko olla kyse äidin todellisesta halusta ja tunteesta.


    • 1977

      Olethan täysin tietoinen intiassa vallitsevasta kulttuurista ja syistä miksi tyttölapsia ei arvosteta, ennenkuin kirjoitat vertausta siihen, että suomessa abortoidaan molempia? Intiassa siis tyttölapsi tietää perheeseen köyhyyttä ja kurjuutta, poika rikkautta. Suomessa abortit tehdään koska lasta ei haluta, sukupuolella ei väliä. Intiassakin siis ne ihmiset jotka lapsen haluavat , vain lapsen saannin takia (ts. ylemmän kastin edustajat), eivät tee aborttia oli sukupuoli mikä tahansa. Suomessa ei ole moista kastijakoa, eikä lapsen sukupuoli mitenkään sinetöi perheen kohtaloa...

      • hinta!

        Intiassa aborttiin johtavaan valinnanvapauteen vaikuttaa erityisesti morsiaman vanhempia rasittava myötäjäiskäytäntö. Ts. tyttölapsen vanhemmat saattavat abortoida lapsensa saavuttaakseen taloudellista hyötyä.

        Täsmälleen samalla periaatteella abortoidaan Suomessa lapsia taloudellisen edun saavuttamiseksi. Meillä sosiaalisiksi syiksi mainitaan urapaineet, opiskelut yms. taloudelliseen hyötyyn liittyvät asiat.

        HS:n jutussa kerrotaan, että Intiassa aborttia harrastavat useammin kouluteut ja varakkaat. Ilmeisesti siis ihmiset joilla on enemmän "aineellista menetettävää".

        Intia on vain yksi esimerkki aborttiin liittyvästä omanvoitonpyynnistä jopa oman lapsen kustannuksella, sillä erilaisilla sosiaalisilla syillä ja verukkeilla päädytään täsmälleen samaan kuin Suomessa. Nk. "sosiaaliset syyt" ovat kaikkialla pääosiltaan pelkkä itsekkyyden ja ahneuden verho.


      • satua
        hinta! kirjoitti:

        Intiassa aborttiin johtavaan valinnanvapauteen vaikuttaa erityisesti morsiaman vanhempia rasittava myötäjäiskäytäntö. Ts. tyttölapsen vanhemmat saattavat abortoida lapsensa saavuttaakseen taloudellista hyötyä.

        Täsmälleen samalla periaatteella abortoidaan Suomessa lapsia taloudellisen edun saavuttamiseksi. Meillä sosiaalisiksi syiksi mainitaan urapaineet, opiskelut yms. taloudelliseen hyötyyn liittyvät asiat.

        HS:n jutussa kerrotaan, että Intiassa aborttia harrastavat useammin kouluteut ja varakkaat. Ilmeisesti siis ihmiset joilla on enemmän "aineellista menetettävää".

        Intia on vain yksi esimerkki aborttiin liittyvästä omanvoitonpyynnistä jopa oman lapsen kustannuksella, sillä erilaisilla sosiaalisilla syillä ja verukkeilla päädytään täsmälleen samaan kuin Suomessa. Nk. "sosiaaliset syyt" ovat kaikkialla pääosiltaan pelkkä itsekkyyden ja ahneuden verho.

        Oletko sinä yhtään tutustunut Intian tilanteeseen? Jos olisit, tietäisit todellakin, että siellä eniten tyttölasten "abortteja" tehdään todellakin siellä köyhiempien joukossa. Koska yksinkertaisesti tyttölapsen elättäminen ja johonkin toiseen sukuun kauppaaminen myötäjäisten toimesta on niin tolkuttoman kallista, että yksinkertaisesti köyhemmillä ei ole varaa siihen, jos aikovat edes sitä leipää syödä ja perheensä pitää elossa.

        Erona köyhempien ja rikkaampien välillä on se, miksi todellakin käytin lainausmerkkejä tuossa abortti-sanassa. Köyhimmillä ei ole varaa sikiöseulontoihin ja aborttiin, joten tyttölapset "abortoidaan" vasta syntymänsä jälkeen.

        Siinä on sinulle sitä "taloudellisen hyödyn hakemista" ja "omanvoitonpyyntiä" lapsen kustannuksella. Helppohan se on vertailla, jos ei ole hajuakaan todellisuudesta edes Suomessa saati sitten siellä Intiassa, kuten sinulla ei näytä olevan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6174
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4812
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      99
      3072
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      2892
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2135
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1526
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      337
      1091
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      88
      1053
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1006
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      784
    Aihe