Mitä järkeä täällä on yrittää taas nousta jaloilleen ja kaatua pian uudelleen kun voisi vaan lähteä samantien. Mä olen ainakin lopen kyllästynyt tähän elämään eikä mikään enää sytytä. Usein katselen lintuja ja ajattelen että sinne mä haluan, niiden kanssa. Vaikka en ees usko mihinkään taivaaseen tai muuhun. Ehkä siksikin kaikki tuntuu niin turhalta. Ei kiinnosta elämä tässä lääkerumbassa. Kyllä mä tiedän raaan faktan että niitä mä popsin koko ikäni kun pää on niin hajonnut ettei sitä voi korjata. Ja vaikka voisikin niin sillä päällä on sellanen hauska tapa hajottaa itteään lisää mitä sairaammilla ajatuksilla. Ja aina kun on joku vähän onnellisempi hetki tai vähän pidempikin niin joku siellä päässä sanoo että täällä ei voi olla onnellinen ja keksii jonkun millä taas sekottaa mut. Mä olen irrottautunut mun aivoista koska mä en saa niistä enää mitään tolkkua, ne toimii ihan päin vastoin mitä mä haluan. Ja ainoa keino jatkaa tätä elämää ois vaihtaa aivot kokonaan, mikä ei taida olla mahdollista joten heissulivei.
kun vois
lähteä
4331
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miten meikäntapainen ruma ja vastenmieliseksi sanottu jätkä on voinut kiivetä kuiville.
Yks asia on tähän ollut vaikuttamassa; maaseudun oloissa opetettiin työhön jo pentuna.
Parempi työhullukin kuin pelkästään. Mut strategioihin joilla depressiot selätetään:
Meditoituasi edes ½-tuntia/vrk vetää sinut kuiville.
Moni jätkä on sanonut, että tappaisi ittensä, jos joutuisi elämään nahkoissani.
Eläimet eivät osaa verrata itseään menestyvämpiin, miks ihmisten täytyy?
Ei uskalleta elää omaa vittumaista latua, vaikka se on ainoa mahdollisuus ihmisellä.
Pitä tajuta elämän moninaisuus. Jätin psyykelääkkeet pois kun aloin treenaamaan kroppaani.
Totta se on, itsetunto romahtaa usein nollille. Ilman päihteitä tai psykofarmakoita voi elää.
Kun ei mua oikeestaan kiinnostaa enää tulla ees kuntoon. Mullaki oli täs hyvin pitkään kaikki hyvin, mut en enää jaksa sitä prosessia. Ja mitä siitä vaikka kaikki oliski kohdallaan, aina tapahtuu jotain mikä pysäyttää maailman. Niin tapahtuu kaikille, oli masentunu tai ei. Elämä puukottaa selkään.
"Kipu kuolee huutamalla, alastomana lattialla, miten kauan sitä kestää, sitä ei voi tietää. Kehen sattuu ja kuinka paljon, siitä kysymys elämässä kai on, kun on saavuttu siihen pisteeseen, ettei mikään ole varmaa"
Kuunnelkaa, helpottaa kummasti..
Tiedän kyllä kappaleen mutta musiikin kuuntelu tuntuu osi pahalta, muistuttaa jotenkin siitä miten asiat vois olla, edes jotenkin normaalisti. Vituttaa miks ei oikeesti vois olla asiat hyvin. Ees niin hyvin että vois kuunnella musiikkia ja itkeä. Kun kipu on niin kova että tuntuis kun joku löis kokoajan naamaan, eihän sellasta voi kestää ainakaan kauan. Kyl mä normaaleista masennuksista selviän mutta en tälläsestä.