Katkaisuhoitola

Kenen etuja palvelee katkaisuhoitoasema?? Ei ainakaan alkoholistien, joista tehdään lisäksi sekakäyttäjiä runsaan lääkityksen myötä. Useimmiten juopottelu alkaa samana päivänä kun laitoksesta kotiutetaan. Lisäksi mukaan astuvat rauhoittavat, unilääkkeet ja masennuslääkkeet, kiva yhdistelmä :( Kuka on vastuussa siitä, kun tulee otettua 'vähän' liikaa sitä sun tätä?? Kysyn vaan... Jos multa kysyttäisiin, laittaisin alkoholististit metsän keskellä olevaan 'työsiirtolaan', jossa nuppi pistetään kuntoon työnteolla ja raikkaalla ulkoilmalla eikä huumeilla, joita katkon lääkkeet todellakin ovat..
182841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

nimensä mukaisesti. Sinne vaan katkaisemaan putki lääkkeiden avulla ja vähän huilailemaan, että jaksaa taas ryypätä. Toisaalta jotkut kyllä pystyvät pysymään selvänä pitempään, kuin iltaan asti.

Äänestä
  • Katko on vain juoppojen täyshoitola, missä saa nukkua, harrastaa, astua valmiiseen pöytään, keskustellan muiden 'kohtalotovereiden' kanssa miten on potkittu päähän. Sääliä tulee ovista ja ikkunoista. Kiltit tädit kyselevät vähän väliä miltä tuntuu... Ei oo ihme, että arki potkaisee kunnolla päähän, kun joutuu pois lomaparatiisista ja pitäisi sopeutua tavalliseen elämään ilman ympärivuotista palvelua. Mutta onnneksi reseptillä on runsaasti onnellisuuspillereitä.. Olen muutaman vuoden sisällä käynyt katkolla katsomassa veljenkumminkaimaani, ja kas kummaa, samat naamat pyörii siellä vuodesta toiseen.Eikö sekin jo kerro jotain 'hoidon' tehokkuudesta? Ei ole tarkoituskaan parantua viinanhimosta lopullisesti, ko...?

    Äänestä

  • Nipsnaps kirjoitti:

    Katko on vain juoppojen täyshoitola, missä saa nukkua, harrastaa, astua valmiiseen pöytään, keskustellan muiden 'kohtalotovereiden' kanssa miten on potkittu päähän. Sääliä tulee ovista ja ikkunoista. Kiltit tädit kyselevät vähän väliä miltä tuntuu... Ei oo ihme, että arki potkaisee kunnolla päähän, kun joutuu pois lomaparatiisista ja pitäisi sopeutua tavalliseen elämään ilman ympärivuotista palvelua. Mutta onnneksi reseptillä on runsaasti onnellisuuspillereitä.. Olen muutaman vuoden sisällä käynyt katkolla katsomassa veljenkumminkaimaani, ja kas kummaa, samat naamat pyörii siellä vuodesta toiseen.Eikö sekin jo kerro jotain 'hoidon' tehokkuudesta? Ei ole tarkoituskaan parantua viinanhimosta lopullisesti, ko...?

    Mut alkoholsmi o sairaus ei se parannu millää antibiooteil. ääliöt tottakai ne tarvii rauhottavii henkihä niil muute lähtis vitun dorkat

    Äänestä

  • ooooooooooooooooooooooooooo... kirjoitti:

    Mut alkoholsmi o sairaus ei se parannu millää antibiooteil. ääliöt tottakai ne tarvii rauhottavii henkihä niil muute lähtis vitun dorkat

    sairaus, josta voi parantua,jos vain tahtoa ja halua löytyy tarpeeksi.

    Äänestä

  • Nipsnaps kirjoitti:

    Katko on vain juoppojen täyshoitola, missä saa nukkua, harrastaa, astua valmiiseen pöytään, keskustellan muiden 'kohtalotovereiden' kanssa miten on potkittu päähän. Sääliä tulee ovista ja ikkunoista. Kiltit tädit kyselevät vähän väliä miltä tuntuu... Ei oo ihme, että arki potkaisee kunnolla päähän, kun joutuu pois lomaparatiisista ja pitäisi sopeutua tavalliseen elämään ilman ympärivuotista palvelua. Mutta onnneksi reseptillä on runsaasti onnellisuuspillereitä.. Olen muutaman vuoden sisällä käynyt katkolla katsomassa veljenkumminkaimaani, ja kas kummaa, samat naamat pyörii siellä vuodesta toiseen.Eikö sekin jo kerro jotain 'hoidon' tehokkuudesta? Ei ole tarkoituskaan parantua viinanhimosta lopullisesti, ko...?

    Jaa. Mulla katkon jälkeen ollut juomapäiviä 0.

    12 vuotta selvin päin.

    Äänestä

Kyseinen laitos on oikein narkkadeiden pilleriparatiisi sieltä saa monen näköistä presettiä on se kummaa kun parkkipaikalla käydään
kauppaa tapuista olen aikoinani seurannut touhua viitisen vuotta ja ihmetelly sen laitoksen touhua kyllä ne ns asiakkaat pääsevät eroon linnasakin niistä pillereistä ei siellä saa joka viiko purkkii pöydälle.Kusettavat sata nolla noita katkon väkee kerran viikossa sit kuset purkkiin ja sillä hyvä ja siihenkin niillä on keinot ettei kaikki paskat näy kun niitä pillereitä vaihdetaan kaupunkilla ja ostetaan sit vahvenpia tilalle.Ja noista saatanan juopoista sen verran et juodaan niin kauan kun pystyssä pysyy ja sit täyshoitoon laittamaan ittensä kuntoon et jaksaa taas painaa ja tuleehan sit taas sossurahat kun pääsee tai joutuu pois pilleriparatiisista ja onhan ne velkojatkin sit hiukan rauhoittunut.Nämä asiat on ainoastaan minun mielititeitäni ja näkemyksiä asiasta.

Äänestä
  • ...mitä tarkoittaa pilleriparatiisi..? ovatko jotkut niin pillereiden perään..?

    Äänestä

Alkoholistit voivat sairastaa masennusta. Mielestäni masentuneita on aiheellista lääkitä. Masennuslääkkeitä on varmasti sellaisiakin, joita ei voi väärinkäyttää.

Tiedän itsekin, että todella moni jatkaa juopottelua sieltä kotiuduttuaan. Suuri ongelma on myös se, että potilaat kielloista huolimatta jakavat yhteystietojaan toisille. Alkoholistit löytävät laitoksesta uusia kavereita, joita yhdistää lähinnä alkoholi. Sitten kuntoutuksen jälkeen kokoonnutaan ja ryypätään yhdessä.

Mielestäni miehille ja naisille pitäisi olla erilliset hoitopaikat. Valitettavasti on liikaa nähty tapauksia, jossa viikon tuttavuuden jälkeen mennään kihloihin (salaavat suhteen hoitopaikassa, koska se on kiellettyä)ja sitten pian muutetaan yhteen. Toivon todella, etteivät kyseiset ihmiset saa keskenään lapsia.

Äänestä

Mitä sitten? Mietipä tilannetta, että tällaista paikkaa ei olisikaan...onneksi tällaisiakin laitoksia on vielä olemassa ja tiedän ainakin yhden henkilön, jota katkaisuasemalla olo auttoi eroon paheestaan. Ennaltaehkäisyyn resursseja!

Äänestä
  • Enpä ole varma kenelle viestisi kohdistit, mutta vastaan kuitenkin. Kyllä, kyseiset laitokset ovat tarpeen ja varmasti ne joidenkin kohdalla toimii.

    On kuitenkin aiheellista puhua huonoista puolista ja mahdollisesti kehittää toimintaa ja korjata puutteita. Minun mielestäni miesten ja naisten pitäisi kuntoutua eri rakennuksissa. Itse olen nähnyt mihin tämä johtaa. Olen aivan liian monta kertaa vieraillut kyseisissä laitoksissa ja nähnyt mitä se touhu on.

    Olen myös sitä mieltä, että alkoholistit ja narkomaanit tulisi hoitaa eri paikoissa. On vaan niin, että henkilö joka menee hoitoon viinan takia, kotiutuu mahdollisti huumeongelman kanssa. Eikä siellä tupakkapaikalla aina pelkkää tupakkaa poltella. Siellä on myös "hoidossa" henkilöitä, jotka myyvät eri päihteitä muille potilaille.

    Äänestä

Alkoholistin hoito on aivan turhaa. Nuoria alle 3-kymppisiä ehkä kannattaa vielä yrittää hoitaa, mutta yli 4-kymppisen kohdalla hoito menee aivan harakoille. Ehkä joidenkin kohtalo on vain kuollla viinaan.Turha heihin on tuhlata yhteiskunnan varoja. Muitakin parantumattomia sairauksia on ja se on vain hyväksyttävä.

Äänestä
  • Aloholistin hoito ei ole turhaa. Siinä säästyy monta veromarkkaa, kun saadaan yksikin alkoholisti raittiiksi niin säästyy monta euroa. Alkoholismi on sairaus muiden joukossa.

    Äänestä

"Nupin kuntoon pistäminen" on niin monimutkainen asia, että se ei hoidu pelkällä raittiilla ilmalla. Alkoholismin syyt ovat moninaiset, parantuminen vaikeaa, prosessi monitahoinen. Silti yhteiskunnankin kannalta katsoen kannattaa hoitoa yrittää: halvemmaksi se tulee - etenkin onnistuessaan - kuin ihmisen päästäminen ihan rappiolle.

Äänestä
  • 'Ammattilainen' saattaa olla pian ilman ammattia, jos Katko lopetettaisiin. Siksi on pidettävä Katkon mainetta yllä. Ei yksi pääsky kesää tee, eikä kaksikaan. Jos parinkymmenen vuoden aikana kourallinen ihmisiä lopettaa ryyppäämisen katkolla, he varmaan tekisivät sen ilman katkoakin. Kyllä onnistumisprosentti pitäisi olla vähän suurempi. Mutta sivusta seurattuani olen tullut siihen tulokseen, että katkolaiset ovat yhtä suurta perhettä ja kaipaavat toisiaan,jos ovat kauan erossa. Siksi he palaavat kuin muuttolinnut takaisin "kotiinsa" katkolle. Lisäksi siellä pyörii useita pelirinkejä, joten jos ei ole ennen ollut koukussa uhkapeleihin, tulevat myös pelit vahvasti mukaan kuvioihin.Että eikun katkolle....
    BTW, kuinka pitkään täytyy juoda päästäkseen katkolle "lepäilemään" ja hetkeksi irti arjesta, tahtoo katkolaan

    Äänestä

  • Linnanherra kirjoitti:

    'Ammattilainen' saattaa olla pian ilman ammattia, jos Katko lopetettaisiin. Siksi on pidettävä Katkon mainetta yllä. Ei yksi pääsky kesää tee, eikä kaksikaan. Jos parinkymmenen vuoden aikana kourallinen ihmisiä lopettaa ryyppäämisen katkolla, he varmaan tekisivät sen ilman katkoakin. Kyllä onnistumisprosentti pitäisi olla vähän suurempi. Mutta sivusta seurattuani olen tullut siihen tulokseen, että katkolaiset ovat yhtä suurta perhettä ja kaipaavat toisiaan,jos ovat kauan erossa. Siksi he palaavat kuin muuttolinnut takaisin "kotiinsa" katkolle. Lisäksi siellä pyörii useita pelirinkejä, joten jos ei ole ennen ollut koukussa uhkapeleihin, tulevat myös pelit vahvasti mukaan kuvioihin.Että eikun katkolle....
    BTW, kuinka pitkään täytyy juoda päästäkseen katkolle "lepäilemään" ja hetkeksi irti arjesta, tahtoo katkolaan

    Että katkolta ainakaan masennuksesta ja mielenterveysongelmista kärsivä ei apua saa. Katkolta äitini lähetettiin Harjavaltaan saamaan apua alkoholismin lisäksi myös mt-ongelmiin, mutta sielläpä lääkäri päätti kolmen päivän pakkohoidon jälkeen, että äitini on selväjärkinen, vaikka kertoikin asuntoonsa tulleesta "mikropölystä" ja siitä, kuinka voi kuunnella koko kylän asioita koskemalla leivänpaahtimeen. Joten enpä tiedä onko tässä maassa missään kunnon resursseja hoitaa alkoholilla elämänsä tuhonneita ihmisiä.
    Ehkä sitä vaan odotellaan, että kuolema vie mennessään, kun hautapaikka maksaa kaupungille varmasti vähemmän, kuin pitkäaikainen laitoshoito!
    Että niinpä täällä minäkin kai avuttomana odottelen sitä viimeistä soittoa, että äitini on viimein saanut itsensä hengiltä juotua...

    Äänestä

Olen kait ymmärtänyt katkon tarkoituksen olevan juomiskierteen katkaisu.. eikö? Voiko kukaan kuvitella että monen viikon, kuukauden tai jopa vuosia kestäneen kierteen jälkeen lopettaminen ja raitistuminen tapahtuisi viikon katkon aikana???.. Katkolla katkaistaan kierre jotta ihminen pääsee aloittamaan kuntoutuksensa. Siihen on sitten taas katkon naapuri KY perehtynyt enemmän. Onhan noita muitakin kuntoutumisyksikköjä.. Nämä sitten antavat suurempaa evästystä siihen raittiina oloon. Eikä nekään mitään raittiutta kenellekään lupaa. Ihmisestä se on itsestä kiinni!!!

Toki olen samaa mieltä että liikaa katkolla ja ky:ssä "paasaillaan" porukkaa. Ja liian monet käyttävät katkoa paikkana missä itsensä saa jälleen ryyppykuntoon, mutta toisaalta minä ainakin uskon että jokainen kerta on lähempänä sitä viimeistä kertaa. Ensi kerralla se raittius voi ihan oikeasti toteutua.

Äänestä
  • tai oikeastaan kaikilla juopoilla on katkosta tullut toinen koti..

    Äänestä

joo,olen itsekkin siellä ollut asiakkaana ja tosiaan siellä saadaan lääkkeitä ja paljon! ja muutenkin aaltonen kirjoittaa ihmisil kauheita määriä ja 90% sen asiakkaista hakee lääkkeet et saa ihmiset myytyä vaihdettu ja itse napsia,vaikka einiitä loppujen lopuksi tarvisi! porissa on muutenkin paljon narkkareita,kaupungin kokoon nähden.tiedän tosi monta tapausta!20v tyttö meni ekaa kertaa sinne ja osas puhua hyvin ja sai heti 1mg zanoreita ,eikä tyttö edes tarvi niitä vaan myy ne eteen päin...et silleen porilaiset!!!onneks muutin pois!eikä ikävä oo takas!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Koko-Nainen kirjoitti:

Kenen etuja palvelee katkaisuhoitoasema?? Ei ainakaan alkoholistien, joista tehdään lisäksi sekakäyttäjiä runsaan lääkityksen myötä. Useimmiten juopottelu alkaa samana päivänä kun laitoksesta kotiutetaan. Lisäksi mukaan astuvat rauhoittavat, unilääkkeet ja masennuslääkkeet, kiva yhdistelmä :( Kuka on vastuussa siitä, kun tulee otettua 'vähän' liikaa sitä sun tätä?? Kysyn vaan... Jos multa kysyttäisiin, laittaisin alkoholististit metsän keskellä olevaan 'työsiirtolaan', jossa nuppi pistetään kuntoon työnteolla ja raikkaalla ulkoilmalla eikä huumeilla, joita katkon lääkkeet todellakin ovat..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu