Piissä

Mitä se tarkoittaa kun joku laittaa veneen piihin ja menee sisälle punkkaan makoilemaan?
Miten vene laitetaan piihin ja mistä moinen nimi tulee.
810997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kun isopurje ja keulapurje skuutataan samalle puolelle siten, että iso pyrkii työntämään venettä eteenpäin ja keulapurje taaksepäin. sopivasti skuuttaamalla vene sitten sahaa pientä liikettä ja ajautuu kyljittäin tuulen mukana. toimii kohtuullisen hyvin kevyemmässä kelissä ja riittävän pienessä aallokossa.

oheisen linkin artikkelissa lisää

http://venelehti.fi/files/library/attachments/tapa5.pdf

Äänestä
  • Hyvä neuvo. Tosin uskottavuutta vähän ravistelee liittämäsi linkin lukeminen, piihinhän hakeudutaan esimerkiksi myrskyssä, jolloin keli ei ole kevyt ja aallokkoakin on!

    Äänestä

  • Tarkoittanet, että iso ja fokka skuutataan eri puolille.

    Äänestä

  • Merikarju kirjoitti:

    Tarkoittanet, että iso ja fokka skuutataan eri puolille.

    siis eri puolille. kuinka tuo painovirhepaholainen noin käsittämättömän virheen voi tehdäkin. no keskellä yötä ei ihmisen aivotoiminta aina ole parhaimmillaan. siis siten, että keulapurje pakittaa ja iso vetää. myrskyssä saa sitten pienentää purjealaa aika reippaasti, eli pohjaan reivattu iso ja myrskyfokka.

    Äänestä

  • ollaan kirjoitti:

    siis eri puolille. kuinka tuo painovirhepaholainen noin käsittämättömän virheen voi tehdäkin. no keskellä yötä ei ihmisen aivotoiminta aina ole parhaimmillaan. siis siten, että keulapurje pakittaa ja iso vetää. myrskyssä saa sitten pienentää purjealaa aika reippaasti, eli pohjaan reivattu iso ja myrskyfokka.

    Riippuu veneestä onko piissä makaaminen edes mahdollista, kyky piissä makaamiseen on tavallaan veneen yksi ominaisuus. Nykyaikaiset eväköliset veneet eivät käytännössä makaa piissä, ainakin se on aivan toivoton myrskytaktiikka. Vanhat pitkäköliset taas yleensä makaavat hyvin.

    Äänestä

  • veneestä kirjoitti:

    Riippuu veneestä onko piissä makaaminen edes mahdollista, kyky piissä makaamiseen on tavallaan veneen yksi ominaisuus. Nykyaikaiset eväköliset veneet eivät käytännössä makaa piissä, ainakin se on aivan toivoton myrskytaktiikka. Vanhat pitkäköliset taas yleensä makaavat hyvin.

    Katsoppa miten Ruffe makaa piissä...eikä ole pitkäkölinen vene

    Äänestä

  • Ruffen vene on 90 luvun bavaria ja iso alhaalla ja fokka keulassa .
    Eli noin se meneen tai rulla snadisti auki ja odotellaan ,kun kaverit olivat etuajassa

    Youtubessa on video 22m/sek ja 5 metrin aallot kun piissä odotellaan.

    Äänestä

Eväköliset olen saanut asettumaan piihin kymmeniä kertoja oikein hyvin. Ongelma syntyy jos purjeiden pinta-alat eivät ole sopivat, yleensä liikaa. Viimeksi pari viikkoa sitten myöhästyin Ranskan rannikolle tulossa ja pimeni. En yksin viitsinyt riskeerata Port St. Luis du Rhonen sisäänajoa vaikka olin käynyt ennenkin. " Lee shore" ja 24-26 notsia tuulta. Vene piissä oli oikein rauhallista ja otin pieniä torkkuja laivoja vahtiessa ja aamua odotellessa. Vauhtia mittarin mukaan 0 s mutta sivuttain rekaa 2-3 s ja siinä se eväkölin heikkous onkin, menee turhan lujaa sivuttain.. Balanssi syntyy pakittavan keulapurjeen ja aaltojen painaessa keulaa pois tuulesta ja tiukan ison toimiessa päin vastoin. Viimeksi pistin reivatun ison levangin hieman luuvarttiin saadakseni vauhdin pois, genoan yleensä reivaan siten, että vahvike nojaa vantteihin. Helpoiten piihin asettuu kun vain tekee vastakäännöksen irroittamatta skuutteja, vastatuuleen reivit usein ovat jo kohdallaan- myötätuuleen ei. Peräsimellä ei ole paljoa vaikutusta kun ei ole ohjailunopeutta. Keskiasentoon kiinnitys olisi teoriassa paras lateraalipinnan lisäämiseksi. Kannattaa harjoitella hyvällä ilmalla miten oma vene asettuu. Erinomainen tekniikka kokkaamisen, syömisen, nukkumisen yms helpottamiseksi reissupurjehduksessa, etenkin yksinpurjehduksessa. Äärimmäisiin myrskyihin vaarallinen tekniikka kuten taisi GGR osoittaa. Wiig ja ehkä muutkin 360 knock downit olivat seurausta piihin pistämisestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olo??? kirjoitti:

Mitä se tarkoittaa kun joku laittaa veneen piihin ja menee sisälle punkkaan makoilemaan?
Miten vene laitetaan piihin ja mistä moinen nimi tulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu