Nyt jos täällä on joku joka tietää niin olisin todella kiitollinen hänelle :)
Eli kysymys kuuluu: Voiko ysin suorittaa toisessa kaupungissa? Siis että muuttaisi yksin toiseen kaupunkiin käymään yhdeksännen luokan? Varmaan mahdotonta, mutta kysyn kuitenkin.
Minulla oli unelma että muuttaisin 16-vuotiaana toiseen kaupunkiin opiskelemaan (asun pikkupaikkakunnalla). Olen unelmoinut siitä jo siis kauan ja keskustelin vanhempienikin kanssa asiasta ja heillekin se sopi.
Sen olisi pitänyt siis vuoden päästä tapahtua (olen nyt 15v.). Jäin kuitenkin luokalleni eli joudun käymään kasin uudestaan ja pääsen opiskelemaan vasta kahden vuoden päästä.
En sitten millään jaksaisi odottaa kahta vuotta kun olin niin pitkän odottanut ja unelmoinut että muutan 16v. erääseen ihanaan kaupunkiin. Enää olisi ollut vuosi siihen unelmaan, mutta tämä kaksi vuotta tuntuu ikuisuudelta. Eikä se ole varmaan enää sama asia muuttaa täysi-ikäisyyden kynnyksellä toiseen kaupunkiin kuin 16-vuotiaana. Kaiken lisäksi poikaystäväni asuu siellä ja olimme suunnitelleet kaikkea mutta nyt ne lykkääntyy vuodella!
Onko olemassa siis pienintäkään mahdollista että muuttaisin yhdeksännelle luokalle toisella paikkakunnalle. Olisin silloin kuitenkin jo lukio-/ammattikouluikäinen ja periaatteessa voisin muuttaa opiskelemaan sinne. Kaikki asiat olisivat niinkuin alunperikin olin suunnitellut paitsi että kävisin lukion/ammiksen sijaan ysiä, mutta mitä siitä, olisin kuitenkin 16-17v.
Harmittaa siis ihan älyttömästi että jäin luokalleni (se ei ollut kokonaan omaa syytäni), enkä haluaisi sen pilavan sitä että muuttaisin jo vuoden päästä toisella paikkakunnalle.
Se ei voi pilata sitä!!! Mä oon kuitenkin odottanut sitä jo niin kauan ja mun poikaystävä kans ja kaks vuotta vielä tuntuu siis oikeesti ikuisuudelta kun oikeesti oisin voinut muuttaa jo vuoden päästä sinne.. Mä teen mitä vaan et voin muuttaa jo vuoden päästä :)
En jaksa odottaa kahta vuotta.. Sanokaa että tuo on mahdollista jotenkin!
Ysin käyminen toisella paikkakunnalla?
...
2
373
Vastaukset
- ***
Mulla on vähän samantapanen ongelma. Otin jo vastaan Vantaalt aopiskelupaikan mutta nyt oon ajatellu että lähtisin keski-suomeen opiskelemaan mutta en sitte tiiä miten se onnistuu että voinko jättää koulun täällä kesken ja jatkaa saman alan opintoja sitte siellä keski-suomessa.:/
- ...
Et kai sattumalta ole Porvooseen aikeissa muuttaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812946Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka582338Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151747
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261709Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661327
- 591263
- 681253
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781203