Kyynelpussin tulehdus?

Tira

Tiistai-iltana oikean silmäni alaluomi oli kosketusarka ja aamulla oli sitten vähän paisunut. Keskiviikkona olikin sitten paisunut jo vähän enemmän ja kun laitoin pään alaspäin, niin jomotti aika lujaa. Torstaina oli sitten jo taas vähän isommalta alueelta ja kävin töissä terveydenhoitajalla, mutta käski tarkkailla. Perjantaina aamulla katsoin aluksi, että olisi laskenut jo, mutta sitten huomasin, että turvotusta oli jo posken alaosassakin. Jomotusta ei kuitenkaan enään ollut. Kävin taas töissä terveydenhoitajalla ja mittasi jollain laitteella poskionteloita ja sanoi, että hieman normaalia enemmän limaa (?) molemmissa. Antoi buranaa ja duacteja.

Nyt illalla huomasin, että kyynelkanava (?) sisäkulmassa on hieman paisunut ja punottaa. Tai se möykky siellä sisäkulmassa ja sen ala- ja etenkin yläosa. Alaluomi ei ole tosiaan enää niin arka kuin aluksi, mutta aristaa kuitenkin mustelman tavoin sisäreunasta.

Itse yritin muistella olenko tehnyt jotain erikoista ja mielessä kävi, että alkuviikosta minua pisti hyttynen jonnekin ikävään paikkaan, joka saattoi olla juuri tuo kyseinen kohta. Mitään pistosjälkeä en siinä kuitenkaan huomaa.

Olisikohan jollakin kokemusta vastaavasta tai ehdotuksia, mistä voisi olla kyse?

0

1514

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

        "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
        Maailman menoa
        27
        19377
      2. Minulla ei ole ketään muita

        Enkä halua ketään muita kuin sinut.
        Ikävä
        75
        6362
      3. 4,5 promillee

        Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
        Suomussalmi
        28
        6006
      4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

        Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
        Maailman menoa
        96
        5830
      5. Jätä minut rauhaan

        En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
        Ikävä
        43
        5679
      6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

        "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
        Maailman menoa
        99
        5564
      7. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        62
        5003
      8. Voiku saisi sen sun

        Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
        Ikävä
        43
        4677
      9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

        Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
        Suomalaiset julkkikset
        57
        4026
      10. Olitpa ikävän

        Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
        Ikävä
        49
        3655
      Aihe