Teimme perheemme kera risteilyn Bengtskärin majakalle ms Annalla heinäkuun lopussa 2007.
Laiva toimi luotettavasti varsin vaikuttavissa mainingeissa, vaikkakin rantautuminen Begtskärin kallioluodolle olikin haasteellista; mutta niin vain aina ajoittain on. Tuuli oli maltillista, noin 11m/s.
Risteilymatkasta hienon loi oppaana toiminut Seppo Sällylä, joka kertoi saaren luonnosta, linnuista, kasveista ja historiasta.
Seppo Sällylä loi kertomuksillaan varsin improvoisoidusta Bengtskärin puolustuksesta (heinäkuun loppu 1941) loisteliaan sankareiden tarinan. Sitä se varmasti olikin, vaikkakin -toinen sodassa ollut ja toinen sodan jälkeen upseerikoulutuksen saanut- jäimme ihmettelemään, mikseivät silloiset upseerit olleet suorittaneet hallussaan olleilla aseilla edes kohdistuslaukaukuksia tai antaneet etukäteen läheiselle tykistölle luodoltaan iskumaaleja. Jälkikäteen he olivat kertoneet, etteivät aseet ollet toimineet... Tuntuu oudolta. Hyvin kummalliselta. Mutta silloinen sotilaskoulutus oli mahdollisesti erilaista kuin nyt.
Kun sitten venäläinen iski, suoriuduttiin niin kuin voitiin. Hirvittävän toheltamisen jälkeen luoto ja sen torni jäi meikäläisille. Mikä hyvä.
Oppikirjoihin taistelua ei voine sisällyttää, koska niin heikosti se oli valmisteltu, mutta mainion matkailutarinan siitä saa aikaan.
Kannaksella taistellut upseeri-isäni vain meinasi hermostua laivamatkan aikana Bentgskärin "puolustustaistelua" kuunnellessaan. Hän totesi hiljaa - todella pahasti: "Pahuksen tunarit! Tuollaista hölmon onnea olisimme mekin tarvinneet. Jos meillä upseerit eivät olisi taistelleet aivoillaan vaan pienillä pistooleillaan, olisimme menettäneet kaiken."
Jotenkin tunsin isäni olevan oikeassa.
Laiva toimi luotettavasti varsin vaikuttavissa mainingeissa, vaikkakin rantautuminen Begtskärin kallioluodolle olikin haasteellista; mutta niin vain aina ajoittain on. Tuuli oli maltillista, noin 11m/s.
Risteilymatkasta hienon loi oppaana toiminut Seppo Sällylä, joka kertoi saaren luonnosta, linnuista, kasveista ja historiasta.
Seppo Sällylä loi kertomuksillaan varsin improvoisoidusta Bengtskärin puolustuksesta (heinäkuun loppu 1941) loisteliaan sankareiden tarinan. Sitä se varmasti olikin, vaikkakin -toinen sodassa ollut ja toinen sodan jälkeen upseerikoulutuksen saanut- jäimme ihmettelemään, mikseivät silloiset upseerit olleet suorittaneet hallussaan olleilla aseilla edes kohdistuslaukaukuksia tai antaneet etukäteen läheiselle tykistölle luodoltaan iskumaaleja. Jälkikäteen he olivat kertoneet, etteivät aseet ollet toimineet... Tuntuu oudolta. Hyvin kummalliselta. Mutta silloinen sotilaskoulutus oli mahdollisesti erilaista kuin nyt.
Kun sitten venäläinen iski, suoriuduttiin niin kuin voitiin. Hirvittävän toheltamisen jälkeen luoto ja sen torni jäi meikäläisille. Mikä hyvä.
Oppikirjoihin taistelua ei voine sisällyttää, koska niin heikosti se oli valmisteltu, mutta mainion matkailutarinan siitä saa aikaan.
Kannaksella taistellut upseeri-isäni vain meinasi hermostua laivamatkan aikana Bentgskärin "puolustustaistelua" kuunnellessaan. Hän totesi hiljaa - todella pahasti: "Pahuksen tunarit! Tuollaista hölmon onnea olisimme mekin tarvinneet. Jos meillä upseerit eivät olisi taistelleet aivoillaan vaan pienillä pistooleillaan, olisimme menettäneet kaiken."
Jotenkin tunsin isäni olevan oikeassa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
armeija on tänäkin päivänä !!
Mitäs tuossa, kyllä Örön tykit iskivät juuri oikeisiin kohteisiin. Jälkeä syntyi!
Toisin oli aiemmin tapahtunut Morgonlandetin valtaus. Silloin ihan kaikki meni pieleen ja päätteeksi ne suomalaisten upseerien aivot keksivät väärentää sotapäiväkirjaakin!
Oli kiva hypätä paatin langonkille sen vaappuessa ylös ja alas.