Huomenta kaikille tipottelijoille. Mukavaan malliin lähti aamu käyntiin. Kävin koiran kanssa lenkillä.Krapulasta ei tietoakaan, vaikka joku yritti eilen riitaa haastaa. Hyvä päivä tänään ja koko viikonloppu. Viinoja en sen enempää ajattele, otan jos mieli tekee ja sen näkee sitten myöhemmin. Sivistyneesti kuitenkin,koska en ole alkkis. Tsau.
Tipallinen 4.8.2007
FunnyFunny
15743
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Täällä ei oikein suvaita, palstan valvojan
toimesta muuta kuin tietyn ns. kaavan mukaisia
toivotuksia, joiden ketju menee tosin jo kohta
monologiksi. Arvaten tämäkin viesti poistuu, mutta
muutaman oluen juon ja aamulla reippaana töihin
näin on...
"Viesti voidaan myös poistaa epäasiallisen tai loukkaavan sisällön takia. Epäasiallinen sisältö tarkoittaa, että viestissä esitetään esimerkiksi rasistisia, väkivaltaan yllyttäviä, tekijänoikeuksia loukkaavia tai raakoja pornografisia ilmauksia. Toisten käyttäjien loukkaaminen, solvaaminen ja herjaaminen on myös kielletty. Viesti, joka sisältää tällaista sisältöä, poistetaan."
Eli tämän palstan sefulla ei ole mitään oikeutta poistaa aloittamaani viestiä. Keskustelen alkoholin vaikutuksesta kehoon, siis kohtuukäytöstä. Tässä ei ole mitään epäselvää. Menköön vaan yksinpuheluksi. Kyllä mä sitä jaksan muutaman viikon. Ja haluaisin tietysti joukkoon muitakin, jotka osaavat alkoa ottaa. Tämä on vaihtoehto eräälle toiselle ketjulle!!
Hyvin on lähtenyt viikonloppu käyntiin, kova työviikko takana ja vielä tänäänkin pitää painaa töitä..:-/ Illalla ehkä muutamalle tyttöporukassa, jos siltä tuntuu. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan..
pitää paikkansa, niin täällä jaksat ilmoitella juomisistasi viikon. Niin ja korostan vielä, että ei terveen ihmisen tarvitse selitellä juomisiaan kenellekkään. Ja että onhan näitä juomis/kohtuu/nakitsilmille ketjuja ennenkin ollut....
Shefun palstasta oli kyse eikä suinkaan tästä, eli
tälläinen on tervetullut, mutta toinen kys. palsta
alkaa olla aika pieni enkä yhtään ihmettele.
ei käsittääkseni ole mitään omaa palstaa vaan oma viestiketju (eikä sekään itse asiassa ole shefun ketju vaan monesti näyttää avaajana olevan joku muu). Luulisi täällä olevan tilaa muidenkin omille viestiketjuille. Mukavinta olisi tietysti, että otsikointi olisi niin selkeää, että otsikosta heti näkisi kannattaako ketjua klikata auki. Esimerkiksi itselläni ei ole mitään annettavaa kohtuukäyttöketjuun, enkä kyllä halua myöskään päivittäin käydä "Shefun ketjussa" ilmoittamassa olevani raittiina.
Oo omaa palstaa, Eniro/Suomi 24 omistaa kaikki n.2200 palstaa ja paljon muutakin.
Vapaasti ne oluet, mutta pienehkön varoituksen annan tekstisi sisällön vuoksi.
Ei sitä eilen tullut juotua kuin 13 olutta mut nyt oksettaa ja päätä särkee niin pirusti! Pari kaljaa vetässy mut pään särky vaan pysyy. Mut joo, hitto olin eilen kännissä. Pitääkin myös tänään otaa ja ehkä huomenna. Pistetään kerrankin tili siliäksi niin ei tarvitse vähään aikaan taas miettiä dokaamista!
sidulla eilen illalla. otettiin vaa kaksi per naama, ei oo yhtään huono olo. kiva,ett jku on tajunnu laittaa tälläsenkin ketjun:)))))))))
Anu
tapa ja ämpär.....:http://www.turunsanomat.fi/extra/?ts=1,3:1010:0:0,4:10:0:1:0,104:10:476434,1:0:0:0:0:0:
http://www.turunsanomat.fi/extra/?ts=1,3:1010:0:0,4:10:0:1:0,104:10:476434,1:0:0:0:0:0:
Seuraavaksi menet epäilemättä jollekin syöpäpalstalle kehumaan ja ilkkumaan, että sinullapa ei olekaan syöpää?
No, meitä on moneen junaan ja kukin saa elämänilonsa jostain. Toivottavasti otsikoit ketjusi jatkossakin tunnistettavasti.
Eiköhän tällainen ketju ole ihan yhtä asiallinen kuin ketju jossa joka päivä ilmoitetaan että on raitis? Mistähän tällä palstalla sitten saisi keskustella sinun mielestäsi?
Jos et osaa lukea niin omapahan on murheesi!
Älä vaivu synkkyytteen vaan ota huumori peliin. Katkeruudella et vanhaksi elä vaikka olisit ILMAN VIINAA.