Ei ravintolain

tupakointia vähentänyt. Sen se teki ravintolaan ei enää viitsi lainkaan mennä. Kai ne tiukkapipoiset kukkamekkotädit pitävät sitten huolen, etteivät raflat sentään konkkaan.

Seurasin vähän keskustelua siltä kantilta, että ketkä ne taas hölmöjä poliitikkoja höynäyttivät.

Enhän mitenkään kaikkia tietysti tunnista, mutta tässä kaupungissa tosi paljon oli niitä, jotka istuvat kirkon penkissä virsiä veisaamassa eivätkä kuuna päivänä ole edes ravintolan sisäpuolella käyneet.

Hyvähän se on parkua hyvissä ajoin, jos vaikka ennen kuukahtamista erehtyisivät tuohon paheiden pesään, jossa tupakansavu tappaa.
3318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

aina olla kukkamekko/hattutätejä syyttämässä, on meitä miehiäkin jotka eivät siedä tupakinsavua.

Äänestä

Samaa mieltä/eri mieltä! Itsekin ravintolan työntekijänä ja mieluiten baareissa yövuoroja tehden välillä miettii että miksi näitä tuhkakuppeja tyhjentää ja varoo ettei känniset polta vaatteitani. Mutta kuitenkin niin kauan ku muistan tiskeillä harvemmin on saanut polttaa,joka on hyvä työntekijöiden kannalta. Ja olemassa on aina vaihtoehtoja paikoista joissa ei saa polttaa, niin työntekijöille kuin asiakkailekki. Itse poltan jonkin verran enkä ole tupakointiani vähentänyt uuden tupakkalain myötä, kun ehkä päin vastoin useampitupakka kerralla ettei tarvi ravata niin usein (tulee sitä silti ravattua tai sitten jään pihalle istuskelemaan).

Kyllä joku täti keksii ettei musiikkia saa soittaa niin lujalla tai vanha kunnon tapa alkoholit on juotava tiskillä, siihen tämä maailma on menossa; missään ei voi rentoutua ilman että jollain on jotain sanomista.

Äänestä

En ole minäkään käynyt toukokuun jälkeen ravintolassa.
Luulinkin jo, että olen ainut.
Kiva tietää, että on niitä muitakin, jotka eivät jaksa hyppiä jonkun pillin mukaan.
Ihan riittävästi kuullut kavereilta, mitä pomppimista se on. Terassit toistaiseksi pieni apu, mutta kaikissa paikoissa ei kuulemma saa juoda ilta kymmenen jälkeen terassillakaan.
Voi poke parkoja sitten talvella, huh huh!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tupakointikielto kirjoitti:

tupakointia vähentänyt. Sen se teki ravintolaan ei enää viitsi lainkaan mennä. Kai ne tiukkapipoiset kukkamekkotädit pitävät sitten huolen, etteivät raflat sentään konkkaan.

Seurasin vähän keskustelua siltä kantilta, että ketkä ne taas hölmöjä poliitikkoja höynäyttivät.

Enhän mitenkään kaikkia tietysti tunnista, mutta tässä kaupungissa tosi paljon oli niitä, jotka istuvat kirkon penkissä virsiä veisaamassa eivätkä kuuna päivänä ole edes ravintolan sisäpuolella käyneet.

Hyvähän se on parkua hyvissä ajoin, jos vaikka ennen kuukahtamista erehtyisivät tuohon paheiden pesään, jossa tupakansavu tappaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu