tummat

kerran kova ikävä...
171985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

miestä vai naista?

Äänestä

No niin, toistaiseksi ei työtkään saaneet mieltäni ajattomaksi;) mutta kyllä se tästä.

Äänestä
  • joudun kohta lähtemään illanviettoon mutta palaillaan vaikka myöhään tai aamulla.kyllä nämä tunnemyrskyt on hassuja,et ikimaailmassa voi olla hän mutta helpottaa oloa tämä ajatustenvaihto.tekeminen helpottaa,sitten iskee ikävä kun joku asia muistuttaa, ja niitä kertyi melkoisesti.

    Äänestä

  • taas sulle kirjoitti:

    joudun kohta lähtemään illanviettoon mutta palaillaan vaikka myöhään tai aamulla.kyllä nämä tunnemyrskyt on hassuja,et ikimaailmassa voi olla hän mutta helpottaa oloa tämä ajatustenvaihto.tekeminen helpottaa,sitten iskee ikävä kun joku asia muistuttaa, ja niitä kertyi melkoisesti.

    Joo, kyllähän se huomattavasti suurempi todennäköisyys on, että en ole hän:)etkä sinä taasen se ketä minä ajattelen.
    Vielä ollaan kuitenkin normaalien kirjoissa, kun itse jopa tiedostetaan tämä:)
    Mä olen yrittänyt miettiä miksi vaikutat minuun niin edelleen, miksen voi vain unohtaa. Muistut kuitenkin mieleen aivan ihmeellisistäkin jutuista. Pinaattikeitostakin:)
    Olen myöntynyt kohtalooni...on vain kestettävä ne mahankutinat ja silmien sumentumiset.

    Äänestä

  • minä. kirjoitti:

    sinäkö se olet!:)

    Ajatuksella on kuitenkin niin suuri voima, että se varmaan löytää kohteensa.

    väliin.joo ehkä aika on armollinen,auttaa unohtamaan.mutta silti on ihanaa kun pystyy tuntemaan näin vahvasti eikä ole pahemmin kyynistynyt.jotenkin sitä vain on heti kotonaan sen "oman"ihmisen kanssa.mutta se irti päästäminen ja pääseminen on vaikeaa.

    Äänestä

  • pääsi kirjoitti:

    osittain irti päästäminen on se suurin ongelma, eikä asiaa auta yhtään sen haaveen ylläpitäminen täällä.
    Tarkoitan sitä, että vaikka se toinen on onnellisen tietämätön ja elää omaa elämäänsä, saattaa täältä mieli saada harhaluuloja, ja toivonkipinöitä, että se toinen voisikin ajatella näin. Vaikka järki kyllä tietää, että se on oman mielikuvituksen tuotetta.
    Ehkä en haluakaan päästää irti siitä tunteesta, mutta sen sisällä pitäminen on todella raskasta.

    ollaan vielä viisasten kirjoissa,ainakin täällä päässä.rakkaus kuolee ajastaan,joku viisas on sanonut että siihen tarvitaan ne neljä vuodenaikaa,sitten helpottaa.tulee uusia ihmisiä,uusia rakastumisia,ei koskaan samanlaisia tietenkään.jokainen on oma arvokas yksilönsä.viisaita sanoja mutta näinhän se menee mutta kiva jutella jonkun kans joka tietää missä mennään.

    Äänestä

  • yllätys yllätys kirjoitti:

    aika sopeuttaa ja kultaa muistot:)
    Jonain päivänä voi varmasti jo hymyillen muistella koko aikaa ja asiaa. Kyllä mulla välillä nytkin nousee suupielet hymyyn, hyvä etten oikein ääneen hörähtele:)

    neljä vuodenaikaa on pian ummessa.hah...hah.

    Äänestä

  • sivusta heitto kirjoitti:

    sinäkö se olet!:)

    Ajatuksella on kuitenkin niin suuri voima, että se varmaan löytää kohteensa.

    Ei se ajatuksen voima niin suuri ole:) Anturat ja nippulat on pystyssä kokoajan ja lähettää morsetusta sellasella vaudilla, että hitaampia heikottaa. Vastaanotto puolella vain on aika hiljaista...se siitä ajatuksen voimasta.
    Hauskaa päivänjatkoa!:)

    Äänestä

  • minä itse kirjoitti:

    No, turhaan sitten haikailet, jos vastaanotto on hiljaista. Tai sitten sinnikkäästi yrität. Toinen väsyy ja antaa lopulta periksi.

    Äänestä

  • minä itse kirjoitti:

    Ei se ajatuksen voima niin suuri ole:) Anturat ja nippulat on pystyssä kokoajan ja lähettää morsetusta sellasella vaudilla, että hitaampia heikottaa. Vastaanotto puolella vain on aika hiljaista...se siitä ajatuksen voimasta.
    Hauskaa päivänjatkoa!:)

    .. mun muka (hah)

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    .. mun muka (hah)

    meille?

    Äänestä

  • minä. kirjoitti:

    aika sopeuttaa ja kultaa muistot:)
    Jonain päivänä voi varmasti jo hymyillen muistella koko aikaa ja asiaa. Kyllä mulla välillä nytkin nousee suupielet hymyyn, hyvä etten oikein ääneen hörähtele:)

    olevan kertakäyttötavaraa joillekin,aika monelle itseasiassa.kun ei ikinä lähtisi siihen rumbaan mukaan.ja voihan se olla että kaikki ei pysty tai uskalla rakastaa,vaikka olisi ihania ihmisiä ympärillä.

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    .. mun muka (hah)

    ...ei vaan mun.....

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    ...ei vaan mun.....

    .. mun sun?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

silmät ja vielä kirjoitti:

kerran kova ikävä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu