Miten vl suhtautuu tieteellisesti tutkittuun tosiseikkaan, ettei jeesus ollutkaan vaalea,pitkähiuksinen/partainen.Jeesuksen ulkonäkö on käsittääkseni jonkun eurooppalaisen taiteilijan oma näkemys/kuvitelma jeesuksesta?Voidaan puhua melkein mielikuvituksen tuotteesta.Tutkimusten mukaan jeesus oli ruskeaihoinen,niin kuin välimeren ihmiset ovat.Lisäksi hänellä oli mustat hyvinkin lyhyet hiukset.Eli ulkonäöltään hän oli niin kuin muutkin sen ajan miehet.Mielenkiintoista olisi kuitenkin ajatella sitä,että jeesus todella oli keskieurooppaisen näköinen ja ihonväriltään vaalea.Varmasti sellaisella ulkonäöllä olisi siihen aikaan ihmetystä herättänytkin.Ja esiin nousee myös kysymys miten maria voi synnyttää vaalean lapsen...
Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole loukata ketään vaan nostaa esiin mielenkiintoisia ajatuksia.
Jeesuksen
12
476
Vastaukset
- christt
Raamatusta voimme lukea, ettei Jeesus poikennut ulkonäöltään sen ajan ihmisistä. Ihmisen ulkonäkö ei ole pelastuksen edellytys. Jumala katsoo sydämeen.
- pitkätukkainen
rockyhtyeen jäsenen näköinen kaveri siellä kirkonalttarilla sitten roikkuu?Kyselee huijatuksi tullut....
- .............
Niin, mitähän siinä paksussa kirjassa olikaan kuvien, patsaiden jne palvelemista.
- Pontius Pilatuksen
raportista keisari Tiberiukselle. Aitoja vai ei?
"Pilatuksen ja Jeesuksen ensi kohtaaminen
"Viimeksi kuluneitten päiväin, tapaukset minun maakunnassani ovat sitä laatua, että pidän tarpeellisena niistä kustakin erittäin kirjoittaa. - - Niistä monista huhuista, mitkä korviini tulivat, oli yksi semmoinen, joka erityisesti veti puoleensa huomiotani. Nuori mies, niin kerrottiin oli ilmaantunut Galileaan pyhällä innolla julistaen lakia niitten jumalain nimessä, jotka hänet olivat lähettäneet. Ensin pelkäsin hänen tarkoituksenansa olevan villitä kansaa roomalaisia vastaan, mutta pian kaikki sellaiset epäilykseni katosivat. Jeesus, Natsarealainen, puhui roomalaisista ystävällisemmin kuin juutalaiset yleensä tekivät.
Eräänä päivänä kulkiessani Siiloan lammikon ohitse, jossa oli paljon kansaa koossa, näin nuoren miehen suuren kansanjoukon keskellä. Minulle sanottiin hänen olevan Jeesuksen. Sen olisin helposti voinut käsittääkin, sillä niin suuresti hän kuulijoistaan erosi. Hänen hiuksensa ja partansa olivat kullan väriset. Hän näytti noin kolmenkymmenen ikäiseltä. En ole milloinkaan nähnyt jalomman ja puhtaamman muotoista ihmistä. Miten toisenlainen hän olikaan kuin hänen mustapartaiset ja kellahtava-ihoiset kuulijansa."
Jeesus teki valtavan vaikutuksen
Jeesuksen olemus ja viisaat puheet tekivät Pilatukseen niin suuren vaikutuksen, että hän alkoi suosia tätä: "Minä otin hänet suojelukseeni, jota seikkaa hän kenties ei itse tiennytkään. Hän sai vapaasti puhua, vaikuttaa:, koota kansaa ympärilleen ja opettaa sekä valita opetuslapsia. - - Mutta tämä rajaton vapaus, jonka Jeesukselle annoin, ärsytti juutalaisia, ei köyhiä, vaan rikkaita ja mahtavia."
Lopulta Pilatus kutsutti Jeesuksen luokseen pretoriumiin: "Natsarealaisen tultua menin basilikaani, häntä katsellessani tuntuivat jalkani rautakahleilla marmorilattiaan kiinnitetyiltä ja joka jäseneni vapisi kuin pahantekijäin, jolla aikaa Jeesus oli tyyni - tyyni kuin viaton. - - Kotvan aikaa minä katselin ihmetellen ja kunnioituksella noita tavattomia kasvoja, jommoisia ei ole tuntenut kukaan noista monista maalareista, jotka ovat kaikille meidän jumalillemme ja puolijumalille muodot ja kuvat antaneet. "
http://lindell.netmission.fi/pilatus.htm- mahdolliset
kirjoitukset sopisivat hyvin myös Raamatun kuvauksiin.
http://lindell.netmission.fi/pilatus.htm
Pilatuksen kirjeet:
"Maa järisi ja halkesi, horna valloillaan
Herodes, Arkelaus, Filippus, Hannas, Kaifas ja koko kansa jättivät hänet minulle, pannen toimeen suuren metelin ja pakottaen minut tuomitsemaan hänet. Minä annoin ristiinnaulita hänet, sitten kun häntä ensin oli ruoskittu, vaikka hän ei ollut mitään pahaa tehnyt. Sillä ajalla, minkä hän oli ristiinnaulittuna, pimeni koko maailma, aurinko pimeni keskipäivällä ja tähdet näkyivät taivaankannella, vaikka ne eivät ensinkään loistaneet, ja kuu näytti vereltä. Maailma oli muuttunut hornan kaltaiseksi niin, ettei temppelin pyhää, niin kuin juutalaiset sanoivat, voitu nähdä. Sen alapuolelle ilmestyi maahan halkeama, josta kuului kuin kovia ukkosen paukahduksia. Näitten kauhistavien tapausten aikana nousivat kuolleet haudoistaan, juutalaisten oman kertomuksen mukaan. He väittivät, että nämä ylösnousseet olivat Aabraham, lisak, Jaakob, kaksitoista esi-isää sekä Mooses ja Job - "
"Viikon ensimmäisen päivän illalla kuului taivaasta ääni ja leimahti valo, joka oli seitsemän kertaa kirkkaampi päivänvaloa. Kolmannella hetkellä yöllä loisti aurinko valoisammin kuin koskaan ennen. Ihmisiä, ihanimpiin vaatteisiin puettuja, sekä lukematon joukko enkeleitä näkyi pilvissä. Nämä huusivat väkevästi kuin ukkosen äänellä: 'Jeesus, joka ristiinnaulittiin, on ylösnoussut; tulkaa pois kuoleman valtakunnasta, te, jotka sieltä alhaalla olette orjuuteen sidottuina olleet.’ Kaikki vuoret ja kukkulat vapisivat tämän äänen vaikutuksesta, ja kalliot kahtia halkesivat, ja ilmestyi suuria kuiluja, niin että itse horna ja sen asukkaat näkyivät.
Suun halkeama, jonka maanjäristys oli synnyttänyt, nieli paljon juutalaisia, niin että useimmat Jeesuksen katkerimmista vihollisista hukkuivat tällä tavalla."
Sak. 14:
"3 Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
6 Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
7 Se on oleva yhtämittaista päivää-Herralle on se tunnettu-ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.
8 Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet."
Luuk. 23:
"44 Ja oli jo noin kuudes hetki. Niin yli kaiken maan tuli pimeys, jota kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen,
45 sillä aurinko oli pimentynyt. Ja temppelin esirippu repesi keskeltä kahtia. "
Mark. 15:
"33 Ja kuudennella hetkellä tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen.
34 Ja yhdeksännellä hetkellä Jeesus huusi suurella äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
35 Sen kuullessaan sanoivat muutamat niistä, jotka siinä seisoivat: "Katso, hän huutaa Eliasta".
36 Ja muuan juoksi ja täytti sienen hapanviinillä, pani sen ruovon päähän ja antoi hänelle juoda sanoen: "Annas, katsokaamme, tuleeko Elias ottamaan hänet alas".
37 Mutta Jeesus huusi suurella äänellä ja antoi henkensä.
38 Ja temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti.
39 Mutta kun sadanpäämies, joka seisoi häntä vastapäätä, näki hänen näin antavan henkensä, sanoi hän: "Totisesti tämä ihminen oli Jumalan Poika".
Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
2 Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
3 Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
6 Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
7 Se on oleva yhtämittaista päivää-Herralle on se tunnettu-ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.
8 Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
9 Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.
Matt. 27:
"51 Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat,
52 ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös.
53 Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle.
54 Mutta kun sadanpäämies ja ne, jotka hänen kanssaan vartioitsivat Jeesusta, näkivät maanjäristyksen ja mitä muuta tapahtui, peljästyivät he suuresti ja sanoivat: "Totisesti tämä oli Jumalan Poika". - linkistä
Pontius pilatuksen kirjeet ystävälleen Senecalle:Kohta 2.Kirjeet Senecalle
Kuvausta Jeesuksesta
http://lindell.netmission.fi/jeesushist.htm#B2 - lukekaa!
linkistä kirjoitti:
Pontius pilatuksen kirjeet ystävälleen Senecalle:Kohta 2.Kirjeet Senecalle
Kuvausta Jeesuksesta
http://lindell.netmission.fi/jeesushist.htm#B2Varsinkin, jos joku epäilee, onko Jeesusta ollut olemassa historiallisena henkilönä, kannattaa lukea linkin avaama kirjoitus alusta asti.
- öönä
Olen kuullut, että Jeesus olisi ollut pieni ja "mitättömän" näköinen mies, sairauksien tuttu.
- kipujen mies
ja sairauden tuttava.
Ei ihmismielen mukainen ulkonäkö Jesaja-profeetan mukaan.
Jesaja 53
"2 Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
8 Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
9 Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. " - näki Jeesuksen
kipujen mies kirjoitti:
ja sairauden tuttava.
Ei ihmismielen mukainen ulkonäkö Jesaja-profeetan mukaan.
Jesaja 53
"2 Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
8 Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
9 Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. "jo vanhan testamentin aikaan sellaisena, että häntä oli lyöty kasvoihin, runneltu ja pieksetty.
- ulkonäöstä
mainita raamatussa sanaakaan, eikä muissakaan luotettavasti sen ajan kirjoituksissa. Jos mainittaisiin, se tiedettäisiin yleisesti, ja hänet olisi tehty kuviin sen näköiseksi.
Myös tiedettäisiin, jos siitä olisi kulkenut suullinen perimätieto.
Jeesuksen ulkonäöstä ei siis ole mitään tietoa (tuota yllä olevaa Pilatuksen kuvausta en pidä hänen kirjoittamanaan, vaan joskus myöhempinä aikoina väsättynä, niin tarkoitushakuista se on).
Kaikki Jeesuksesta tehdyt kuvat ovat siis mielikuvituksen tuotetta. Eikö muuten Mariakin kuvata aina valkoihoisena? - vl mies
kasvattaa pitkän letin ja parran?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2704388Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653557Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591875Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251765Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991466Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341001Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18919en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va119875Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235870