Seurakunnan alkujuttuja

Jaaajo

Seurakunnan syntyminen ja uskonvainot

Ensimmäiset kristilliset seurakunnan syntyivät helluntaipäivän jälkeen lähes kaksituhatta vuotta sitten. Seurakunnat olivat aluksi itsenäisiä paikallisseurakuntia, joilla ei ollut yhtenäistä kirkko-organisaatioita. Seurakunnat lisääntyivät sitä mukaan, kun ihmisiä tuli uskoon. Uskoon tulleet ihmiset kastettiin upottamalla, ja he liittyivät paikallisiin seurakuntiin.

"Uskossa otettiin vastaan kaste; ja kaste pesi synnit pois. Seurakunnan tuli olla kokoonpantu pyhistä. Syntinen ei voinut periaatteellisesti kuulua Kristuksen eklesiaan. Pahennusta herättävät synnit aiheuttivatkin kirkosta erottamisen ainaiseksi", (Kirkkohistoria, Hjalmar Holmquist, suom. A. E.Jokipii, sivu 77).

Apostolisen ajan uskovat joutuivat Rooman keisarivallan aikana olemaan vainon kohteena. Heitä kidutettiin ja monet kärsivät marttyyrikuoleman. Tosin välillä, riippuen hallitsevista keisareista, oli kristityillä välillä rauhankin aikaa.
Keisari Septimius Severus lopetti v. 202 suvaitsevuuden kristittyjä kohtaan ja kielsi ankarasti kääntymisen kristinuskoon. Tätä vainon kautta (v. 202-203) seurasi 40-vuotinen rauhan aika kristityille, jonka katkaisi jälleen keisari Deciuksen toimesta v. 249 alkanut uskonvaino, jonka Gallenius lopetti v. 260.
Seurakuntien toiminta jatkui tällä tavalla aina vuoteen 313 jKr, jolloin Rooman keisari Konstantinus julisti kristinuskon pakanauskontojen vertaiseksi ja lopetti kristittyjen vainot.

Kirkkolaitoksen syntyminen ja sen kehittyminen katolisuutta kohti alkoi siten, että pelastusasia alkoi vähitellen peittyä näkymättömiin ja siihen alkoi sekoittua vieraita aineksia itämaisesta, juutalaisesta, roomalaisesta ja helleenisestä uskonnollisuudesta ja kulttuurista.

Seurakuntien toiminta apostolisen ajan jälkeen

Apostolisena aikana seurakuntien välistä yhteyttä hoitivat apostolit, he pitivät yhteyttä seurakuntiin opettaen ja samalla myös ohjaten niitä Jumalan sanalla. Tämä käy selvästi ilmi apostoli Paavalin kirjeistä seurakunnille. Seurakuntien välistä yhteyttä apostoli Paavalin jälkeen jatkoivat karismaattiset henkilöt ja muut matkustavaiset. Heidän lisäkseen seurakuntien hengellisessä rakentamisessa ja vahvistamisessa palvelivat profetoimisen lahjalla varustetut henkilöt ja sanan opettajat. Seurakunnat pitivät yhteyttä toisiinsa myös kirjeenvaihdon avulla. Tästä johtuen seurakuntien toiminta oli käytännössä varsin samanlaista eri seurakunnissa. Jokainen seurakunta oli itsenäinen eikä niillä ollut yhteistä johtoa ja organisaatiota, ja se valitsi itse henkilöt eri tehtäviin. Seurakuntia sitoi toisiinsa vain yhteinen usko. Apostolisen ajan jälkeistä aikaa nimitetään historiassa vanhan kirkon ajaksi, vaikka varsinaista kirkkoa edellä mainitussa muodossa ei vielä ollut.

Myöhemmin kun alkoi esiintyä runsaammin profeettoja - heistä osa oli vääriä - seurakunnat asettivat kaitsijoita valvomaan profeettoja ja heidän profetoimistaan. Nämä virat olivat omiaan johtamaan seurakuntia vähitellen katolisuuteen. Näistä seurakunnan kaitsijoiden tehtävistä kehittyivät piispan (kreik. episkopos = kaitsija) virat. Kaitsijan alaisena olivat kaikki seurakunnan eri tehtävät. Myöhemmin heidän valtansa laajeni. Seurakuntien muodostuminen katoliseksi kirkoksi tapahtui näin ilman varsinaiseksi kirkkolaitokseksi järjestäytymistä. Piispojen kasvavan vallan avulla muodostui vähitellen yhtenäinen kirkko-organisaatio. Tämä johti samalla kohti yksinvaltiasta piispuutta kohti.

Ongelmia seurakunnissa ensimmäisinä vuosisatoina

Apostolisen ajan jälkeen ei tullut enää samalla armoituksella ja auktoriteetilla varustettuja opettajia. Sen sijaan seurakuntien johtoon nousi henkilöitä, jotka olivat saaneet vaikutteita pakanallisista filosofioista ja helleenisestä ym. kulttuureista. Tämän johdosta seurakuntien toimintaan ja niiden opetukseen alkoi tulla vieraita vaikutteita. Olosuhteet olivat sellaiselle kehitykselle muutenkin suotuisat, koska seurakunnilla ei ollut tuolloin vielä yhtenäistä ja kokonaista Jumalan sanaa, Raamattua, joka koottiin vasta myöhemmin. Kaikilla seurakunnilla ei ollut edes kaikkia Raamatun osia. Seurakuntien käytössä oli irrallisia evankeliumeita ja apostolien kirjeitä. Vallitsevat olosuhteet antoivat näin myös hyvät mahdollisuudet erilaisten harhaoppien leviämiselle.

Apostolien jälkeisinä ensimmäisinä vuosisatoina opillinen hajanaisuus alkoi olla varsin suurta. Tästä on osoituksena suuri määrä erilaisia harhaoppeja, joita oli syntynyt väärän opetuksen johdosta. Siihen olivat vaikuttamassa myös sen ajan epävakaat ajat kristityillä, sillä yksityiset kristityt ja seurakunnat elivät vainojen keskellä, ja monet kärsivät marttyyrikuoleman. Marttyyrikuolema kohtasi useammin seurakunnan johdossa olevia vanhimpia ja opettajia. Tämän johdosta seurakunnilla ei ollut aina kokeneita Sanan opettajia, mikä oli omiaan lisäämään harhaoppien lisääntymistä.
Seurakuntien kehitys kohti katolista kirkkoa

Seurakunnan ensimmäinen lähes 300 vuoden aika oli voimakasta evankeliumin voittokulkua. Evankeliumin sanoma oli saavuttanut tänä aikana suuren osan maailman väestöstä. Tämä aika oli myös vainojen ja erilaisten harhaoppien kautta, jolloin sielunvihollinen yritti tuhota saavutetut voitot.
Historiallinen kehitys osoittaa, etteivät Jumalan valtakunnan työtä ole tuhonneet seurakuntien välisen yhteistyön järjestämismuodot tai uskonvainot vaan maallistuminen ja luopumus sekä harhaopit ja liittoutumiset maallisten vallanpitäjien kanssa.

Katoliseksi kirkoksi kehittymiseen vaikutti ennen kaikkea seurakuntien maallistuminen. Seurakuntien jäseniksi oli tullut ihmisiä, jotka eivät olleet kokeneet todellista uskoon tulemista tai olivat uskossaan kylmentyneet. Tämän seurauksena Hengen vapauden tilalle olivat tulleet dogmit ja virat. Karismaattiset uskovat olivat tulleet harvinaisiksi, ja monet olivat odottaneet Jeesuksen pikaista takaisintuloa ja pettyneet. Kirkkoa sanan varsinaisessa merkityksessään ei vielä ollut olemassa, vaikka historiassa puhutaan kirkosta.

Kristikuntaa hallitsivat useat eri oppisuunnat, jotka olivat muodostuneet erilaisten käsitysten ja eri henkilöiden opetuksien pohjalta. Näitä olivat muiden muassa gnostilaisuus, markionilaisuus ja montanalaisuus. Rooman seurakunta suurimpana seurakuntana oli johtavassa asemassa jo hyvin varhain. Sen piispa sai lopulta ylimmän viran. Yhtenäiseksi katoliseksi kirkoksi päädyttiin vasta valtion pakkotoimien avulla.
Seurakunta muuttui kirkoksi

Seurakunta-nimen, kreikaksi ekklesia, tilalle tuli sana kirkko, kreikaksi kyriekee, kyriakon, jota sanaa ei esiinny missään kohdassa Raamattua siten, että sillä tarkoitettaisiin seurakuntaa.

Kirkon sijasta Uusi Testamentti puhuu seurakunnasta (ekklesia). Kysymyksessä on "Jumalan seurakunta" tai "Kristuksessa Jeesuksessa oleva seurakunta", (Kirkko Suomessa, s.10).

Historia käyttää seurakuntien yhteisistä kokouksista nimitystä kirkolliskokous, joka on katolisen kirkonmiesten ja historioitsijoiden käyttämä nimitys. Seurakunnan nimittäminen kirkoksi, ja kirkolliskokoukset niiden varsinaisessa merkityksessä, syntyivät vasta myöhemmin.

Tarkkaa rajaa on vaikea vetää siitä, koska apostolinen seurakuntanäkemys muuttui kirkkojärjestelmäksi. Kirkkoa laitoksena sanan varsinaisessa merkityksessä ei ollut mahdollista olla edes olemassa ennen kristinuskon hyväksytyksi tulemista, joka tapahtui vasta 300 -luvulla, jolloin tuli uskonnonvapaus.

"Jokainen seurakunta virkamiehineen oli täysin itsenäinen suhteessa toisiin seurakuntiin. Mitään yleistä kristillistä kirkkoa siinä mielessä, että sillä olisi ollut ulkonainen yhtenäisyys, ei ollut olemassa". "Mutta se antaa täyden oikeuden käyttää jo alkukristillisestä ajasta nimitystä: kristillinen kirkko", (Kirkkohistoria: Hjalmar Holmquist, suom. A.E. Jokipii, sivut 68 ja 69).
Lapsikaste käyttöön vähitellen

Kristinuskon historialliseen kehitykseen on vaikuttanut eniten lapsikasteen tuleminen kirkon toimintaan. Lapsikaste syrjäytti uskoville ihmisille tarkoitetun kasteen, ja muutti sen alkuperäisen tarkoituksen ja raamatullisen merkityksen. Lapsikaste siinä muodossa, jossa se kirkoissa esiintyy, tuli vähitellen erilaisten muidenkin harhaoppien kanssa ja vakiinnutti asemansa myöhemmin roomalaiskatolisessa kirkossa, josta se kirkon hajaannuksen myötä levisi siitä syntyneisiin moniin muihinkin kirkkokuntiin.

Puolustettaessa uskovien kastetta on perinteisesti tuotu esiin yleensä vain Raamatun kanta asiassa. Vähemmälle huomiolle kastetta koskevissa keskusteluissa on jäänyt sen historiallinen tausta, koska uskovien kasteen puolustamiseksi on Raamatusta saatu muutenkin riittävät perusteet.

Vaikka Raamatussa ei puhuta muusta kuin uskovien kasteesta, on paradoksaalista, että sitä on pidetty kirkollisessa julistuksessa epäraamatullisena ja lapsikastetta, jota Raamatussa ei edes mainita, on pidetty sitä vastoin oikeana kasteena.

Vallitsevista oloista johtuen seurakunnat ja uskovat joutuivat olemaan hajallaan. Aluksi ei ollut myöskään yhtenäistä Jumalan sanaa, Raamattua, vaan julistus tapahtui suullisen ja kuullun sanoman perusteella. Luku- ja kirjoitustaito olivat harvinaista.
Näissä olosuhteissa oli hyvät mahdollisuudet, että erilaiset harhaopit pääsivät syntymään ja leviämään. Huolimatta tästä lapsikaste alkoi saada jalansijaa vasta toisen vuosisadan lopulla ennen kaikkea sen harhaopin johdosta, että lapset joutuvat kastamattomina kadotukseen.

Imeväisikäisten lasten kastamista ei pidetty tähän saakka edes tarpeellisena, sen perusteella, että vallitsevana oppina oli tällöin uskovien vanhempien lasten synnittömyys. Kastaminen katsottiin tarpeelliseksi vasta sen jälkeen, kun lapsi alkoi tietoisesti tekemään syntiä. "Lopullisesti lapsikasteen teologisen perustan loi kirkkoisä Augustinus (k. 430) perisyntiopin pohjalta", (Pentti Lempiäinen: Pyhät toimitukset, Kirjapaja s. 22).

Kastamista pyrittiin myös viivyttämään erään harhaopin johdosta ainakin 300-400 luvulla, jopa lähelle kuolemaa, jotta ei olisi tehty syntiä enää kasteen jälkeen. Tätä oppia oli esiintynyt jo tätä aikaisemminkin. Ainakin Tertulianus mainitsee tästä n. v. 203. Samalla tähän viittaa myös se, ettei sylilasten kastaminen ollut kovin yleinen tapa ennen 300 -lukua.
Kirkkoisä Tertulianus (kuollut luultavasti v. 220) vastusti lasten kastamista. Hän halusi varmistaa, että kastettavat ovat henkilökohtaisesti uskossa, ja viivyttää sen vuoksi lasten, joilla hän tarkoitti 6-12 vuoden ikäisiä lapsia, kastamista liian aikaisin.

Tertulianus mainitsee tästä kirjassa De baptismo. Tertulianuksen kirjoituksista ilmenee selvästi se, että hän tarkoittaa tällä sellaisia lapsia, jotka ovat sen ikäisiä, että he ymmärtävät uskon ja kasteen merkityksen. Näyttää siltä, että Tertulianus pelkäsi kastetun pakanuuden syntymistä. Tämän vuoksi hän suhtautui kielteisesti varsinkin pakanvanhempien lasten kastamiseen, koska heidän uskostaan ei voitu olla varmoja vanhempien pakanallisen taustan vuoksi. Hänen mukaansa tuli odottaa, jotta olisi oltu varmoja siitä, etteivät he ottaisi kastetta vain vanhempiensa esimerkin perusteella, omaamatta vielä itse todellista uskoa.

Kirkkoisä Origenestä (182-254) kirkko on pitänyt lapsikasteen puoltajana. Origenes käytti puhuessaan lapsista jopa vielä 12-vuotiaista, kuten esim. Jeesuksesta hänen temppelissä ollessaan 12-vuotiaana, sanaa (parvulus), joka tarkoittaa pikkulasta, imeväinen lapsi (infantes).

Origenes ei puhunut rintalasten kastamisesta, vaan pikkulasten. Origeneksen lausunto ei siten anna tukea sylilasten kastamiselle (kastaa imeväisikäisiä lapsia). "Origeneelle omistettu lause kirkon tavasta kastaa lapsia puuttuu alkukielisestä tekstistä. Se esiintyy ainoastaan latinankielisessä käännöksessä. Hieronymus ja Rufinus, jotka käänsivät Origeneen kirjoituksia latinaksi, tunnustivat itse tehneensä lisäyksiä tähän tekstiin" (Yksi kaste, Juhani Lehmuskoski, sivu 127).

Varttuneimpia lapsia, jotka ymmärsivät jo kasteen ja uskon merkityksen, oli kastettu aikaisemminkin heidän henkilökohtaisen uskoontulonsa perusteella, jo todennäköisesti apostolisena aikana. Historiassa mainitut henkilöt, esim. Gregorius Nazaianzilainen, Pelagius, Krysostomus, Origenes, Augustinus ja Justinus Marttyyri ovat lausunnoissaan tarkoittaneet juuri mahdollisesti tällaisia lapsia, jotka olivat kastettu heidän henkilökohtaisen uskonsa perusteella.

Sylilasten kastamisen tueksi esitetyt lausunnot eivät anna varmaa tietoa kastettavien tarkasta iästä. Kaikki, heidän lausuntojensa perusteella tehdyt johtopäätökset ovat tästä syystä johtuen olettamuksia, joita ei voida todistaa oikeiksi.

2

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Crypticall

      Tuosta kirjoituksestasi voisi saada sellaisen kuvan, että seurakunnan paimenen virka olisi vasta myöhäisempää perua, mutta on samalla huomattava Paavalinkin puhuvan paimenen tehtävistä ja edellytyksistä tehtävään. Kun Ignatios kirjoittaa efesolaisille, hän antaa hyvän todistuksen heidän seurakuntansa paimenesta Onesimoksesta sanoen: ”Siunattu hän, joka on lahjoittanut teille sen armon, että on katsonut teidät arvollisiksi omistamaan sellaisen piispan!” Ensimmäinen kirkolliskokous kuvataan Apt.15.

      Ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia, mutta kristityksi alkoi pian tulla muitakin. Juutalaisuudessa lapsi otetaan Jumalan kansan yhteyteen kahdeksantena päivänä. Kun kasteella on täsmälleen sama sisältö, niin en pidä kovin ihmeteltävänä sitä, että myös lapset on kastettu seurakunnan yhteyteen. Puhutaanhan Raamatussakin perhekuntien kastamisesta.

      Näistä asioista toki on erimielisyyksiä aivan riidoiksi asti, mutta on mielenkiintoista huomata, että ne riidat ovat täällä, eivät esimerkiksi lähetyskentillä. Täällä se on opillinen kysymys, jonka puolesta mielestään oikeaa oppia kannattavat kiivailevat suorastaan farisealaisella innolla. Silloin kun se on todellinen, käytännöllinen kysymys, ei siitä näytä olevan mitään riitaa.

    • Tapani1

      mutta yhdessä kohtaa saisit tarkistaa kantaasi, sillä apostolien johtama yhteisö eri suurakuntineen oli jo kirkko, vaikka tuota sanaa ei olisi käytettykään. Se oli pyhien yhteys, jolla oli tietyt opit, toimitukset ja yhteinen apostolinen johto. Apostolit matkustivat eri seurakunnissa ja asettivat vanhimpia ja piispoja seurakuntien johtoon. Ne olivat siis apostolisen johdon ja heiltä saamansa valtuuden varassa.

      Kun vainot tulivat ja apostolit surmattiin Johannesta lukuun ottamatta eikä uusia apostoleita valittu, kirkko menetti johtonsa ja tapahtui kirkon luopumus siitä, mitä sen oli tarkoitus olla. Tilalle tuli keisarin johtama kirkko.

      Se mitä kirjoitit lapsikasteesta on aivan oikein. Raamatussa ei ole ainoatakaan kohtaa, joka sanoisi, että niin tuli menetellä. Kasteen tuli olla uskovan upotuskaste oikealla valtuudella tehtynä ja sitä tuli seurata kätten päällepano Pyhän Hengen vastaanottamiseksi sekä kirkon jäsenyys ja palvelu siinä:
      E. 4:
      11 Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, [Room. 12:6-8; 1. Kor. 12:28]
      12 varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. [Kol. 1:24; 2. Tim. 3:17]
      13 Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, [Kol. 1:28]
      14 silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. [1. Kor. 14:20; Hepr. 13:9]
      15 Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. [Ef. 1:22; Kol. 1:18, 2:19]
      16 Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.

      Tällainen kirkko ei enää ollut apostolisen johdon puuttumisen jälkeen. Se oli luopumuksen ajan kirkko. Tuo luopumus oli ennustettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4320
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3524
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      157
      1841
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1726
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1452
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      974
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      879
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      866
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      858
    Aihe