On kumma, että tahtoo usko loppua Laestadiolaisuuteen. Keskustelut aaltoaa puolelle jos toisillekkin.
Hoitokokoulsista vaietaan SRK:n taholta. Seuroissa ei puhuta niista halaistua sanaakaan. Ehkäisystä ollaan eri miltä. TV osittain hyväksytään, osin hyljätään. Kurolaulu on syntiä, jota haluaisin harrastaa. Siitäkin ollaan monta mieltä. Miksi ainaisesti ollaan näin. Ei tiedä mikä on mitäkin ja kaikista vaietaan.
Hoitokokoulsista vaietaan SRK:n taholta. Seuroissa ei puhuta niista halaistua sanaakaan. Ehkäisystä ollaan eri miltä. TV osittain hyväksytään, osin hyljätään. Kurolaulu on syntiä, jota haluaisin harrastaa. Siitäkin ollaan monta mieltä. Miksi ainaisesti ollaan näin. Ei tiedä mikä on mitäkin ja kaikista vaietaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minäkin tein niin ja jo varhaisessa teini-iässä totesin että näitä valheita ei selväjärkinen pysty sulattamaan.Asioista vaiettiin,niitä vääristeltiin,asioista ei puhuttu niiden oikeilla nimillä...Jos lasta johdetaan harhaan koko nuoruus ikänsä ja vartuttuaan kun joutuu kohtaamaan sen todellisen maailman niin ei siinä tiedä enää mihin uskoisi.Itse jätin koko vl touhun ja ryhdyin ajattelemaan maailmanmenoa omilla aivoillani.Olen saanut "normaali" elämästä paljon hyviä kokemuksia ja minusta on tullut paljon suvaitsevaisempi esim. muita uskontoja kohtaan.(mm. islaminuskoisia)
SRK kätyreineen saa olla vapaasti jotain mieltä OMISTA ASIOISTAAN, elä sinä oman uskosi mukaan Raamatun opetuksen mukaan.
Huomasin jo seitsemän vuotiaan että lestadiolaisuudessa kaikki ei ole kunnossa. Ehkä luokan opettaja auttoi minua ymmärtämään että kannattaa uskoa siihen mitä kirkko opettaa. Ensimmäinen outo puhe jäi mieleeni silloin 7 vuotiaana kun saarnamies sanoi "teidän pitää puhkomanne silmänne ettette syntiä näkisi..". Kauhistuin jo silloin puheista.
Pikkuhiljaa aloin käsittää että saarnamies ei ole perillä nykymaailmasta ja elää harhassa ja kuvittelee pelastuvansa ihan ihme tempuilla.
Vielä 13-vuotiaana lestadiolaisuusomatunto vaivasi esim. olin ostanut leviksen farkut. Levis oli kuulemma laulaja ja sain siitäkin omantunnon vaivoja että voiko niitä farkkuja sitten pitää.
Lopullisesti pelastuin lestadiolaisuudesta vanhankäsikirjan mukaisesti uskovan rukoilevaisen kaverin avulla. Hänenkään kotona ei hyväksytty tiettyjä asioita. Päätimme yhdessä vastustaa vanhempiamme ja aloimme elää normaalia elämää. Hän elää nykyisin täysin normaalia elämää, mutta minä olen vieläkin lestadiolaisuuden "uhri" tavallaan.
"normaali" elämä on?