Pohdintaa

Usein ääriliikkeiden ja "ääri"liikkeiden kannatuksen kasvulle Lähi-Idässä esitetään syynä, ettei ihmisille ole tarjottu muuta kanavaa ilmaista asiaansa, ja turhautuneina mielipiteet ja toimintatavat kärjistyvät.

Vaikken millään tavalla kattavaksi kokonaisselitykseksi Lähi-Idän kaaoottiselle tilanteeelle (siis mitä se olisi ja on myös ilman Irakin invaasiota) tällaista kuvaa vieläkään missään tapauksessa usko, viime ajat ovat ajanneet uusia perspektiivejä.

Ihmiset käyttäytyvät huomattavalla tavalla samoin monissa asioissa kulttuurikontekstista riippumatta (kuten he myöskin toki samalla lailla toimivat huomattavan eri tavoilla eri kulttuurikonteksteissan...), minkä kaikki tietänemmekin. Syy miksi tämä "latteus" oli todettava, on se, että palstan sensuurikäytäntöäni seuratessani ja omia tunteitani peilatessani voin vain todeta, että kirjoituksen alussa mainitsemani fakta taitaa pitää paikkansa myös näin pienemmässä mittakaavassa. Saattaapi olla, että sen sijaan, että se toimisi sensuroijan ja hänen viiteryhmänsä omaksi eduksi, asia kääntyy lopulta päin vastoin...
2184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asiasta toiseen,

Entäs ääri-liikkeiden kasvu Euroopassa ja USAssa jne?

Kanavia ilmeisesti on mielipiteille, mutta silti niitä on/kasvaa ja odottavat vain sopivaa hetkeä? (kuten 'valkoinen valta' dokumentissa (USAssa) raamatun oppeihin nojaavat uus-natsien tms? pastorit kertoivat)

Äänestä
  • etkä ottaisi "tu quoque"-periaatetta heti eka kommentissa käyttöön.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dhimmi kirjoitti:

Usein ääriliikkeiden ja "ääri"liikkeiden kannatuksen kasvulle Lähi-Idässä esitetään syynä, ettei ihmisille ole tarjottu muuta kanavaa ilmaista asiaansa, ja turhautuneina mielipiteet ja toimintatavat kärjistyvät.

Vaikken millään tavalla kattavaksi kokonaisselitykseksi Lähi-Idän kaaoottiselle tilanteeelle (siis mitä se olisi ja on myös ilman Irakin invaasiota) tällaista kuvaa vieläkään missään tapauksessa usko, viime ajat ovat ajanneet uusia perspektiivejä.

Ihmiset käyttäytyvät huomattavalla tavalla samoin monissa asioissa kulttuurikontekstista riippumatta (kuten he myöskin toki samalla lailla toimivat huomattavan eri tavoilla eri kulttuurikonteksteissan...), minkä kaikki tietänemmekin. Syy miksi tämä "latteus" oli todettava, on se, että palstan sensuurikäytäntöäni seuratessani ja omia tunteitani peilatessani voin vain todeta, että kirjoituksen alussa mainitsemani fakta taitaa pitää paikkansa myös näin pienemmässä mittakaavassa. Saattaapi olla, että sen sijaan, että se toimisi sensuroijan ja hänen viiteryhmänsä omaksi eduksi, asia kääntyy lopulta päin vastoin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu