Terävä lyijy liikkui sulavasti paperilla piirtäen ohutta tarkkaa jälkeä. Väsymys ei vaikuttanut siihen vähääkään. Se jatkoi eteenpäin, kulki A4 kokoisen paperin laidasta toiseen peittäen taas uusia alueita kevyen harmaalla värillä, leikaten välillä määrätietoisesti aiempia jälkiään. Sen liike ei missään nimessä ollut satunnaista, tarkoitukseton vaellusta. Se loi jotain kaunista, jäljensi paperille kokonaisia maailmoja.
Kuten lyijy ei Miikkakaan tuntenut väsymystä, vaikka hyvin tiesi auringon vaipuneen horisonttiin jo tunteja sitten. Mikä syy se olisi käydä nukkumaan tai tuntea väsymystä? hän mietti, antaen harpin samalla liikkua valkoisella paperilla. Aamullahan se taas nousee, niin kuin nousi jo silloin kun Arkhimedes piirsi ympyröitä välimeren hiekkaan... hän jatkoi jo monologiksi yltynyttä ajatustensa virtaa. Samalla paperille ilmestyi taas uusi ympyrä, tällä kertaa siten että se sivusi aiempaa.
"Ympyrä on niiden pisteiden muodostama ura, jotka ovat vakioetäisyydellä kiinteästä keskipisteestä." Tämä määritelmä tunnettiin jo Kreikassa vuosisatoja sitten, ja se jätti Miikan mielestä kauneudessaan varjoonsa monta muuta perusteellisempaakin määritelmää. Ympyrä ei koskaan petä, siihen voi aina luottaa, ja sen avulla voi piirtää vaikkapa tasasivuisenkolmion. Niin symmetrinen ja muodoltaan kiehtova tuo kappale on. Niin yksinkertainen, mutta silti niin monimutkainen. Tämä kaikki viehätti häntä suunnattomasti ja ukin peruja oleva arkkitehdin harppi olikin hänelle kuin silta yliluonnollisen ja tämän maailman välillä, ja ainoa avain maagisen pyöreiden muotojen synnyttämiseen.
Koulussa Miikkaa harmitti tavattomasti, kun opettaja tuhosi, suorastaan raiskasi kauniin symmetrian tuhertamalla vapaalla kädellä. Tuolloin hän olisi halunnut hakea varastosta suuren tauluharpin ja piirtää keskelle taulua valkoisella liidulla valtavan ympyrän, todistaakseen kaikille miten täydellisen epäonnistuneita opettajan tekeleet olivat. Geometrian tunnit olivat pyhäinhäväistystä ja niistä toipuminen kesti aina myöhään yöhön.
Lyijyn liikkuessa verkalleen Miikka oli nyt taitavasti ja mitä suurinta huolellisuutta noudattaen loihtinut paperille kolme ihanan pyöreää ympyrää, jotka kaikki sivusivat toisiaan yhdestä pisteestä. Hän tiesi, että jos nuo pisteet yhdistäisi janoilla ilmestyisi paperille tasasivuinenkolmio, mutta kolmio on jyrkkä, kylmä ja liian suoraviivainen kappale. Siinä ei ole mitään pyöreää. Miikalla ei ollut pienintäkään aikomusta tarttua viivaimeen, sillä tuon kolmion lisääminen kuvaan olisi kuin piirtäisi Mona Lisalle viikset!
Vihdoin, sommiteltuaan työnsä täsmällisen symmetrisesti keskelle kirjoituspöytäänsä kirkkaan kattovalaisimen suihkutessa kylmää valoa ympäröivään pimeyteen Miikka paneutui vielä puhdistamaan pöydän lakatun mäntypinnan muista asetelmaa häiritsevistä esineistä. Sitten hän asetti arkkitehtiharppinsa sametilla pehmustettuun koteloon odottamaan seuraavaa kertaa. Ehkä se olisi jo huomenna, ehkä viikon päästä tai vasta pääsiäisloman jälkeen. Miikasta oli ikävää, kun opettajalla oli aina niin kiire.
Kuten lyijy ei Miikkakaan tuntenut väsymystä, vaikka hyvin tiesi auringon vaipuneen horisonttiin jo tunteja sitten. Mikä syy se olisi käydä nukkumaan tai tuntea väsymystä? hän mietti, antaen harpin samalla liikkua valkoisella paperilla. Aamullahan se taas nousee, niin kuin nousi jo silloin kun Arkhimedes piirsi ympyröitä välimeren hiekkaan... hän jatkoi jo monologiksi yltynyttä ajatustensa virtaa. Samalla paperille ilmestyi taas uusi ympyrä, tällä kertaa siten että se sivusi aiempaa.
"Ympyrä on niiden pisteiden muodostama ura, jotka ovat vakioetäisyydellä kiinteästä keskipisteestä." Tämä määritelmä tunnettiin jo Kreikassa vuosisatoja sitten, ja se jätti Miikan mielestä kauneudessaan varjoonsa monta muuta perusteellisempaakin määritelmää. Ympyrä ei koskaan petä, siihen voi aina luottaa, ja sen avulla voi piirtää vaikkapa tasasivuisenkolmion. Niin symmetrinen ja muodoltaan kiehtova tuo kappale on. Niin yksinkertainen, mutta silti niin monimutkainen. Tämä kaikki viehätti häntä suunnattomasti ja ukin peruja oleva arkkitehdin harppi olikin hänelle kuin silta yliluonnollisen ja tämän maailman välillä, ja ainoa avain maagisen pyöreiden muotojen synnyttämiseen.
Koulussa Miikkaa harmitti tavattomasti, kun opettaja tuhosi, suorastaan raiskasi kauniin symmetrian tuhertamalla vapaalla kädellä. Tuolloin hän olisi halunnut hakea varastosta suuren tauluharpin ja piirtää keskelle taulua valkoisella liidulla valtavan ympyrän, todistaakseen kaikille miten täydellisen epäonnistuneita opettajan tekeleet olivat. Geometrian tunnit olivat pyhäinhäväistystä ja niistä toipuminen kesti aina myöhään yöhön.
Lyijyn liikkuessa verkalleen Miikka oli nyt taitavasti ja mitä suurinta huolellisuutta noudattaen loihtinut paperille kolme ihanan pyöreää ympyrää, jotka kaikki sivusivat toisiaan yhdestä pisteestä. Hän tiesi, että jos nuo pisteet yhdistäisi janoilla ilmestyisi paperille tasasivuinenkolmio, mutta kolmio on jyrkkä, kylmä ja liian suoraviivainen kappale. Siinä ei ole mitään pyöreää. Miikalla ei ollut pienintäkään aikomusta tarttua viivaimeen, sillä tuon kolmion lisääminen kuvaan olisi kuin piirtäisi Mona Lisalle viikset!
Vihdoin, sommiteltuaan työnsä täsmällisen symmetrisesti keskelle kirjoituspöytäänsä kirkkaan kattovalaisimen suihkutessa kylmää valoa ympäröivään pimeyteen Miikka paneutui vielä puhdistamaan pöydän lakatun mäntypinnan muista asetelmaa häiritsevistä esineistä. Sitten hän asetti arkkitehtiharppinsa sametilla pehmustettuun koteloon odottamaan seuraavaa kertaa. Ehkä se olisi jo huomenna, ehkä viikon päästä tai vasta pääsiäisloman jälkeen. Miikasta oli ikävää, kun opettajalla oli aina niin kiire.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.