Olen seurannut tätä palstaa jo useita vuosia, mutta minua jäytää epätietoisuus ja identiteettiongelma. En nimittäin tiedä, olenko tuulari, tuhnu, läski vuokraisäntä, romppu, vai mikä?
Taustoitan tilannettani hieman: ostin v. 2004 pääkaupunkiseudulta velkarahalla rivitalokaksion, siistin ja hyväkuntoisen, jossa on edullinen yhtiövastike ja tingin myös pyyntihinnasta noin 9,5%. Päädyin kuitenkin rahoittamaan asunnon 95 prosenttisesti pankkilainalla, koska arvioin että omalle pääomalleni sain tuolloin, ja saan edelleen, paremman tuoton muualla.
Ensimmäisen sijoitusasuntoni ostin kymmenkunta vuotta sitten. Tuon asunnon myin pois viime vuonna, tällä hetkellä muita sijoituskämppiä on kolme. Ne kaikki ovat >50 tuhannen asukkaan kaupungeissa, etelä-suomessa, ja hyvissä taloyhtiöissä. Vuokraan asuntoja pääasiassa opiskelijoille käypään mutta kuntoon nähden maltilliseen hintaan. Omaa pääomaa niissä on virtuaalinen arvonnousu huomioiden noin 55-60%, loput lainarahaa.
Tällä hetkellä pohdin erilaisia vaihtoehtoja, miten saisin nykyisen rivariasuntoni vaihdettua omakotitaloon kohtuullisin kustannuksin. Toisaalta tekisi mieli ostaa, mutta toisaalta olen päättänyt vielä harkita ja seurailla korkojen sekä asuntojen hintojen kehitystä. Myös tilapäisesti vuokralla asuminen saattaisi tulla kyseeseen, koska nyt saisin omastani hyvän hinnan.
Näillä taustatiedoilla ymmärtänette dilemmani. Isovelkaisena omistusasujana täytän mielestäni tuularin määritelmän, mutta olen samalla myös läski vuokraisäntä. Odotteleva kantani asunnonvaihdosasiassa tekee minusta puolestaan kai tuhnun. Myönnän olevani myös lievästi rommaususkovaisuuteen kallellani, sillä pidän nykyistä tilannetta asuntomarkkinoilla kestämättömänä ja markkinoita vääristyneinä.
Olen 31-vuotias, minulla on kaksi akateemista tutkintoa ja työskentelen vaativissa asiantuntijatehtävissä vakavaraisessa yrityksessä. Ansiotasoni on kohtuuhyvä. Omistan tuulipuvun sekä muita ulkoilusuja, ja pidän niitä ylläni esim. kauppareissuilla melko usein. Ajoneuvoni on 7 vuotta vanha, käytettynä hankittu japanilainen pikkuauto.
kahiseva tuulipuku vai kuuma pieru?
7
813
Vastaukset
- totta...
... niin terveisiä vaan kovasti isukille, joka betaalaa. Muistithan maksaa ennakkoperinnön verot ettei kukaan vain narauta sinua?
- epätietoinen pk-seudulta
en ole saanut eläissäni penniäkään perintöä...miksi niin luulet?
isäni on maannut haudassa jo 15 vuotta. - Äetsään
epätietoinen pk-seudulta kirjoitti:
en ole saanut eläissäni penniäkään perintöä...miksi niin luulet?
isäni on maannut haudassa jo 15 vuotta.sitten vain.
- paukuttelija
Kyllä tässä on nyt tuhnu kyseessä! Hyvä! Tili tehdään s.y.k.s.y.l.lä -70%
- vanhentuneet
syysrommaus on peruttu ja tilalle tuotiin syyskorotus vuokriin 70%
PÄIVITÄ TIETOSI BULLERO - epätietoinen pk-seudulta
vanhentuneet kirjoitti:
syysrommaus on peruttu ja tilalle tuotiin syyskorotus vuokriin 70%
PÄIVITÄ TIETOSI BULLEROtuolla tahdilla saisin velat nopeasti makseltua pois
- epätietoinen pirkanmaalta
Olen(mme) ASO asukas, mutta rivaria olemme
hakeneet pikkuhiljaa parin vuoden ajan. Omistan
mm. kesämökin, osakkeita ja osuuksia
kiinteistöistä. Olen sitä mieltä, että
omistusasuminen kannattaa pitkässä juoksussa.
Mutta minusta asuntojen hinnat ovat ihan
järjettömät. Huippuhinnat vaikuttavat siihen,
että ostohalumme on laimea. Uskon hintasykleihin
ja nyt vaikuttaisi olevan hintapiikin huippu.
Varsinaiseen rommaukseen en usko näillä tiedoilla
mutta ikuinen nousukaan ei ole mahdollista.
Minusta on älytöntä, että suuri osa suomalaista
luulee asuvansa "omassa" talossa, kun tosiasiassa
he ovat pankin vuokralaisia hyvin pitkään jopa
20-30 vuottakin! Älytöntä on myös puhua
rikastumisesta niin kauan, kuin asunto on
myymättä. Typerää on myös asua pitkään vuokralla,
koska siinä tapauksessa lihottaa vain vuokra-
isännän varallisuutta. Tosin, koko elämä tarkoitus
ei pitäisi olla oman asunnon maksaminenkaan.
Mielestäni suuri joukko ihmisiä (tuttujakin) ei
tällä hetkellä ymmärrä millaisen hirttosilmukan
ovat lainassaan ottaneet. Jo nyt parikin tuttua
perhettä valittelee rahavaikeuksiaan, koska korot
ovat nousseet. Velkaa he ottivat (mielestäni)
paljon yli oman maksukykynsä. Minusta he ovat
nyt pankin orjia!
Omistan tuulipuvun, autoni ostin uutena,
Octavia vm -06. Lainaa ei ole mihinkään.
Olenko tuulari vai tuhnu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743415Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1031713Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2091324- 721309
- 621174
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991097Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521029- 63991
Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei17858- 42847