Onko tämä normaalia?

no minä..

Eli minua kiusattiin pienenä lihavuuden takia. Yritin jo 8-vuotiaana laihduttaa, mutta ei siitä silloin mitään tullut. Olin ehkä lievästi ylipainoinen sillon. Myöhemmin aloin kasvamaan pituutta ja vartaloni hoikistui jonkun verran ihan itsestään. Mutta paino on ollut murheena jo 8-vuotiaasta lähtien. Noin vuosi sitten masennuin ja ahmin suuria määriä suklaata yms. Ja tietysti lihoin ja ahdistuin vaan enemmän. Lopulta keksin ulostuslääkkeet. Käytin niitä pari kuukautta, jäin kiinni ja lopetin.
Nyt tänä vuonna, olen syönyt salaa äitini nesteenpoistolääkkeitä yms. Olen päättänyt laihtua. Ja sen olen tehnyt. Viime vuodesta on lähtenyt 10 kg. Olen huomannut uusia, pelottavia piirteitä itsessäni. Ruoka on nykyisin pahin vihollinen. Ja kun joku kyselee syömisistäni, hermostun. Pyrin syömään mahdollisimman vähän. Alle 1000 kcal päivässä. Käyn edelleen masennuksen takia nuorten polilla. Ja kerran mainitsin että laihdutan. Siellä käskettiin piirtämään ympyrä, jonka sisälle jaan päivittäiset ajatukseni. Puolet siitä ympyrästä täytti ruuan miettiminen ja toiset puolet laihdutus. Tajusin, että olen luopunut muusta elämästä. Laihtuminen on ainut tavoite ja päämäärä. Tuhlaan rahani kuntovälineisiin ja laihdutusvalmisteisiin. Nyt olen ruvennut oksentelemaankin, jos olen sortunut roskaruokaan. En ole kertonut tästä enempää sille psykiatrille. Ensi viikolla olisi aika sinne pitkästä aikaa. Ja tiedän, että hän kysyy laihdutanko edelleen. Ja jos kerron totuuden, he kertovat myös äidilleni, koska olen ala-ikäinen.
Jotkut ovat huomanneet laihtumiseni ja sen, että en syö normaalisti. Mutta vakuuttelin hymyssä suin, että olen kunnossa ja laihdutan vaan vähän. Olen normaalipainoinen tällä hetkellä, mutta se ei todellakaan riitä. En halua luurangoksikaan ryhtyä, haluan vaan olla laiha.
Ja minua huolettaa mitä tapahtuu sitten kun olen tavoitteessani, enhän mä enää pysty syömään normaalisti, niin kuin joskus.
Viime kuukautiseni oli myöhässä n. 3 viikkoa, ennen sitä ne on ollut täysin säännöllisiä.
Mitä ihmettä tämä on?
En uskalla puhua tästä kellekkään.

5

808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elina[]

      Syömishäiriö sulla on mutta en osaa sanoa että mikä :/ jos saat ahmimiskohtauksia niin ne yleensä viittaavat bulimiaan. Anoreksian merkkejäkin sulla on.
      Kannattaa yrittää puhua terapeutille :) luota minuun. et halua kokea samaa helvettiä kuin me muut. tiedän miltä tuntuu ajatella vartaloa, laihduttamista ja syömistä 24/7, se on pakkomielle, Koeta syödä mahdollisimman säännöllisesti päivittäin :) ja käy vaikka lenkillä, se on hyvä alku parantumiselle.. kokemuksesta tiedän

      • no mä..

        Kiitos asiallisesta vastauksesta :)
        Lenkillä käyn ja vähän liikaakin välillä.
        Mutta syömään en pysty kuin salaattia ja hedelmiä. Olen yrittänyt, mutta rupeaa vain ahdistamaan. Ja kun haluaisin vielä kiloja pois.


      • Elina[]
        no mä.. kirjoitti:

        Kiitos asiallisesta vastauksesta :)
        Lenkillä käyn ja vähän liikaakin välillä.
        Mutta syömään en pysty kuin salaattia ja hedelmiä. Olen yrittänyt, mutta rupeaa vain ahdistamaan. Ja kun haluaisin vielä kiloja pois.

        ...Jättää puntarilla käynti vähemmälle :) suurin osa aina unohtaa sen ja saattaa käydä heti syömisen jälkeen tarkastamassa ja huomaa lihonneensa, siinä sitten helposti masentuu (vaikka kyse onkin pelkistä nesteistä) :) Jos liikkuu ja syö terveellisesti niin lihominen ei tule olemaan ongelmana :)


    • yksäiti

      Sinulla on aivan upea tilanne, koska saat asianmukaista hoitoa. Ongelma on se, että et kerro psykiatrille niitä tärkeitä asioita, jotka hoitosi kannalta ovat ensiarvoisen tärkeitä. Hoidon edellytys on, että olet rehellinen. Psyykkisellä hoidolla on parhaat mahdollisuudet onnistua juuri nuoruusiässä. Mitä enemmän asioita patoutuu päällekkäin, sitä hankalampaa on tervehtyä. Jos et uskalla puhua, ota tuo kirjoittamasi juttu sinne vastaanotolle mukaan ja näytä sitä. Turha on hukata kallista aikaa ja paljastaa kerralla vain muutamia asioita tai odottaa, mahtaako psykiatri osata kysyä juuri sitä, mikä mieltä painaa. Mieti myös sitä, onko äiti pahin uhka vai voisiko äiti olla voimavara.

      • no mä..

        Pelkään lähinnä sitä, että en saa laihduttaa rauhassa. Haluan ainakin 8 kg vielä pois.
        Tuntuu, että sitten kun olen ensin saanut laihduttua, sitten voin kertoa jollekkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      180
      13558
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4930
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3709
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2853
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1791
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1697
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe