Maa planeetta ja muukalaiset

Tuho, viha, ahneus

Meidän oma maa planeetta tellus suhtautuu muukalaisiin jossain osin vihalla. Oikeastaan aloitinkin keskustelun siksi koska yleensä meidän väki suhtautuu niihin vihalla, eli halutaan vihata niitä koska ne ovat tehneet asiat paremmin kuin me ja ne ovat erilaisempia kuin me. Meidän planeetan väki saisi muuttua vähän paremmaksi kun meidän planeetan väki on kuin kourallinen inkuttavia reuhaavia lapsosia jotka huutavat ja reuhaavat jos eivät saa jotakin sillä tavalla kuin haluavat.

Annanpa neuvon, muuttukaa paremmaksi ihmiseksi jos ette ole vielä muuttuneet. Eivät muukalaiset tahdo meistä paljoa tavata kun huomaavat jo ensikatsauksella että maa planeettamme on kuin kaatopaikka. Osan he tahtovat tavata mutta niiden yhtien etsiminen tältä planeetalta on kuin neulaa etsisi heinäkasasta. Meidän planeettamme on niin väkivaltainen ja tuhon oma pian kun meidän väki on niin itsekästä että se ei välitä mitä tapahtuu maa planeetalle kunhan raha tirisee korvista ja nenästä ulos.

Todellakin meidän on ryhdyttävä opettelemaan olemaan toiselle hyvä ja kunnioittaa toisen asioita. No ihmiset yleensä möläyttelevät jokaisesta erilaisesta jotakin ilkeää ja tähän pitäisi puuttua, tämän takia me samaistutaan liikaa toisien kanssa ja meistä tulee kuin robottiarmeija joilla on samat käskyt. Kaikkien kaveri ei tarvitse olla eikä kaikille ole pakko sanoa mitään, kunhan osaa olla kunnolla ja arvostaa toisiakin eikä vain omaa itseänsä. Nuorisolla tämä toisten arvostus näyttää olevan vaikeaa kun kaikesta pitää sanoa jotakin ilkeää jos joku on jollain tavalla erilainen.

Meillä on monta asiaa missä meidän on muututtava paremmaksi, mutta tuossa oli ainakin yksiä.

Lisälinkki loppuun katseltavaksi.
http://www.thepetitionsite.com/takeaction/529287855

1

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meidän väki

      "yleensä meidän väki suhtautuu niihin vihalla,"

      Yleensä 95 % ihmisistä ei korvaansa lotkauta koko UFO-asialle. Aihe kiinnostaa vain pientä ryhmää, joka pääsääntöisesti suhtautuu asiaan positiivisesti. En ole törmännyt yhteenkään ihmiseen, josta voisi sanoa, että hän suhtautuu UFO-ilmöön vihalla. Väheksyen kyllä.
      Tuo viha on pelkää mielikuvitustasi. Kannattaisi miettiä, missä maailmassa elää; rakentamassaan mielikuvitusmaailmassa, vai siinä vähän realistisemmassa, joka ympäriltämme löytyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe