apua..

Olin onnellisesti, tai siis ainakin luulin että olin onnellisesti kihloissa, kunnes kihlattuni sitten lähti toisen matkaan. Elämäni koki aika kovan järkytyksen, kaikki muuttui, unelmat karisivat pois, mitään ei jäänyt jäljelle. Pari kertaa olen katsonut kuolemaa silmiin kun olen meinannut itsemurhaa tehdä, mutta viimehetkellä aina perunut aikeeni paremman toivossa. Mikään ei tunnu miltään, en näe mitää syytä elää, töissä kumminkin käyn lähinnä siksi että silloin saa hetken muuta mietittävää ja pystyy unohtamaan kaiken. Ei ole ollut yötä jolloin en olisi valvonut miettien menneitä, tuntuu etten millään pääse eroon rakkaastani vaikka haluaisin, liian monelle olen antanut pakit kun en uskalla keneenkään luottaa, en voisi mitenkään kuvitellakkaan että uskoutuisin kenellekkään samanlailla kuin aiemmin, toista samanlaista pettymystä en takuulla kestäisi, se olisi loppu sitten kaikki. Psykiatrin juttusille olen ajatellut että menisin, mutta auttaako se kumminkaan... Auttaisiko minua mahdolliset masennus lääkkeet... Nyt on kumminkin 9kk erosta mutta en ole onnistunut pääsemään 'kuiville' mitä tuttuni luulevat, mutta eivät he tiedä totuutta, eivät he tiedä mitä pinnan alla kytee... Miten saisin mielenrauhani takaisin? Tai miten ikinä enää pystyn keneenkään luottamaan? Joskus voi olla että toteutan aikeeni ja lähden pois tästä maailmasta, en todellakaan näe mitää syytä jatkaa tätä, joku varmasti kirjottaa että ei itsari ole ratkaisu, on se minulle, sillä pääsee tästä kaikesta pois ja heti, 'jokeri' taskussa minkä voi käyttää milloin tahtoo.
Tämä tarina on varmasti sekavaa lukea, eikä tästä koko tarina selviä, mutta toivottavasti tästä edes joku jotain selvää sai..
4297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En ole aiemmin näillä sivuilla käynyt enkä koskaan vastannut, mutta etsin erästä tietoa ja jostain syystä näin viestisi vaikkei se lainkaan liity omaan asiaani tällä hetkellä.Olen tosin ollut aikoinani hyvinkin masentunut ja mietin todella itsemurhan vaihtoehtoa.Onneksi otin järjen käteen,lainasin parisataa markkaa rahaa ja kävelin lähimmälle yksityiselle lääkäriasemalle ja pyysin ajan psykiatrille.Se pelasti minut ja syön yhä ns.masennuslääkettä.Nyt elämässäni on tällä hetkellä uusi vielä pahempi kriisi.Olen kuitenkin voinut tilanteeseeni nähden hyvin.vielä yli kymmenen vuoden jälkeen olen käynyt silloin tällöin samalla psykiatrilla ja itselläni on ollut tästä huomattavasti apua.Nyt lääkäriin...ei tarvitse olla edes psykiatri.Et ainakaan menetä mitään.VOIMIA SINULLE!

Äänestä

Hei

Itsekkin tiedän mitä tarkoitat. Kokemukseni kai vastaavat aika paljon sitä mitä sinulle on tapahtunut. Parhaiten asiat selviää puhumalla vaikka se hieman ylpeyden päällä ottaakin. Ammattiauttajan luona käyminen auttaa ja sen jälkeen oppii myös luottamaan asioihin uudestaan. Asiat on hyvä käydä läpi etteivät ne jää "kummittelemaan" taustalle.

Itse kävin psykologin luona juttelemassa ja purinhan sitä kavereihinkin. Kuitenkin psykologi antaa asioihin uuden näkökulman ja juttelukin käy "nimettömänä". Kaikki apu kannattaa ottaa vastaan mitä tarjotaan.

Omasta erosta on kohta vuosi ja yli on kyllä päästy jo kauan sitte. Uuden ihmissuhteenkin olen jo pystynyt aloittamaan. Eron tultua sitä vaan luulee ettei enää samanvertaista tule vastaan, mutta totuus on kuitenkin toisin. On vain opittava päästämään irti vanhasta ja paranneltava haavat..

Itsemurha ei ole ratkaisu vaan keino paeta asioita. Lohtuna voin sanoa, että koet vielä uudestaan sen rakastumisen huuman, kunhan vaan toivut vanhasta.

Äänestä

Kiitos teille molemmille kommenteista, ehkä harkitsenkin psykologille menemistä.
Mutta kuinka se onnistuu muka nimettömänä?
Asun suhteellisen pienessä kaupungissa ja täällä tuskin on useampia kuin yksi psykologi, varmasti siellä vastaanotolla on jotain tuntemiani henkilöitä ja jotka myös minut tuntevat.
Lähinnä siksi arveluttaa mennä kun pelkään saavani jonkinlaisen 'leiman' kun sinne menen.
Onko mahdollista mennä jonnekkin muulle lähi paikkakunnalle psygologin luokse vai onko se pakko olla oman paikkakunnan?

Äänestä
  • Menin naapurikaupungin psykiatrille, siis lääkärille. Muutaman käyntikerran jälkeen hän kirjoitti lausunnon, jonka perusteella hain KELAn kustantamaa kuntoutusta. Kuljin sillä taitavalla lääkärillä neljä vuotta, matkatkin korvattiin.
    Aloin hoidon vasta nelikymppisenä. Älä hukkaa elämääsi vaan pane se rohkeasti remonttiin.
    Olet vrmaan kuullut, miten hirvittävän yleistä masennus on, ei enää hävettävää. Jos et usko niin lue nettipalstoja.
    Masennus on kurja tauti, miksei sitä pitäisi hoitaa, kuten muitakin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


masentunut? kirjoitti:

Olin onnellisesti, tai siis ainakin luulin että olin onnellisesti kihloissa, kunnes kihlattuni sitten lähti toisen matkaan. Elämäni koki aika kovan järkytyksen, kaikki muuttui, unelmat karisivat pois, mitään ei jäänyt jäljelle. Pari kertaa olen katsonut kuolemaa silmiin kun olen meinannut itsemurhaa tehdä, mutta viimehetkellä aina perunut aikeeni paremman toivossa. Mikään ei tunnu miltään, en näe mitää syytä elää, töissä kumminkin käyn lähinnä siksi että silloin saa hetken muuta mietittävää ja pystyy unohtamaan kaiken. Ei ole ollut yötä jolloin en olisi valvonut miettien menneitä, tuntuu etten millään pääse eroon rakkaastani vaikka haluaisin, liian monelle olen antanut pakit kun en uskalla keneenkään luottaa, en voisi mitenkään kuvitellakkaan että uskoutuisin kenellekkään samanlailla kuin aiemmin, toista samanlaista pettymystä en takuulla kestäisi, se olisi loppu sitten kaikki. Psykiatrin juttusille olen ajatellut että menisin, mutta auttaako se kumminkaan... Auttaisiko minua mahdolliset masennus lääkkeet... Nyt on kumminkin 9kk erosta mutta en ole onnistunut pääsemään 'kuiville' mitä tuttuni luulevat, mutta eivät he tiedä totuutta, eivät he tiedä mitä pinnan alla kytee... Miten saisin mielenrauhani takaisin? Tai miten ikinä enää pystyn keneenkään luottamaan? Joskus voi olla että toteutan aikeeni ja lähden pois tästä maailmasta, en todellakaan näe mitää syytä jatkaa tätä, joku varmasti kirjottaa että ei itsari ole ratkaisu, on se minulle, sillä pääsee tästä kaikesta pois ja heti, 'jokeri' taskussa minkä voi käyttää milloin tahtoo.
Tämä tarina on varmasti sekavaa lukea, eikä tästä koko tarina selviä, mutta toivottavasti tästä edes joku jotain selvää sai..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu