Sain uudet silmälasit ja olen totutellut niihin nyt viikon verran. Voimakkuudeltaan uudet lasit ovat -9, kun vanhat olivat -8 (minulla on myös hajataittoa ja piilokarsastusta).
Ensi alkuun uusien lasien kanssa oli vaikea olla, koska niistä aiheutui päänsärkyä ja huimausta sekä kaikki näytti vääristyneeltä (rappusissakin joutui ottamaan kaiteesta tukea, kun ei tiennyt missä seuraava porras on). Nyt viikon jälkeen silmät ovat jotenkin tottuneet, mutta edelleen maailma näyttää aivan oudolta (liian kirkkaalta) ja myös ajoittaista huimausta ja päänsärkyä esiintyy.
Optikon mielestä kaikki on ok, varsinkin kun lasit ovat vielä alikorjatut. Ongelma voisi olla kuulemma linssityypissä (laseissa on asfääriset linssit), mutta muuta syytä hän ei keksinyt.
Onko näihin nyt vain yritettävä totutella vai mikä avuksi?
Lisäksi mietityttää se, että kannattaisiko minun käyttää vanhoja laseja esim. lukiessa ja lähelle katseltaessa (niillä kun näkee lähelle oikein hyvin) vai koko ajan näitä uusia. Aiheutuuko tästä sitten lisää tottumisvaikeuksia, kun laseissa on kuitenkin -1 voimakkuusero?
Maailma näyttää oudolta
12
3662
Vastaukset
- Nimetön
Niin minullakin. Sain lasit 4-viikkoa sitten.
Minulle tehtiin sarveiskalvon siirto v.2005. Nyt toinen silmä -4 ja toinen 2. eriparit.Lasien käyttö oli tosi vaikaeaa alussa, kysyin,voinko pitää vanhoja laseja, vastaus. EHDOTTOMASTI EI. Silmät tottuu paremmin, kuin muuutos tapahtuu heti. Ja niin on. Monitehonilasit on aika hyvät,tosin, lukeminen on vieläkin hiukan hakusessa. Sairauteni voi vieläkin aiheuttaa muutoksia silmiin. Eipa kuin harjotellaan pitämään uusia laseja. Hyvää kesää. - Omark
Itselläni tuli silmä- ja päänsärkyä silmälasien vaihdon yhteydessä. Optikko mittasi myös korkeahkoja silmänpaineita, jonka johdosta menin yksityiselle silmälääkärille. Tämä puhui jostakin silmän jännityksestä, jonka johdosta minulle olisi määrätty liian vahvat silmälasit. Uusissa laseissa toinen linssi oli jo edellisiä heikompi. Eli silmälääkäri oli sitä mieltä, että silmän jännityksen takia minulle olisi määrätty liian tehokkaita laseja.
Voisikohan sinulla olla sama syy? Aikuisiällä likitaittoisuus ei yleensä enää lisäänny. Minulla hajataittoisuus on vaihdellut, mutta linssien vahvuus ei paljoa.
Suosittelisin sinua käymään silmälääkärissä, jos et ole viime aikoina käynyt. Ja mielestäni optikon tehtävä on tilata uudet linssit, jos se on määrittänyt liian tehokkaat linssit, silmälaseissakin on takuu. - tuollaisia
ongelmia vaikka onkin eteneväksi sanottu likinäköisyys, piilokarsastus ja hajataitteisuus.
Likinäköisyyshän pahenee siitäkin kun lukee liian läheltä, ja rasittaa silmiä yhtäjaksoisesti liikaa, rentouttamatta välillä, ja olen aina lukenut paljon ja tehnyt töitä päätteellä.
Uusien vahvempien linssien hankkiminen on kierre, joka pitäisi katkaista, silmälasibisnes. Tottakai sankoja täytyy vaihtaa.
Nytkin minulla on työssä yli 10 vuotta vanha linssimääräys, olen saanut paljon vahvempia lasimääräyksiä, mutta en hanki niitä.
Käytän sellaisia laseja, joillla näen riittävän hyvin mutta autolla ajaessa sellaisia, joilla määräysten mukaan näkee riittävän hyvin ts. voi ja saa ajaa. Autolla ajaessa käyttämieni lasien riittävyyden tarkistutan usein.
Miksi hankkia täysin tarkkaa näköä ja rasittaa silmiä taas niillä linsseillä ja taas kun lukee liian läheltä, silmät jännittyvät ja ajan kanssa näkö heikkenee ja taas uudet lasit...- lainkaan
moniteholinssejä, pärjään ilman niitä. Olen melkein 50 v. Lasit miinus 3,5 ja 4.
- Nimetön
Uudet lasit hankin sen takia, kun noilla vanhoilla en näe enää lukea edes tv:n tekstejä vaikka olen siirtänyt jo sohvaakin lähemmäksi. Liikenteessäkin ne olivat ongelmalliset, kun liikennemerkkejä ja kadun nimiä joutui tihrustamaan. Ja tuo tihrustaminen ja silmien siristely aiheutti sitten päänsärkyä.
Mutta päänsärkyä tulee näköjään näistä uusistakin laseista ja koko tämän päivän on huimannut pahasti. Meinasinkin varata heti ensi viikolla silmälääkärille ajan ja käydä myös optikolla uudestaan.
En sitten tiedä ovatko nämä lasit liian vahvat (näköni oli testin mukaan -9,5 ja määrättiin tarkoituksella alikorjatut -9 linssit) vai onko näissä jokin muu vika. Optikko suositteli erikoisohennettuja uutuuslinssejä ja meninpä sitten sellaiset ottamaan. Nyt kun noita tarkemmin tarkastelin ja vanhoihin vertasin, niin näissä uusissa linssit ovat paljon kaarevammat kuin vanhoissa.
Minulla on huonontunut jatkuvasti ja melko nopeasti näkö. Olen nyt 28 vuotias ja silmälaseja aloin käyttää vasta 19 vuotiaana, jolloin voimakkuudet olivat -2,75. Silmälääkärillä olen muutaman kerran käynyt ja kaiken on sanottu olevan ihan ok.- tuossa
on jotain outoa. Olet siis joutunut 10 vuoden aikana hankkimaan todella usein uudet silmälasit.
Jos tuolle ei löydy mitään muuta vikaa selitykseksi, tai linssityyppi on väärä, niin kokeile kuitenkin olla ilman silmälaseja mahdollisimman paljon. Tiedän ettet näe silloin juuri mitään.
Ja ainakin minä ottaisin aluksi vanhat -7 tai jotain silmälasit käyttöön kotona.
Sitten silmäjumppaa ja luettavat niin kauas, mistä ne erottaa.
Silmäjumppaohjeita on ainakin joogassa, vaikka ei muuten joogaisikaan. Olen kokeillut mutta en tee
säännöllisesti.
Käytännössähän ne ovat silmän rentouttamista ja lihasten vahvistamista epätavallisiin suuntiin katsomalla, pyörittämisellä jne. Ja rentouttamista voi myös tehdä peittämällä avatut silmät kämmenillä jolloin on täysin pimeässä ja silmä voi rentoutua.
Etsin juuri yahoo:sta: eye yoga exercises
sain esim. tällaisen (lyhyt sisältö, löytyy varmaan parempiakin)
http://altmedicine.about.com/cs/illnesswellness/a/EyeExercise1.htm - melko mahdotonta
tuossa kirjoitti:
on jotain outoa. Olet siis joutunut 10 vuoden aikana hankkimaan todella usein uudet silmälasit.
Jos tuolle ei löydy mitään muuta vikaa selitykseksi, tai linssityyppi on väärä, niin kokeile kuitenkin olla ilman silmälaseja mahdollisimman paljon. Tiedän ettet näe silloin juuri mitään.
Ja ainakin minä ottaisin aluksi vanhat -7 tai jotain silmälasit käyttöön kotona.
Sitten silmäjumppaa ja luettavat niin kauas, mistä ne erottaa.
Silmäjumppaohjeita on ainakin joogassa, vaikka ei muuten joogaisikaan. Olen kokeillut mutta en tee
säännöllisesti.
Käytännössähän ne ovat silmän rentouttamista ja lihasten vahvistamista epätavallisiin suuntiin katsomalla, pyörittämisellä jne. Ja rentouttamista voi myös tehdä peittämällä avatut silmät kämmenillä jolloin on täysin pimeässä ja silmä voi rentoutua.
Etsin juuri yahoo:sta: eye yoga exercises
sain esim. tällaisen (lyhyt sisältö, löytyy varmaan parempiakin)
http://altmedicine.about.com/cs/illnesswellness/a/EyeExercise1.htmMinulla on kotona nuo aiemmat -8 lasit sekä -6,5 lasit. Noita -6,5 laseja on vaikea käyttää edes kotona, koska niissä ei ole korjattu hajataittoa toisin kuin näissä uudemmissa, joten ne aiheuttavat melkoista päänsärkyä. Enkä minä niillä kyllä oikein mitään näekään.
Tänään kokeilen uudelleen noita aiempia laseja (-8) ja näköjään myös niillä katsominen on vaikeaa eli silmät ovat jo tottuneet noihin vahvempiin linsseihin. Ainakin toinen silmä tuntuu aivan oudolta, ihan kuin edessä olisi sumea kalvo. Nuo uudet aiheuttavat vaan niin pirunmoista huimausta, että taidan silti siirtyä näihin vanhoihin takaisin (kyllähän silmät varmaan tottuvat näihin uudelleen).
Pitänee käydä vielä optikollakin uudestaan, kun nuo uudet lasit olivat kuitenkin julmetun kalliit ja onhan niillä kai jonkinlainen takuu oltava. Koskaan aikaisemmin minulle ei ole kuitenkaan näin käynyt, ei edes viimeksi vaikka silloin miinusta tuli paljon enemmän lisää... - hyviä
melko mahdotonta kirjoitti:
Minulla on kotona nuo aiemmat -8 lasit sekä -6,5 lasit. Noita -6,5 laseja on vaikea käyttää edes kotona, koska niissä ei ole korjattu hajataittoa toisin kuin näissä uudemmissa, joten ne aiheuttavat melkoista päänsärkyä. Enkä minä niillä kyllä oikein mitään näekään.
Tänään kokeilen uudelleen noita aiempia laseja (-8) ja näköjään myös niillä katsominen on vaikeaa eli silmät ovat jo tottuneet noihin vahvempiin linsseihin. Ainakin toinen silmä tuntuu aivan oudolta, ihan kuin edessä olisi sumea kalvo. Nuo uudet aiheuttavat vaan niin pirunmoista huimausta, että taidan silti siirtyä näihin vanhoihin takaisin (kyllähän silmät varmaan tottuvat näihin uudelleen).
Pitänee käydä vielä optikollakin uudestaan, kun nuo uudet lasit olivat kuitenkin julmetun kalliit ja onhan niillä kai jonkinlainen takuu oltava. Koskaan aikaisemmin minulle ei ole kuitenkaan näin käynyt, ei edes viimeksi vaikka silloin miinusta tuli paljon enemmän lisää...linssejä kun lähettää kehykset, tai voihan täältä ostaa myös kehyksetkin.
Laitatin uudet linssit vanhoihin kehyksiin,
todella hyvät linssit.
Voi soittaa sivuilta löytyvään numeroon lisäohjeita.
Toiminut kauan alalla, nopea toimitus.
http://www.silmalasikauppa.fi/
- evvvvvvvv
osaa neuvoa
- linssit
Minulle kävi sama homma vuosia sitten ja syynä oli se, että linssit oli hiottu väärin. Optikko tiesi jo laseja hakiessani, että ne oli valmistettu päin peetä, mutta ei sanonut sitä. Yritin pari viikkoa käyttää niitä ja katselin "vääristynyttä maailmaa". Kun menin optikolle takaisin, niin hän sanoi heti, että niissä on väärä hionta. Sitten hän tilais uudet linssit ja maailma suoristui välittömästi.
Se, mikä jäi mieltä vaivaamaan oli se, että mitähän optikko haki antamalla väärät linssit, eikä sanonut mitään. En kyllä toista kertaa siihen liikkeeseen mennytkään...- optikolle
Menen käymään tänään uudestaan optikolla ja saa nähdä mitä siellä nyt sanotaan. Viimeksi vakuutettiin kaiken olevan ihan ok eli linssit olisivat sitä mitä pitäisikin, mutta eivät nämä oikein omilta tunnu. Katsotaan suostuuko liike tilaamaan uudet linssit vai pitääkö vielä jatkaa vaan totuttelua.
- kyllä ne
optikolle kirjoitti:
Menen käymään tänään uudestaan optikolla ja saa nähdä mitä siellä nyt sanotaan. Viimeksi vakuutettiin kaiken olevan ihan ok eli linssit olisivat sitä mitä pitäisikin, mutta eivät nämä oikein omilta tunnu. Katsotaan suostuuko liike tilaamaan uudet linssit vai pitääkö vielä jatkaa vaan totuttelua.
maksattaa sinulla vaikka mitä, jos et vaadi oikeuksiasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614225Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653455Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541803Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251673Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981433Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132933Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235861en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115842Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18809