Olen tullut elämässäni tilanteeseen, etten enää jaksa kulkea juuri missään. Olen saanut niin paljon ihmisiltä turpaan, että olen menettänyt viimeisenkin luottamuksen heihin. Tosin omaisiini luotan, he tuntevat minut parhaiten, mutta maailmalta on tullut aina turpasaunaa. Lapsesta asti.
Olen masentunut, ahdistunut ja pelokas. Häpeän itseäni ja elämääni. Itsaria olen ajatellut monta kertaa, mutta en uskalla tehdä sitä.
Nyt suljin puhelinliittymäni väliaikaisesti, aion pärjätä ilman puhelinta. Ja ainahan voi soittaa numeroon 112 jos hätä tulee.
Olen ammattiavun piirissä. Siellä tiedetään tällä hetkellä minun olevan kriisissä, mutta ei kukaan lopulta voi mua tästä pelastaa. Itse pitäs vain jaksaa eteenpäin.
Olen taistellut koko elämäni masennuksen kanssa. Sille ei loppua näy. Masennus on kuin syöpä, joka vie mut varmaan lopulta hautaan.
Olen masentunut, ahdistunut ja pelokas. Häpeän itseäni ja elämääni. Itsaria olen ajatellut monta kertaa, mutta en uskalla tehdä sitä.
Nyt suljin puhelinliittymäni väliaikaisesti, aion pärjätä ilman puhelinta. Ja ainahan voi soittaa numeroon 112 jos hätä tulee.
Olen ammattiavun piirissä. Siellä tiedetään tällä hetkellä minun olevan kriisissä, mutta ei kukaan lopulta voi mua tästä pelastaa. Itse pitäs vain jaksaa eteenpäin.
Olen taistellut koko elämäni masennuksen kanssa. Sille ei loppua näy. Masennus on kuin syöpä, joka vie mut varmaan lopulta hautaan.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Minkä ammattiavun piirissä olet? Olen itsekin masentunut, niin pahoja asioita on tapahtunut...Mutta ammattiapua en saanut vaikka psykiatri kirjoitti lähetteen kelaan pitkäaikaisterapiasta, niin kielteinen päätös tuli. Lääkkeitä saan...mutta ei ne jeesaa enään. Oon tullut immuuniksi niillekkin. Mutta jos nyt yhtään helpotti, niin ihan samoja fiiliksiä mulla täällä jossain...Puhelinta en viel roskiin heittäny ku se on aika uus simpukka, mutta poistin just äsken jotain 10 turhaa nroa...
Olen psykiatrisessa avohoidossa. Jos ymmärsin oikein kysymyksesi. Mäki oon varmaan lääkkeille tullu immuuniksi, ihan sama kuin ei söis ees niitä enää. Mä en nyt sitte pidä keneenkään yhteyttä puhelimella. Tuntuu oudolta, mutta tähän se johti, kun tuli taas niin paha turpasauna ettei ole todellista. Moni ois mun housuissa varmasti jo ruumis.
ei oo kivoi, varsinkaan jos itse on se uhri...Miten sä sellaseen tilanteeseen jouduit? Aloix sä haastaa riitaa, vai mikä tilanne sul oli päällä?
Se oli elämäni suurimpia koettelumuksia. En jaksa kertoa sitä tarkasti ja pelkään että mut vois joku tunnistaa sen perusteella.
se psykiatrinen avohoito jeesais? En oo viel hakeutunut sinne. Kuullu vaan et se terapia siel on ihan syvältä. Sen verran voin analysoida itseäni, että kunnon terapia on ainoo mikä näihin olotiloihin vois jeesaa. Mä en lähe jolleil idiooteil purputtaa mun koko elämää.
vähän ees toimii, meen nyt lepää vähäx aikaa. ilmota jotain itsestäs, laita vaix meilosote ni meilaan sul...Muista joku aina jossain välittää susta ja jää kaipaa sua jos itselles jotain teet:(
Laita vaan mailiosoite ni mä mailailen sit ku jaksan.
kelaan. Toisella kerralla voi mennä läpi.
ja tässä linkissä on vähän opastusta, miten tulee toimia. http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen/
raamatun opetuksia? Eix Raamatun opetukset oo ihan Raamatun?
masennus on kuin syöpä joka vie loppujen lopuksi hautaan. Lapsellamme on syöpä ja me taistelemme.
Olen vasta 15, mutta viimeiset 5 vuotta elämästäni on olleet masennusta. Eikä nuorten tuskaa kukaan ota vakavasti, aina vaan sanotaan "Kyllä se siitä, sulla on nyt vaan murrosikä". Mä en jaksa, mä haluan kuolla!
Osastollakin olin nuorempana, terapiassa käynyt pariin otteeseen ja nyt lääkkeen turvin ilman terapiaa. Mä olen turtunut, enää ei ahdista - eikä tunnu mikään muukaan. Elämällä ei ole tarjottavaa, mun pitäisi olla toiveita täynnä mutta mä näen vaan, kuinka elämä valuu mun ohi.
Yritä ajatella että se joka voi olla onnellinen aivan vähästä, hänellä on helpompi löytää enempi iloa. Älä ajattele niin suuria ja niin kauas tulevaisuuteen. Elä tässä hetkessä. Käy vaikka ostamassa joku lehti ja paneudu siihen. tämä oli pieni yritys auttaa. Toivon menestystä Sinulle
Toivottavasti olet saanut apua ja tilanteesi on nyt parempi. Tiedän itsekin miten raskas sairaus se on.
Paljon voimia! Et ole yksin.
oikeesti kuin hyvin pari masentunutta voiskaan olla kavereita.. mieti kun ne makoilis sohvalla ja molemmat pohtis niitten masennusta:) lähetäänkö kohta ulos miettii mitä tehtäs.......ois niin kiva saada joku masentunut kaveri joka myös ymmärtäs et on masentunut..tuettas toisiamme:)
Olen itse potenut masennusta kohta yksitoista vuotta, eristäytynyt ja katkaissut välit muihin ihmisiin. En voi luottaa enää keneenkään, opiskelumotivaationi on täysin nollassa ja kärsin myös traumaattisista muistoista. Siksi ehkä ymmärrän, miltä sinusta tuntuu. Itse tunnen olevani täysin nurkassa, kuin mustan savuverhon peittämänä. Hyvä että jaksan velvollisuuteni hoitaa, käydä koulussa, terapiassa yms. Kriisi tuntuu olevan asiantuntijoille porsaanreikä päästä vastuusta ja käskeä itse selviytymään kaikesta. Lääkkeitä en suostu syömään, sillä eivät ne enää tässä vaiheessa auttaisi. Olisi ehkä pitänyt aikaisemmin tehdä jotain kun oli tilaisuus. Mutta itsemurha ei ole ratkaisu mihinkään. Se on vain pelkurin keino päästä pois kaikesta ahdistuksesta.
Voimia teille kaikille!
Mäki olen ahdistunu ja eristäytyny kavereista yritän jaksaa vaa koulussa velvollisuudet ja traumaattisia muistoja täälläki