Olen muuttamassa kohta omaan asuntoon ja aloitan lukion viikon päästä.Olen hirveän ihastunut noihin yorkshirenterrierihin ja ajattelin ostaa itselleni sellaisen pennun. Ajemmin kotona minulla on ollut kaksi kettuterrieriä, mutta en saa ottaa niitä mukaani kun muutan. Ongelmani on se, että en tiedä miten pentu tulisi toimeen yksinään silloin kun olen koulussa? Muutan kerrostaloon, mihin juuri pieni koira sopisi, mutta minua pelottaa miten se tulee toimeen yksinään noin 6-tuntia päivittäin!? En pysty olemaan ilman koiraa, koska minulla on aina ollut koira syntymästäni lähtien. Auttakaa!
Lukion aikana koira?
9
807
Vastaukset
- jjpp
Itsekin aloitan lukion viikon päästä, ja olen todella kiitollinen, että otimme koiran jo reilu vuosi sitten - aikaa menee opiskeluun varmasti enemmän kuin peruskoulussa, mutta koirallekin täytyy jäädä aikaa. Varsinkin pennun kanssa se on sellaista säätämistä ja koulupaineet siihen päälle, että en suosittele ottamaan heti koulun alettua - ehkäpä syyslomalla, joululomalla? Koiralla olisi hieman aikaa tottua yksinoloonkin ja uuteen kotiin ylipäänsä. Sinullakin olisi tässä hyvin aikaa perehtyä rotuun, katsoa pentue mistä pennun otat (koska pentuja edes on saatavilla) jne. Muuten kyllä ei ole ongelma varmastikaan ottaa koiraa lukion aikana, kunhan opetat sille yksinolon hyvin. Kyllä se pärjää sitten itsekseen helposti tuon koulupäivän. Itsellä koko eka jakso on joka päivä 8-16, ja tuo nuori neiti (1v 4kk) pärjää kahdeksan tunnin päivät loistavasti. Meillä yksinolo aloitettiin kirjaimellisesti HETI kun koira tuli; vein pennun kotiin omalle pedille, jossa se nukkui sillä välin kun kävin kaupassa n.10-15min. Ei ole eroahdistusta meillä ollut ikinä.
- aika epeli
"koska minulla on aina ollut koira syntymästäni lähtien"
------------
Ei tuohon kukaan muu varmaan olekkaan vielä tähän mennessä kyennyt, että on koira ollut jo ihan syntymästä lähtien :)- jjpp
Helpostihan se onnistuu, jos perheessä on ollut koira kun hän on syntynyt.
- Ä Rjy
Taulapää!
- söij
vaikeaa varmasti on oon itse myös muuttamassa kotoa koirani kanssa. odota nyt ainakin sen verran että sun oma arki lähtee rullaamaan. kuusi tuntia yksin oloa on pennulle iso juttu. pystytkö odottamaan kesälomia? joululomana tuskin kannattaa hankkia sisäsiisteys voi kärsiä kuka sitä ulos kylmään ja märkään hankeen haluaa kyykistyä pissalle kun sisälle voisi asian toimittaa? ja niin miten pennulle sisäsiiteyttä opetat jos olet lukiossa? hanki kämppä ainakin pohjakerroksesta.
- tatjuskaa
Olisi kannattanut kesän alussa ottaa, ja sitä kautta pentua opettaa yksin oloon sun muuhun.
Itsekkin aloitan lukion viikon perästä, ja koiranpentu hankittiin tämän kesän alussa. Ja luottavaisin mielin jätän pennun kotiin yksin.
Vaikka siis kotona aijon asua, niin silti saattaa olla 7 tunnin yksin oloa edessä.
Nyt voi pienelle pennulle olla järkytys jäädä yksin, ja miten sisäsiisteyden opetat noin vain. Kun pennun pitäisi tunnin parin välein päästä pissille.
Toinen vaihtoehto että hommaat jonkun luotettavan ja tutun hoitamaan pentua koulupäivien ajan. Edes pariksi tunniksi kerrallaan. Mutta en sitten tiedä miten yksinolo onnistuu heti alussa, ja kun kerrostalo vielä kyseessä että jos koira haukkuu yksin ollessaan.
Tai odota ensi kesään.- adelina^^
Ollaampas sitä nyt niin negatiivisia. Jossakin toisella palstalla monet antoivat minun ymmärtää, ettei se niin vaikeaa ole mitä luulin. Onko se pennun rääkkäystä jättää se yksin 6-tunniksi taloon? Monet ovat sanoneet minulle, että heidänkin koira joutuu olemaan ainakin 6-tuntia yksin. Miten ihmiset voisivat käydä töissä, jos koiraa ei saisi jättää yksin kotiin? Onhan koirankin totuttava siihen, ettei omistaja ole aina koiran kanssa. Sitä minä vain pelkään eniten, että koira alkaisi ulvoamaan, tai haukkumaan! Kerrostalossa siitä ei pidetä! Jos koirani haukkuisi yksin ollessa kotona tai muutenkin, niin miten saan sen loppumaan? Olen kuullut niistä hirveistä kidutus pannoista, mitkä ruiskuttavat sitruunaa tai antavat sähköiskun koiralle! Ihan hirveää! Kertokaa parempi keino saada koira hiljaiseksi...Pelkään myös sitä, miten pentu tulee toimeen ne 6-tuntia yksinään? Ymmärrän, jos koira on aikuinen ja sen jättää kotiin, mutta entä pentu vaiheessa? Eikö sitä todellakaan voi jättää, vai pitääkö olla pennun kanssa kokoajan? Teen kesätöitä, joten kesällä en voi ehkä ottaa koiraa...mielummin jouluna, tai syyslomalla. Aion todennäköisesti lukion jälkeen opiskella parturiksi, joten voiko opiskelija asuntoihin ottaa koiria?
- Koira
adelina^^ kirjoitti:

Mielestäni ei olisi niin huono ajatus, että hommaisit koiran vaikka käytkin lukiota. Itse juuri täytin 17 vuotta ja opiskelen lähihoitajaksi nyt toista vuotta. Olen suunnitellut koiranpennun ostamisen 2008 kesälomaksi. Ja opiskelija asuntoihin on mahdollista ottaa koira, joihinkin. Sinun täytyy ottaa asiasta selvää soittamalla tai meilaamalla opiskelu paikkakunnan opiskelija-asuntovälittäjällesi :) Siitä en tiedä, että onko just nyt paras ja mahdollinen ajankohta ottaa pentu, kun itse vasta muutat pois kotoa ja viikon päästä alkaa koulu, missä välissä opetat koirasi sisäsiistiksi? Minä kehottaisin että odottaisit vaikka sitä joulu-tai syyslomaa :) onnea pennunhankinnalle ja ilmoiteleppa sitten kun koira on saapunut taloon! :)
- Charl
adelina^^ kirjoitti:
Ollaampas sitä nyt niin negatiivisia. Jossakin toisella palstalla monet antoivat minun ymmärtää, ettei se niin vaikeaa ole mitä luulin. Onko se pennun rääkkäystä jättää se yksin 6-tunniksi taloon? Monet ovat sanoneet minulle, että heidänkin koira joutuu olemaan ainakin 6-tuntia yksin. Miten ihmiset voisivat käydä töissä, jos koiraa ei saisi jättää yksin kotiin? Onhan koirankin totuttava siihen, ettei omistaja ole aina koiran kanssa. Sitä minä vain pelkään eniten, että koira alkaisi ulvoamaan, tai haukkumaan! Kerrostalossa siitä ei pidetä! Jos koirani haukkuisi yksin ollessa kotona tai muutenkin, niin miten saan sen loppumaan? Olen kuullut niistä hirveistä kidutus pannoista, mitkä ruiskuttavat sitruunaa tai antavat sähköiskun koiralle! Ihan hirveää! Kertokaa parempi keino saada koira hiljaiseksi...Pelkään myös sitä, miten pentu tulee toimeen ne 6-tuntia yksinään? Ymmärrän, jos koira on aikuinen ja sen jättää kotiin, mutta entä pentu vaiheessa? Eikö sitä todellakaan voi jättää, vai pitääkö olla pennun kanssa kokoajan? Teen kesätöitä, joten kesällä en voi ehkä ottaa koiraa...mielummin jouluna, tai syyslomalla. Aion todennäköisesti lukion jälkeen opiskella parturiksi, joten voiko opiskelija asuntoihin ottaa koiria?
koska varmasti se häiritsee sinun elämääsi. Varmasti olet huolissasi koulussa, että miten koira pärjää yksin, haukkuuko se yms. Myös yksin koiran, erityisesti pennun pitäminen on aika raskasta, sinun pitää viedä se aina ulos, kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestasi. Myöskään et itse voi mennä ja tulla kuten haluat koiran ollessa vielä hyvin nuori.
Opiskelija-asunnoissa ei yleensä saa pitää lemmikkejä. Soluissa ei ikinä saa olla lemmikkejä, ns. pienkaksioissa (vai mitä ne Hoasilla on) saa, mutta näiden saatavuus ja sijainti huonoja ja yksiötä on turha järjestöiltä yrittää saada opiskelujen alussa. Yksityiseltä yksiön saa huomattavasti kalliimmalla, muttei ole tässäkään itsestäänselvyys, että koiran saa ottaa mukaan.
Meille hankittiin mopsi kesän alussa ja nyt olen menossa yliopistoon ja selvitellyt asioita liittyen lemmikin pitämiseen opiskelija-asunnossa.
Et mielestäni voi jättää koiraa, varsinkaan pentua (!), yksin noin kuudeksi tunniksi, jonkun täytyy tulla ulkoiluttamaan sitä välillä ja antamaan ruokaa, koska säännölliset ruoka-ajat olisivat tärkeitä.
Pennun opettaminen ei ole erityisen helppoa ja se vie paljon aikaa, joten en ollenkaan suosittelisi ottamaan koiraa tässä vaiheessa. Itse ajattelin sen helpommaksi ja että aivan hyvin yksin pystyisi aina koiran viedä ulos, muttei se vaan onnistu helposti. Monena aamuna olen iloinen, miten joku perheestäni vie koiran ulos (rekisteröity minulle, muuten ei pelkästään "minun" koira). Varsinkin nyt yliopistoon mennessä tiedän tarvitsevani taas enemmän aikaa kouluasioille ja sosiaaliselle elämälle, niin olen iloinen tietäessäni, että vanhempani pystyvät käymään kotona ruokatunneilla käyttämässä koiraa ulkona yms. ja minulla ei ole koulun jälkeen kiire kotiin, koska tiedän että joku toinen voi viedä koiran ulos. Vaikka piakkoin olen muuttamassa, koira jää vanhemmilleni ja viikonloppuisin sen kanssa tulen olemaan. Ei tunnu kovin kivalta, haluaisinhan olla sen kanssa päivittäin, mutta muuten elämä vaikeutuisi vähän liikaakin.
"Onko se pennun rääkkäystä jättää se yksin 6-tunniksi taloon? Monet ovat sanoneet minulle, että heidänkin koira joutuu olemaan ainakin 6-tuntia yksin. Miten ihmiset voisivat käydä töissä, jos koiraa ei saisi jättää yksin kotiin? "
Tuossa on pieni ristiriita. Ei ole hyvä pennulle olla kuutta tuntia yksin, koirat kyllä ovat ihmisten käydessä töissä, mutta tässä ilmeisemminkin tarkoitetaan koiria, jotka ovat ohittaneet pentuiän. Sitä paitsi monet pennun hankkiessaan ottaa töistä vapaata tai on vähemmän töissä. Pentu kannattaa ottaa sitten, kun sille on paljon aikaa, koulun alku ei ole tälläinen hetki, vaan kesäloma voisi olla ideaalein.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770