Särjet...

Päätinpä antaa trooppiset kalat kaverini akvaarioon, ja tein akvaariosta uuden kodin järvikaloille (akvaario muuten 170l).Pesin kaikki akvaarion hiekat,ja ostin lisäksi muutamia uusia kasveja ja juurakoita, luolia sun muita.Laskin, että suodattimen teho riittää hyvin vaikkapa ahvenelle.

Menin sitten lähi rannasta pyydistämään pieniä, luultavasti särjen poikasia.Laiton kalaset ihan suoraan kraana veteen, ja tottuivat siihen nopeasti.Ruuaksi kaurahiutaleita ja joskus hyttysentoukkia.Kaikki kelpaavat :) Vesi noin 21-19 asteista.

Kun lueskelin tuolla edellisiä keskusteluja tuolla oli nimimerkki "Moona" siellä maininnut että "Ei onnistu".Kyllä minulla vain onnistui!
särjet ovat olleet siellä noin viikon, ja voivat todella hyvin.Akvaario on noin pienille vielä hyvän kokoinen, mutta jos tila käy ahtaaksi, hommataan isonpi!

Onko muilla jonkinlaisia kokemuksia kotimaisista kaloista?
7655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tuskin kauan viihtyy, mieti vähä!!!

Äänestä
  • Olen tarkkaillut omia särkiäni, voin todeta että voivat hyvin. Lämpätilahan on se ainoa ongelma,mutta olen pyrkinyt pitämään sen jääkuutioilla ja usealla veden vaihdolla lähelle 15:ista astettetta.Vaikkakin särjet ovat vasta poikasia, eivätkä "tarvitse" noin alhaista läp
    ötilaa, ne voivat silloin nähtävästi paremmin!

    Ps. ¤&%&#¤%%&!

    Äänestä

  • Kalastaja98 kirjoitti:

    Olen tarkkaillut omia särkiäni, voin todeta että voivat hyvin. Lämpätilahan on se ainoa ongelma,mutta olen pyrkinyt pitämään sen jääkuutioilla ja usealla veden vaihdolla lähelle 15:ista astettetta.Vaikkakin särjet ovat vasta poikasia, eivätkä "tarvitse" noin alhaista läp
    ötilaa, ne voivat silloin nähtävästi paremmin!

    Ps. ¤&%&#¤%%&!

    Uskon, että pari pientä särkeä menee vielä tuollaisessa "perus purkissakin". Kerroit "ostaneesi" kasveja, joten ilmeisesti trooppisia kasveja ovat.. Vettä kannattaakin vaihtaakkin tarpeeksi usein, ainakin kun minulla oli salakka akvaariossa kylmenpää vettä piti vaihtaa päivittäin.Onnea kuitenkin kalojen pitoon!

    Äänestä

sanon että olisit sitte ottanu järven pohjasta muutaki mukaan ko kyseiset kalat, tuskin paljonkaan perustaa trooppisista kasveista, meinaan kokemusta on.

Äänestä
  • Kyllä aavistuksen hiekkaa ja muutaman kiven. Eipä sillä enää paljon väliä, kun kalat totuttelivat veteen n. vuorokauden ovat siellä kuin kotonaan. Minuakin kieltämättä pelotti, että eivät selviä.

    Lisää vastauksia!

    Äänestä

  • Kalastaja98 kirjoitti:

    Kyllä aavistuksen hiekkaa ja muutaman kiven. Eipä sillä enää paljon väliä, kun kalat totuttelivat veteen n. vuorokauden ovat siellä kuin kotonaan. Minuakin kieltämättä pelotti, että eivät selviä.

    Lisää vastauksia!

    Mutta viileenä pitämisestä voi tulla ongelma, varsinkin talvella. Pitää varmaan kehitellä tuulettimia tai jotain styroksia ympärillä, joka ei päästä huoneenlämpöä altaaseen. Ilkka Koivistolla (se Korkeasaaren ex-pomo)on/oli kotimaisten kalojen allas osittain autotallin puolella, seinään upotettu, eli jäähdytys järjestyi niin. Tosin mielenkiintoinen projekti sulla, ilmoittele väliin miten menee.

    Äänestä

Voisit suunnitella kesän varalle sellaista jäähdytintä, mikäli aiot kaloja niin pitkään pitää. Mutu tai kiiski olisi varmaan kokonsa puolesta ollut parempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalastaja98 kirjoitti:

Päätinpä antaa trooppiset kalat kaverini akvaarioon, ja tein akvaariosta uuden kodin järvikaloille (akvaario muuten 170l).Pesin kaikki akvaarion hiekat,ja ostin lisäksi muutamia uusia kasveja ja juurakoita, luolia sun muita.Laskin, että suodattimen teho riittää hyvin vaikkapa ahvenelle.

Menin sitten lähi rannasta pyydistämään pieniä, luultavasti särjen poikasia.Laiton kalaset ihan suoraan kraana veteen, ja tottuivat siihen nopeasti.Ruuaksi kaurahiutaleita ja joskus hyttysentoukkia.Kaikki kelpaavat :) Vesi noin 21-19 asteista.

Kun lueskelin tuolla edellisiä keskusteluja tuolla oli nimimerkki "Moona" siellä maininnut että "Ei onnistu".Kyllä minulla vain onnistui!
särjet ovat olleet siellä noin viikon, ja voivat todella hyvin.Akvaario on noin pienille vielä hyvän kokoinen, mutta jos tila käy ahtaaksi, hommataan isonpi!

Onko muilla jonkinlaisia kokemuksia kotimaisista kaloista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu