Hallitus

miksei oluen verotusta nosteta kunnolla? Suurin osa alkoholin kulutuksesta on keskiolutta. Kun katsoo kaupungilla nuorisoa, niin suurimmalla osalla on mäyräkoirat kädessä.

Mäyräkoirat ja muut tukkupakkaukset pitäisi kieltää, oluen hintaa pitäisi korottaa reippaasti, paljousalennukset onneksi kiellettiin, kioski- ja huoltamomyynti pitäisi kieltää.
12534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

hinnat ylös ja peruselintarvikkeiden hinnat alas.

Tosin on paljon epäterveellistä ruokaakin, kuten sianliha ja makkarat.

Eläinten tunteet vaikuttavat lihan laatuun ja kun syö lihaa saa ne tunteetkin itselleen ja tukkoisen olon. Luomu on parempaa.

Ruoan on tarkoitus antaa energiaa ja piristää.

Äänestä

Alkoholin verotus olisi säädettävä takaisin sille tasolle, jolla se oli ennen viinan alennusta. Sen jälkeen 60 % korotus ja sillä voisi olla viinan käyttöä vähän vähentävä vaikutus.

Mutta mitäpä porvarihallitus tekee? Nostaa köyhien sähkö yms. veroja. Parempi köyhä alkoholisoituneena kuin vaarallinen selväpäisen kriittisesti ajattelevana.

Äänestä

Oluen hintaa ei pidä korottaa enää yhtään. Vaikka ite en enää juokaan, niin se on silti väärin niitä kohtaan jotka tarttee sitä. On sellasia köyhiä ihmisiä, jotka ei tuu toimeen ilman kaljaa.

Äänestä
  • ihmisiä, jotka ovat alkoholisteja. Tarvitseminen on riippuvuus. Miksi pistää rahansa alkoholiin. Alkoholisteja ei olisi, jos ei olisi alkoholia tai alkoholi olisi tosi kallista.

    Äänestä

  • Mitä ihmettä sinä tarkoitat noilla juopumiseen yllyttävillä viesteilläsi??????????????????

    Äänestä

  • ?????????????? kirjoitti:

    Mitä ihmettä sinä tarkoitat noilla juopumiseen yllyttävillä viesteilläsi??????????????????

    En missään nimessä ketään yllytä juomaan. Jokainen tekee omat ratkaisunsa.

    Äänestä

  • köyhiä kirjoitti:

    ihmisiä, jotka ovat alkoholisteja. Tarvitseminen on riippuvuus. Miksi pistää rahansa alkoholiin. Alkoholisteja ei olisi, jos ei olisi alkoholia tai alkoholi olisi tosi kallista.

    Olisi vaikka alkoholin hinta olisi kuinka korkea tahansa, pontikkapannut liedelle ja kiljut käymään jne.

    Äänestä

ei ole rahasta kiinni! Joka juo ja haluaa humalan - viis veisaa maksaako juoma jonkin sentin vähemmän tai enemmän.
Pitäisi porautua juurille; " Miksi Jeppe juo?"
Täysin hurskastelua, että hinnat juurikaan siinä vaikuttaisivat - kyse on tunne-elämän vauriosta ja pahasta riippuvuudesta. Asiaan!!!

Äänestä
  • ei vielä ole ehtinyt kehittyä alkoholisteja.

    Äänestä

  • ja ajatukset kiertävät kehää ja sitten hän juo, että pääsisi vähäksi aikaa pakoon ongelmiaan tai olisi
    jotenkin vähän aikaa hyvä olla???

    Äänestä

  • Matti Vanhasen (kepu) hallitus alensi viinaveroa ja todistettavasti alkoholin kulutus kasvoi räjähdysmäisesti. Sitä ei voi kukaan kieltää. Siitä onko se ongelma vai ei, päättänee yksistään porvarihallitus. Tai sitten viisas valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok.).

    Äänestä

ehkäpä se on vaan niin, että kun on halpaa alkoholia, väestö pysyy hiljaa ja tyytyväisenä pikkupöhnässään. Niinhän se jo antiikin aikoina kansa rappioitui ylensyömisen ja juomisen takia. Kun ottaa hilpeenä kaljaa, pysyy kansa hiljaa!

Eihän siitä mitään tulisi, että työikäinen väestö olisi liian skarppia: nythän ne pysyy hallinnassa kun saavat tarpeeksi usein viinaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hakoteillä kirjoitti:

miksei oluen verotusta nosteta kunnolla? Suurin osa alkoholin kulutuksesta on keskiolutta. Kun katsoo kaupungilla nuorisoa, niin suurimmalla osalla on mäyräkoirat kädessä.

Mäyräkoirat ja muut tukkupakkaukset pitäisi kieltää, oluen hintaa pitäisi korottaa reippaasti, paljousalennukset onneksi kiellettiin, kioski- ja huoltamomyynti pitäisi kieltää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu