Kesän mustalaiskeskustelussa on mm. mainittu mustalaisten osuus talvi- ja jatkosodassa. Yritin löytyy kirjallisuudesta jotain mainintaa asiasta.
Jotain löysinkin Pertti Sarjasen teoksesta Tuntematon Rokka – Antti Rokan esikuvan Viljami Pylkkään vaiheet talvi- ja jatkosodassa. Sivuilla 64-65 todetaan seuraavaa
”Eräs kuudenteen komppaniaan sijoitettu mustalaispoika ampui eräässä hyökkäyksessä selkään lukuisia omia miehiään. Tulitaistelun tiimellyksessä teliotuksia ei aluksi huomattu, kunnes aseeseensa häiriöin saanut sotamies näki mustalaisen ampuvan syöksyyn nousevia aseveljiään kylmäverisesti takaapäin. Järkkyttyneenä hän alkoi huutaa ystävilleen näkemästään, mutta valtavassa tulimyrskyssä oli vaikea saada asiaa kenenkään tietoon. Huomattuaan teollaan olleen silminnäkijän romani ryntäsi linjojen väliin, jossa hän lymyili iltaan asti. Hämärän laskeuduttua mies ryntäsi viimein armoa pyytäen, kädet kohotettuna takaisin, mutta juuri sen porukan kohdalle, jossa oli verityönsä tehnyt. Tuomio oli jo langetettu, jäiset silmät katsoivat tähtäimien läpi armoa pyytävää murhaajaa. Useat kiväärinlaukaukset kajahtivat samanaikaisesti. Kun mustalaisen taskut sitten tutkittiin, häneltä löytyi edellisenä päivänä korttipelissä voittaneen miehen lompakko ja kello. ”
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/

Vastaukset 1
Vanhimmat
Rikollisuuteen syyllistynyt henkilö tuomitaan, oliko hän sitten minkälaista heimoa tahansa. Suurin osa suomen vankiloissa majailevista henkilöistä ovat tavallisia suomalaisia ihmisiä.
Ei romaeja. Toki romanitkin ovat syyllistyneet rikoksiin.
Katsele Manne-Tv:tä