Olen nyt sairastanut bulimiaa yli vuoden...neljä kuukautta sitten joudun kierteeseen josta en pääse ulos...mitä vain suuhuni pistän niin oksennan...söin mä sitte tunnin yhtä leipää ni ei auta...pakko turvautuu pyttyyn.. ennen nukkumaanmenoa pystyn jotain syömään kunhan vaan syön sillon ku oon ihan nukahtamis pistees ettei ees ehdi tulee paha olo...tai mä en edes sitä pahaa oloa enää tarvitse vaan oksennan silti..ennen nukuin n. 9h öisin ja nyt nukun 5-6h per yö ja päivisin ei edes väsytä..kalpeus on vallannut mun kasvoni ja naama on huonossa kunnossa...kolme viikkoa sitten kerroin perheelleni ja luulin sen helpottavan mutta niin ei käynyt..päätin että nyt saa riittää ja tilasin ajan lääkäriltä..olen niin lopen uupunut näihin kyyneliin, jotka kylläkin tuntuu nykyään jo liian tutuilta ja turvallisilta mun poskilla...
eräs läheinen ihminen joka on sairastanut bulimian ja anoreksian sanoi mulle että vaikka kuinka luulee kun tuo asian julki että asiat parantuu heti mutta niin ei ole...silloin saattaa alkaa rankimmat ajat...
ei sais vaan luvata ja vannoa joka ilta ennen nukkumaan menoa että huomenna se loppuu koska siinä ei tee hallaa kuin itselleen koska bulimiasta ei niin vain parannuta..
ajatukset pyörii päässä...rakastanko mä perhettäni,ystäviä ja läheisiä..? mikä on näläntunne? mitä ihmiset tarkottaa asioilla ja teoillaan? miks ne puhuu just tollasella äänensävyllä?
kaikkeista rankinta on se ku menee kauppaan ja ostaa vaan herkkuja herkkujen perään...tulee niin suuri häpeä kun musta tuntuu että muut ihmiset kattoo mua pitkään ja miettii päässään et ei ihminen voi noin paljoo syödä herkkuja..
haluaisin sanoa ihmisille ketkä tän lukee että älkää tehkö jatkuvia päätöksiä lopettamisesta..te tuutte vaan pettymään kerta toisensa jälkeen ja löytämään itsenne sen tutun ja turvallisen vessanpytyn vierestä!! ja tärkein asia: hakekaa apua..tiedän että se ottaa koville et kertoo jollekin ja että pystyy itselleen myöntämään mutta muuta tietä tästä sairaudesta ei ole!!!
Pärjäilkää!!!
vaikka pystyn tästä asiasta puhumaan ni emmä silti ole sisäistänyt että olen sairas..en pysty hyväksymään asiaa..
eräs läheinen ihminen joka on sairastanut bulimian ja anoreksian sanoi mulle että vaikka kuinka luulee kun tuo asian julki että asiat parantuu heti mutta niin ei ole...silloin saattaa alkaa rankimmat ajat...
ei sais vaan luvata ja vannoa joka ilta ennen nukkumaan menoa että huomenna se loppuu koska siinä ei tee hallaa kuin itselleen koska bulimiasta ei niin vain parannuta..
ajatukset pyörii päässä...rakastanko mä perhettäni,ystäviä ja läheisiä..? mikä on näläntunne? mitä ihmiset tarkottaa asioilla ja teoillaan? miks ne puhuu just tollasella äänensävyllä?
kaikkeista rankinta on se ku menee kauppaan ja ostaa vaan herkkuja herkkujen perään...tulee niin suuri häpeä kun musta tuntuu että muut ihmiset kattoo mua pitkään ja miettii päässään et ei ihminen voi noin paljoo syödä herkkuja..
haluaisin sanoa ihmisille ketkä tän lukee että älkää tehkö jatkuvia päätöksiä lopettamisesta..te tuutte vaan pettymään kerta toisensa jälkeen ja löytämään itsenne sen tutun ja turvallisen vessanpytyn vierestä!! ja tärkein asia: hakekaa apua..tiedän että se ottaa koville et kertoo jollekin ja että pystyy itselleen myöntämään mutta muuta tietä tästä sairaudesta ei ole!!!
Pärjäilkää!!!
vaikka pystyn tästä asiasta puhumaan ni emmä silti ole sisäistänyt että olen sairas..en pysty hyväksymään asiaa..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moi!
Hyvin kirjotettu, paljon asiaa :)
Jaksamista sulle!
Uskon, että suosta voi nousta itsekin jaloilleen, mutta on löydyttävä motiivi tehdä se. Itsekin räpiköin samassa, mutta huomasin, ettei niin voi jatkua. Minulla oli tärkeämpi missio, mistä en halunnut luopua. Jos bulimiaa en olisi saanut hallintaan, olisi tuon toisen asian toteuttaminen ollut _mahdotonta_. Tiedämmehän sen kaikki, sairaus vie voimat, eikä silloin muut asiatkaan suju. Mieti, mikä on sinulle niin tärkeää? Mikä saisi sinut ryhdistäytymään ja syömään _vain_ sen, minkä etukäteen suunnittelit? Kysymys on siis tavallisen kokoisista aterioista, mutta itselleni auttoi, että ateriat olivat alussa ainakin 5h välein, muuten olisi tullut taas ähky olo... illalla en syö juuri mitään.
"kaikkeista rankinta on se ku menee kauppaan ja ostaa vaan herkkuja herkkujen perään...tulee niin suuri häpeä kun musta tuntuu että muut ihmiset kattoo mua pitkään ja miettii päässään et ei ihminen voi noin paljoo syödä herkkuja.."
käyn muutenkin samassa kaupassa, ja hoidan koko perheen ruokaostokset. todennäköisesti kun käyn ostamassa 6 jäätelöä ja pullaa, luulevat, että nekin menevät useammalle ihmiselle. onneksi en ole lihava, en nimittäin siedä läskejä ihmisiä ostamassa epäterveellistä ruokaa. ironista.
"haluaisin sanoa ihmisille ketkä tän lukee että älkää tehkö jatkuvia päätöksiä lopettamisesta..te tuutte vaan pettymään kerta toisensa jälkeen ja löytämään itsenne sen tutun ja turvallisen vessanpytyn vierestä!!"
ei saa pelkästään päättää. mutta kun keksii syyn miksi ja vielä suunnittelee _etukäteen_ miten syö, asia voi onnistua. tsemppiä :)
mulla ei vaan ole tällä hetkellä yhtäkään syytä parantua..jonka vuoks mä en itte saa tätä kuriin..tarttis saada selville syyt jne ni ehkä voisin alkaa työstää asioita..ei vaan jaksa mitään eikä ole oikeen elämässä mitään minkä vuoks jaksaisin taistella...se on se suurin ongelma..