kysyn

Kuinka olette jaksaneet uskoa ?
7594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitä sitten olisi saatavissa uskomisen korvikkeeksi?

Kun käsittää pelastuksen olevan Jumalan laupeuden varassa ja Hän on vakuuttanut rakkauttaan Poikansa uhrissa, ei taida vaihtoehtoa olla.

Kun käsittää, että uskosta luopuminen johtaa pimeyteen, jossa itketään ja kiristellään hampaita. Nousee huuto tai huokaus: Herra lisää meille uskoa!

Äänestä

Sana "kuinka" on tässä yhteydessä vähän mystinen.
Mutta tähän vastasin otsikossa, kaikki on sen varassa mitä uskon lahjoittaja Jeesus Kristus Jumalan Poika tekee. Luotan kuitenkin siihen mitä Jumala on sanassaan luvannut. Jumalan armoa sekin luottanus on.

Äänestä

He, jotka tietävät eivät usko

Äänestä

heikommin, välillä vahvemmin. Kuintenkin koko ajan varmana siitä, että Jumala kuljettaa perille asti. Tuntemiset menee ja tulee, mutta Jumalan sana pysyy ja siihen voin aina luottaa.

Kiitos kysymästä :) Kuinka itse jakselet?

Äänestä

uskon sain aivan armosta ja lahjana. en lukenut raamattua edes, ettei syyttäjä pääsisi sanomaan että uskosi on omaa vanhurskautta, itse lukemalla hankittua. olin aikeissa lähteä srk.sta pois, viettämään syntielämää. kiitos Jumalalle että Hän ei sallinut näin.

nyt en ole käynyt jumalan sanan kuulossa, ja kysymys nousee että olenkohan enää jumalan lapsi.

olen kyllä tuntenut Jumalan kuljettaneen minua kuitenkin, että uskallan luottaa Hänen armoonsa. armahdettuna syntisenä, ja rukouksessa että Hän varjelisi ja antaisi voimaa niin kauan kun kuljen tätä elämän tietä.

Äänestä
  • Sinä , niinkuin nioin moni, olette Jumalan lapsia nyt ja aina , te olette valittuja , Jumala on teidät valinnut jo luomiskertomuksen aikana eli aivan alussa . Myös hän määritteli teidän elin aikanne sekä muut seikat , ja koska teidän tulee täältä pois lähteä .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Sinä , niinkuin nioin moni, olette Jumalan lapsia nyt ja aina , te olette valittuja , Jumala on teidät valinnut jo luomiskertomuksen aikana eli aivan alussa . Myös hän määritteli teidän elin aikanne sekä muut seikat , ja koska teidän tulee täältä pois lähteä .

    ai,kun jaksais aina muistaa ja uskoa Jumalan lupauksiin. siihenkin kun Jeesus sanoo Isälleen, tässä olen ja ne jotka minulle annoit. mutta tämä päällekantaja kun ei tahdo jättää rauhaan vaan tuo noita epäilyksiä.
    on kiva kun saa rakkaudessa kertoa tuntemisiaan ja tuntea kuinka ilo syttyy sisimmässä. uskon että se on yksi Pyhänhengen vaikutus.
    kiitos vielä rohkaisusta ja Jumalan siunausta elämääsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


...vaan kirjoitti:

Kuinka olette jaksaneet uskoa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu