Tuntuu hyvälle, että osaa taas välittää jostain tyypistä tosi paljon, mutta samalla se ahdistaa. Ihastuin... ja kovaa. No, homma on aika tutun kuuloinen, mutta kuitenkin. Ko nainen on mun hyvä kaveri vuosien takaa. Ei olla pidetty toisiimme paljoa yhteyttä, mutta olemme säilyneet kuitenkin hyvissä väleissä. Ollaan koettu paljon. Jaettu kokemuksia. Ollaan oltu toistemme tukena silloin kun sitä on tarvittu. Nyt ollaan tehty tiivisty töitä yhdessä saman projektin parissa. Kyllä tää on jotain paljon syvempää kuin pelkkä "tykkään/rakastan sua kaverina" juttu.
Hemmetti, että osaa pänniä, mutta ei kukaan voi tunteilleen mitään voi. Pää on niin sekaisin tällä hetkellä etten tiedä oikein mitä tehdä. Kertoa vai olla kertomatta? Pitää tunteet sisällään vai hukuttaa ne?
En kuitenkaan halua rikkoa välejämme. Välitän hänestä niin paljon. On vaikeaa istua hänen vieressä ja katsoa silmiin etsien merkkiä siitä tunteeko hän samoin ja samalla peläten että paljastan jotain. Joopa joo... Nyt varmaan monille tulee mieleen, että kerro jätkä sille kaikki! Paljasta tunteesi meni se sitten syteen tai saveen.
Mutta mitä sen jälkeen? Minkä takia täytyy aina kiivetä perse edellä puuhun? Ehkä se on syy tämän kirjoittamiseen. Olen kyllä sosiaalinen, seurallinen ja muiden kanssa hyvin toimeentuleva nuorimies, mutta näissä asioissa en kykyne tekemään elettäkään. Ehkä se johtuu siitä, että mua on sattunut aikoinaan aika pahasti.
Nyt alkaa ahdistaa vielä enemmän... lähden lenkille ja juoksen itseni tainnoksiin... palataan asiaan taas jonain toisena unettomana yönä.
Hemmetti, että osaa pänniä, mutta ei kukaan voi tunteilleen mitään voi. Pää on niin sekaisin tällä hetkellä etten tiedä oikein mitä tehdä. Kertoa vai olla kertomatta? Pitää tunteet sisällään vai hukuttaa ne?
En kuitenkaan halua rikkoa välejämme. Välitän hänestä niin paljon. On vaikeaa istua hänen vieressä ja katsoa silmiin etsien merkkiä siitä tunteeko hän samoin ja samalla peläten että paljastan jotain. Joopa joo... Nyt varmaan monille tulee mieleen, että kerro jätkä sille kaikki! Paljasta tunteesi meni se sitten syteen tai saveen.
Mutta mitä sen jälkeen? Minkä takia täytyy aina kiivetä perse edellä puuhun? Ehkä se on syy tämän kirjoittamiseen. Olen kyllä sosiaalinen, seurallinen ja muiden kanssa hyvin toimeentuleva nuorimies, mutta näissä asioissa en kykyne tekemään elettäkään. Ehkä se johtuu siitä, että mua on sattunut aikoinaan aika pahasti.
Nyt alkaa ahdistaa vielä enemmän... lähden lenkille ja juoksen itseni tainnoksiin... palataan asiaan taas jonain toisena unettomana yönä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
olen kaksi vuosikymmentä rakastanut erästä... molemmilla erot takana, uudet suhteet, lapsia jne...
Elämä vienyt kumpaakin sinne sun tänne..
Sisintä kalvaa... kyllä hän(mies) tietää mun tunteet. Kävimme keskustelua asiasta, kuinka minun avioliittoni ja 12 vuoden suhde mieheeni vetelee viimeisiä, silti kannustaa jatkamaan. Siis mitä!!!??? Elämä suurin rakkaus kannustaa minua jatkamaan suhteessa joka ei aiheuta muuta kun surua, ahdistusta, hampaiden kiriststä.
Hän itsekkin tietää eronneena, kahden lapsen isänä samat asiat kun minäkin... Mutta, mutta..
Olen levoton, surullinen, päässä humisee..
Työt pitää jotenkin selväpäisenä.. Ja tietysti lapset, mutta loputtomiin ei kukaan jaksa vaan tsempata.. tuntuu että jokainen päivä on vain yhtä suurta suoriutumista...
Patalaiska aviomies aloitti tänään työt viiden viikon loman jälkeen... Luojan kiitos, muuten olis varmaan jo maatunut tohon sohvalle...
Tuntuu, että kohta päässä poksahtaa..
Mitäs sitten.. mieheni ei sitä tajua, mustavalkoisempaa ja ääripäisempää ihmistä saa etsiä.
Olisiko joskus edes voinut vaivautua katsomaan, että elämässä on muitakin värejä ja sävyjä...
Mutta kun ei nää metsää puilta, niin ei nää..
Ota hyvä mies nyt rohkeus käteen ja tunnusta se mikä sydäntäsi painaa... se tulee harmittamaan jälkenpäin... Jos sinulla ei ole muuta estettä (vaimoa yms.) anna palaa!!
Kerro sitten miten kävi, jospa se rohkaisisi muitakin, tälläisiä rakkaudensuossa rämpiviä jalkavaimoja...