Hei! Olimme typeriä ja harrastimme suojaamatonta seksiä sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa oltiin jo puhuttu selväksi se asia, että meillä ei tule olemaan yhteistä tulevaisuutta. Nyt kuitenkin asia on niin, että voin hyvinkin olla raskaana, eikä uni tule. Asun miehesta 100km päässä, jossa minulla on koulut kesken, ei ammattia, ei töitä, ei mitään. Jos olen raskaana, en tiedä mitä tekisin. Mies sanoi, ettei mitään muuta halua kuin pitää lapsen, jos näin on meille suotu. Itse olen aina ollut kovin aborttivastainen, mutta nyt en tiedä. En voi olla ajattelematta kaikkia asioita, mitä olen suunnitellut, koulutusta, matkustelua, nuoruutta. Olen siis vasta 18-vuotias. Tiedän olevani nuori, mutta tiedän myös sen, että pystyisin siihen, jos haluaisin. Mutta en tiedä. Ensi viikolla se selviää ollakko vai eikö olla. Mutta koko ajan itkettää, välillä taas hymyilyttää, tosi sekavat ajatukset. Miksei mikään mene niin kuin suunniteltiin? Kertokaapa mielipiteitänne.
vaikea tilanne
6
740
Vastaukset
- ....
Tokihan siinä on sekin vaihtoehto että saisit lapsen,mikäli raskaana olet, ja suorittaisit opinnot loppuun myöhemmin :) mut onhan se tietysti raskasta,mikäli lapsen isä ei olisi mukana lapsen elämässä :/ itse ajattelen kuitenkin näin koska olen yhden abortin tehnyt, ja kadun sitä todella paljon. ja nyt kun lapsi olisi vuosien jälkeen toivottu niin tuntuu että ei enään olisi mahdollista :( itse olin vielä tosin alaikäinen, 16v, kun raskaaksi tulin. mutta nyt tuntuu todella pahalta,vieläkin. 5 vuotta tapahtuneesta..
- valmis?
Siis lapsen isä todellakin olisi mukana, niin hän sanoi. toki päätös pitää tehdä yhdessä, mutta kun hän on sitä mieltä että lapsi pitää ehdottomasti saada. Tiedän että välivuosi on mahdollinen, mutta en tiedä on minusta jatkamaan kouluja sitten myöhemmin, voi olla aika raskasta. Ääh, ei sitä voi sanoa mitään ennen kuin tietää ollakka vai ei, aivan mahdotonta. Sitä vaan miettii mitä jos..
- Tristar
valmis? kirjoitti:

mutta jos sinua välillä ajatus hymyilyttää ja lastakaan ei tarvitsisi huoltaa aivan yksin... :D :D harvassa se mies joka tuollaisessa tilanteessa on tukena, hieno yksilö sen suhteen! Tosiaan, yksi välivuosi, kaksi välivuotta sinne tai tänne, opintojen loppuunsaattaminen onnistuu aivan koska vain. Mikään maailmanluokan pakko se ei ole nyt tehdä, moni muukin jättää yhden koulun kesken sinun iässäsi ja aloittaa toisen, tai kolmannen... kuten minäkin.
Ymmärrän paniikkitilan tuntemattomassa tilanteessa, kyllä. Mutta loppujen lopuksi on kyse vain ja ainoastaan siitä haluatko sinä saattaa raskauden loppuun ja antaa lapsen syntyä, vai et. Epäilen ensimmäistä, jos tunnet tilastasi iloakin. Mitä tuntisit jos testi näyttäisikin negatiivista?
***
- murk
Ystäväni, ulkomailla lääkäriksi opiskeleva nainen, tuli yllättäen raskaaksi. Hän kovin suri sitä, että opiskelut jäävät tauolle ja hän jää muista jälkeen, muut menevät töihin ennen häntä jne. Minä ( tosin lapseton) sanoin, että jos hänen valmistumisensa venyy muutamalla vuodella, se ei ole katastrofi. Siinä vaiheessa kun on ehtinyt tehdä lääkärin töitä toista kymmentä vuotta, niin se muutama vällivuosi ei tunnu missään. Kaikenlisäksi hänen lääkäriystävänsä hankkivat luultavasti joka tapauksessa jossakin vaiheessa lapsia ja silloin hän taasen on työelämässä ja voi " kiriä" muiden kokemukset sillä aikaa.
Olet toki nuori, mutta se ei tarkoita sitä että elämäsi olisi ohi. Asiat, kuten esimerkiksi matkustelu, saattaa hetkeksi tauota, mutta se ei tarkoita sitä, että ulkomaat jäävät kokematta. Itse olen 2-vuotiaasta saakka matkustanut maailmaa vanhempieni kanssa...
Lapsen isä haluaa lapsen, mikä on erittäin hieno asia. Itse olen menossa ensi viikolla aborttiin, koska en kykene yksinhuoltajaksi ( avomieheni ei halua lasta). Itse olisin ollut valmis pitämään tauon opiskeluissani, vaikka olen gradua lukuunottamatta valmis sekä hillitsemään matkustusintoani, joka on aika voimakas ( olin keväällä mm. kolme kuukautta Afrikassa). Itse koin, että olisin ollut valmis luopumaan asioista pitääkseni lapsen.
Summa summarum: lapsen pitäminen ei vie kaikkia haaveitasi romukoppaan, vaan hieman hankaloittaa ja pitkittää niiden totetumista. Lapsi ei ole mikään kuolemantuomio unelmille.- valmis?
Olette aivan oikeassa, ei suunnitelmat mene välttämättä myttyyn, viivästyvät vain vähän. Olen miettinyt asiaa todella paljon, ja jutellut ystävien kanssa, ja olen huomannut suunnitelleeni jo, miten järjestän elämäni jos (meinasin sanoa KUN..) vauva syntyy. EN ole kertaakaan miettinyt aborttia tosissaan. Nimimerkkini on nyt aivan väärä, koska tiedän olevani valmis, mutten tiedä haluanko olla valmis. Eniten varmaan pelottaa se, että nyt on kuitenkin se aika elää nuoruutta, jota ei saa koskaan takaisin. Mutta toisaalta elän vain kerran, haluanko viettää sen juhlien jne? en tiiä. Onhan se hirvittävä vastuu, mutta tiedän pystyväni siihen, vaikka yksinkin, mutten tosiaan tiedä haluanko sitä. Katsoo nyt miten asiat menevät.
Ennenkin on ollut vähän samanlainen tilanne, mutten koskaan tosissaan uskonut olevani raskaana, ajattelin vaan että "no en oo kuiteskaan", enkä kyllä ollutkaan. Nyt ajattelen asiasta aivan eri lailla, ehkä sitä on tajunnut sen todellisuuden. Tai ehkä alitajuisesti aavistan vauvan tosissaan tulevan :p voihan tuota pähkäillä.
Joh, jos lopettais tämän romaanin kirjoittamisen ja lähtis töihin.
Siitä pitikin kertoa, kuinka hirveää oli eilen töissä, kun on ollut muitakin murheita kuin tämä, ja pomon vaimo sanoi jotakin pahasti, niin räjähdin hirvittävään itkuun hälle, vähän ihmetteli, mutta yritin selittää että ei johtunut siittä. Se on vielä asiakaspalvelutyötä, niin jätti mut kuitenki yksin, kun asiakkaita oli tulossa, vaikka minä märisin siellä silimät päästä takahuoneessa. Ei ollu kiva nyyhkyttäen palvella, mahtoivat ihmisetkin ihmetellä:) jospa tänään en märisis kauheesti! - valmis!
valmis? kirjoitti:
Olette aivan oikeassa, ei suunnitelmat mene välttämättä myttyyn, viivästyvät vain vähän. Olen miettinyt asiaa todella paljon, ja jutellut ystävien kanssa, ja olen huomannut suunnitelleeni jo, miten järjestän elämäni jos (meinasin sanoa KUN..) vauva syntyy. EN ole kertaakaan miettinyt aborttia tosissaan. Nimimerkkini on nyt aivan väärä, koska tiedän olevani valmis, mutten tiedä haluanko olla valmis. Eniten varmaan pelottaa se, että nyt on kuitenkin se aika elää nuoruutta, jota ei saa koskaan takaisin. Mutta toisaalta elän vain kerran, haluanko viettää sen juhlien jne? en tiiä. Onhan se hirvittävä vastuu, mutta tiedän pystyväni siihen, vaikka yksinkin, mutten tosiaan tiedä haluanko sitä. Katsoo nyt miten asiat menevät.
Ennenkin on ollut vähän samanlainen tilanne, mutten koskaan tosissaan uskonut olevani raskaana, ajattelin vaan että "no en oo kuiteskaan", enkä kyllä ollutkaan. Nyt ajattelen asiasta aivan eri lailla, ehkä sitä on tajunnut sen todellisuuden. Tai ehkä alitajuisesti aavistan vauvan tosissaan tulevan :p voihan tuota pähkäillä.
Joh, jos lopettais tämän romaanin kirjoittamisen ja lähtis töihin.
Siitä pitikin kertoa, kuinka hirveää oli eilen töissä, kun on ollut muitakin murheita kuin tämä, ja pomon vaimo sanoi jotakin pahasti, niin räjähdin hirvittävään itkuun hälle, vähän ihmetteli, mutta yritin selittää että ei johtunut siittä. Se on vielä asiakaspalvelutyötä, niin jätti mut kuitenki yksin, kun asiakkaita oli tulossa, vaikka minä märisin siellä silimät päästä takahuoneessa. Ei ollu kiva nyyhkyttäen palvella, mahtoivat ihmisetkin ihmetellä:) jospa tänään en märisis kauheesti!Juuh aloin tosiaan haluamaan sitä lasta hyvinki paljon, mutta negatiivista näytti testitulos ja kuukautisetkin alkoi. Oli toisaalta hyvä, toisaalta ei. Niin olisi ollut se toinenkin vaihtoehto. Oli ehkä hyvä tuollainen henkinen vastoinkäyminen, tietää ainakin, että haluaa lasta ja että on valmis siihen tulevaisuudessa!
Kiitos teille, sanon teille heihei!:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614197Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653429Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541788Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251647Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971422Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132924Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115824Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17791