VAROITUKSIA RIIKAAN MATKAAVILLE

out there eu

Tunne katuelämä

Kulkiessasi vanhassa kaupungissa saat varmasti lukemattomia määriä flyereitä ja kutsuja moniin strippibaareihin, jotka ovat nousseet pinnalle Riikassa. Kutsujat yrittävät houkutella sinut neon-valojen loisteeseen ja hohtavan kuumiin paikkoihin. Ole kuitenkin varuillasi – tämän sorttinen viihde tulee kalliiksi – sinun odotetaan maksavan n. 30 L drinkistä ja hetken juttelusta jonkun yrityksen henkilökunnan edustajan kanssa.
Paikallislehdessä oli uutinen jääkiekkoturnauksen aikaan, joka hehkutti: ”Eräs suomalainen faniryhmä yllättyi ikävästi lähtiessään vanhan kaupungin baarista, kun heille ojennettiin 2,500 L lasku! Suomalaiset tietenkin kieltäytyivät maksamasta, ja heidät vietiin veitsellä uhaten turvasäilöön, kunnes poliisit saapuivat. Baarin omistaja kertoi suomalaisten juoneen useita pulloja hienoa shampanjaa, 300 L / pullo. Tämä on luultavasti ensimmäinen kerta historiassa, kun suomalaisten jääkiekkofanien on raportoitu juoneen shampanjaa MM-cupin aikana!”

· Jätä passi ja arvokkaat paperit (esim. ajokortti, luottokortit, matkashekit ja lentoliput) hotelliin, mieluummin tallelokeroon. Älä ota niitä mukaan ulos, jos et niitä tarvitse, sillä ne saattavat joutua taskuvarkaan mukaan.

· Pidä aina mukanasi majoituspaikkasi nimi, osoite ja puhelinnumero sekä paperilla että kännykässäsi.

· Kunnioita toisia, älä käytä halventavaa kieltä (hyvin monet ymmärtävät englantia Latviassa) ja vältä yhteenottoja.

· Pysyttele ryhmässä varsinkin, kun olette ulkona myöhään illalla. Älä vaeltele kaupungilla tai mene yökerhoihin yksin.

· Monet vierailijat nauttivat harmittomia drinkkejä kaupungin keskustan pubeissa, mutta harjoita erityistä tarkkuutta yökerhojen tarjousjuomia kohtaan. On raportoitu henkilöistä, joille on piilotettu laittomia aineita narikassa ja sitten heidät on otettu kuulusteluun. Jos näin tapahtuu, älä maksa lahjontarahaa, vaan vaadi soitto poliisille tai Suomen suurlähetystöön

· Turvallisuusvaroituksena kerrottakoon, että älä jätä juomiasi vartioimatta. On raportoitu tapauksia, joissa drinkkiin on sekoitettu laittomia aineita.

· Ole varuillasi muukalaisia kohtaan, jotka pyytävät tarjoamaan juotavaa baareissa tai yökerhoissa, huolimatta siitä, kuinka houkuttelevilta ehdotukset saattavat vaikuttaa. Voit saada melkoisen kalliin laskun jälkeenpäin. Jos epäilet, varmista drinkin hinta ennen rahan ojentamista ja maksa jokainen kierros heti tilatessa!

· Älä osta, kanna tai käytä laittomia huumeita. Latvian viranomaiset taistelevat tosissaan laittomia huumeita vastaan ja sakot ovat korkeita. Toisin kuin monissa muissa maissa, täällä ei ole eroja erityyppisten huumeiden välillä, joten rangaistus minkä tahansa laittoman aineen hallussapidosta on aivan sama kaikille.

· Käytä vain virallisia takseja – punaisia Renaultteja.

· Älä roskaa! Pidetään Riika siistinä ja puhtaana.

· Pysy lain oikealla puolella ja nauti matkastasi.

14

4258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KuivaOlli!

      No et keksinyt enää muuta peloteltavaa, mä autan: käytä aina jalkakäytävää mieluummin kuin ajorataa, älä silitä tuntematonta koiraa tai rouvaa, älä lainaa mustalaiselle rahaa, nouse taksista jalkakäytävän puoleisesta ovesta, kierrä tikkaat ulkokautta, älä niiden alta, varo putoilevia kukkapurkkeja ja avaruusromua, pelkää ja varo kaikkea mahdollista ympärilläsi, myös ruoka on useimmiten myrkytettyä tai ainakin pilaantunutta, hengitysilma on saastunutta jne., eli elämä on niin helvetin vaarallista, että viisainta on ampua itsensä!

      Tuon varoittelijan tekstin voi tiivistää yksinkertaisesti: jos haluat vaikeuksia missä päin maailmaa tahansa, vedä täyslärvit ja lähde kaupungille örveltämään, tulos on taattu!

      • Ylimääräinen

        Mitenkäs olis, KuivaOlli, menisitköhän vielä muutamaksi tunniksi nukkumaan, jos vaikka heräisit pikkuisen positiivisemmalla asenteella!
        Pitääkö joka asiaan puuttua? Ei ole paha jos varoitellaan.


      • vähän

        tuntui turhalta tekstiltä. Ikäänkuin pidettäisiin ihan enskertalaisiakin tyhminä.
        Mutta, jos kirjoittaja on jokaisen kohdan erehdyksen kautta huomannut, onhan se kunniotettava saavutus.


      • Nimetön
        vähän kirjoitti:

        tuntui turhalta tekstiltä. Ikäänkuin pidettäisiin ihan enskertalaisiakin tyhminä.
        Mutta, jos kirjoittaja on jokaisen kohdan erehdyksen kautta huomannut, onhan se kunniotettava saavutus.

        tämä tiedetään suomen suurlähetystöissä
        etenkin juntturat jotka eivät usko mitään ovat vakioasiakkaita !!


      • KuivaOlli!
        Nimetön kirjoitti:

        tämä tiedetään suomen suurlähetystöissä
        etenkin juntturat jotka eivät usko mitään ovat vakioasiakkaita !!

        No mä yritin rautalangasta vääntää käsitystäni matkailusta.
        Ei joka paikkaan tarvi mennä pelko perseessä, olen käynyt Riikassa kymmeniä kertoja, eikä siellä ole sen kummempaa hätää kuin muuallakaan, terve järki päässä mieluummin kuin pää täynnä, niin ei tarvitse kulkea kyyryssä epäluuloisesti ympärilleen pälyillen, Balttiassa on edelleen tehokas järjestysvalta julkisilla paikoilla, pelätä ei tarvitse.


      • KuivaOlli!
        Ylimääräinen kirjoitti:

        Mitenkäs olis, KuivaOlli, menisitköhän vielä muutamaksi tunniksi nukkumaan, jos vaikka heräisit pikkuisen positiivisemmalla asenteella!
        Pitääkö joka asiaan puuttua? Ei ole paha jos varoitellaan.

        Meillä on näillä sivuilla omat sheriffimme, voit ilmoittaa heille asiattomista viesteistä, muita päällepäsmäreitä me ei sitten enää kaivatakaan!
        Meillä on onneksi vielä sana vappaa, perustuslaillinen oikeutemme, ilman ennakkosensuuria, jokainen vastaamme omista pölinöistämme!


      • Road Man
        KuivaOlli! kirjoitti:

        No mä yritin rautalangasta vääntää käsitystäni matkailusta.
        Ei joka paikkaan tarvi mennä pelko perseessä, olen käynyt Riikassa kymmeniä kertoja, eikä siellä ole sen kummempaa hätää kuin muuallakaan, terve järki päässä mieluummin kuin pää täynnä, niin ei tarvitse kulkea kyyryssä epäluuloisesti ympärilleen pälyillen, Balttiassa on edelleen tehokas järjestysvalta julkisilla paikoilla, pelätä ei tarvitse.

        Kyllä kaikissa maissa on riskinsä. Itse olen kulkenut monissa maissa eri mantereilla. Muutama neuvo:
        . Kulje hotellin ulkopuolella vain klo 8-20 välisenä aikana.
        . Osta matkailuliivi. Sen kätköissä on turvallista pitää valuuttaa, kortteja sun muita
        . Älä mene keskustan ulkopuolelle
        . Älä ryhdy juttelemaan kenenkään kanssa, jos joku yrittää jutella, pakene paikalta


      • uuras
        Ylimääräinen kirjoitti:

        Mitenkäs olis, KuivaOlli, menisitköhän vielä muutamaksi tunniksi nukkumaan, jos vaikka heräisit pikkuisen positiivisemmalla asenteella!
        Pitääkö joka asiaan puuttua? Ei ole paha jos varoitellaan.

        Kyllä varoitukset on paikoillaan.

        Poliisi hakkasi ja potki kaverini,hän kusi puun alle puistossa.

        Et kyllä neukku meininki puree vieläkin..


      • Policija
        uuras kirjoitti:

        Kyllä varoitukset on paikoillaan.

        Poliisi hakkasi ja potki kaverini,hän kusi puun alle puistossa.

        Et kyllä neukku meininki puree vieläkin..

        Mikäli tuo pitää paikkaansa (mitä suuresti epäilen), niin toivottavasti löi tarpeeksi kauan ja lujaa, että kaverisi oppi ihmisten tavoille.


      • ZivjuLV
        KuivaOlli! kirjoitti:

        No mä yritin rautalangasta vääntää käsitystäni matkailusta.
        Ei joka paikkaan tarvi mennä pelko perseessä, olen käynyt Riikassa kymmeniä kertoja, eikä siellä ole sen kummempaa hätää kuin muuallakaan, terve järki päässä mieluummin kuin pää täynnä, niin ei tarvitse kulkea kyyryssä epäluuloisesti ympärilleen pälyillen, Balttiassa on edelleen tehokas järjestysvalta julkisilla paikoilla, pelätä ei tarvitse.

        Tuo oli aika hyvä, ja ihan faktaakin.
        Riigan keskustassa nimittäin liikkuu
        useita poliisipartioita niin autolla kuin
        kävellenkin. Eli kunhan itse käyttäytyy
        kuin ihminen, ei ole sen suurempaa huolta
        kuin muuallakaan.


    • reissumän

      Kannattaa oikeasti pysyä niistä paikoista poissa. Niillä ei ole mitään tekemistä oikeiden strippibaarien kanssa. Paikalliset miehet välttää niitä kuin ruttoa.

      Sun noista muista varoituksista en osaa sanoa. "Pysyttele ryhmässä", hahahaha

      Suomalaisen turistiryhmän siellä kyllä tunnistaa. Rumia ja huonosti pukeutuneita ihmisiä, jotka tsiigaa ravintoloiden hintoja muttei osta mitään.

      • matkaajamies

        Pysykää kotona jos on niin pelottavaa matkustella,rahaa tai materiaa se vaan on jos vievät.
        Muutaman kerran oon riikassa käyny ja yksin pyöriny keskellä yötä pöhnässä ja ikinä ei oo mitään käyny...
        Aika varmasti keikataan suomessakin jos örvellät ympäripäissäs ja levittelet rahoja.
        Kyllä strippibaareissa on hinnastot ja voi kysyä mitä maksaa mikäkin.
        Paljon mukavampia strippipaikkoja kuin suomessa,ei tarvii olla rahaa työntämässä housuihin joka tanssin välissä.


    • ZivjuLV

      Aika hurjaa, mutta varmaan samanlaista kuin vaikkapa Helsingissä. En ole täällä niin erityisesti moisiin ongelmiin törmännyt joskaan en myös kiellä niiden olemassaoloa.
      Yksi asia kuitenkin....Ne punaiset rellut ovat hyviä
      ja luotettavia takseja eli suosittelen. Mutta eivät ne mitään sen virallisempia ole kuin muutkaan.
      Valkoiset uudehkot Toyotat ovat kaikkein kalliimpia,
      sen voin antaa vinkiksi.

    • alittare

      Älä kuule lässytä. Antamasi neuvot kun kääntää toisinpäin niin johan on MAHTAVA REISSU!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4283
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3487
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1817
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1707
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1443
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      950
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      863
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      852
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      849
    Aihe