Luovuuden ilmenemisestä

Heräätkö koskaan yöllä niin, että sinun on "pakko" ryhtyä kirjoittamaan? Etkö koe hautausmaata synkäksi tai pelottavaksi paikaksi?

ap. kirjoitti:

Heräätkö koskaan yöllä niin, että sinun on "pakko" ryhtyä kirjoittamaan? Etkö koe hautausmaata synkäksi tai pelottavaksi paikaksi?

joskus jopa kahdelta, kun jotkut ovat vasta juuri menneet nukkumaan. Nousen ylös, kirjoitan, ja jos on pakko, menen sitten nukkumaan takaisin. Sen puoleen on hyvä asua yksin.

ap. kirjoitti:

Heräätkö koskaan yöllä niin, että sinun on "pakko" ryhtyä kirjoittamaan? Etkö koe hautausmaata synkäksi tai pelottavaksi paikaksi?

Kyllä vaan, melko useinkin on nimenomaan yöllä sellaisia oivalluksia ja joskus vielä aamullakin ne on nerokkaita. En koe hautausmaata synkäksi paikaksi, vaan iloiseksi ja rauhalliseksi, kauniiksi alueeksi, jossa näkee historian siipien havinaa ja ja tuntee rauhallisuutta. Onhan se ensiajatuksella synkkä ja pimeä paikka, mutta oikeasti, ei hautausmaa ole vaihtoehto, se on kuitenkin osa elämää. Riippu tietenkin hautausmaasta myöskin, itselle esim. Eurassa sijaitseva hautausmaa on niin kolkko ja karu, että en uskoisi siellä saavani riviäkään eheää tekstiä aikaan, kun taas täällä Porissa Uusi hautausmaa on niin paljon rehevämpi ja luonnonläheisempi, suljetumpi ja kauniimpi...

Mulla on taas aivan päinvastoin. Mä haen onnea ja menestystä elämästä, sitten kirjoitan jotain tosi kuppasta jostain aivan muusta. Aivan sairasta.

Oppossumi kirjoitti:

Mulla on taas aivan päinvastoin. Mä haen onnea ja menestystä elämästä, sitten kirjoitan jotain tosi kuppasta jostain aivan muusta. Aivan sairasta.

te hillitsette omaa mielikuvitustanne vai tarvitseeko sitä koskaan hillitä?

jos kerran tiedät, että niin on.
Minä taas kirjoitan parhaat juttuni, silloin, kun menee hyvin, ei ole ylimääräistä stressiä ja nukun hyvin.
Jos elämä mättää peräkärrillä rojua niskaan, en saa mitään aikaiseksi.

ap. kirjoitti:

te hillitsette omaa mielikuvitustanne vai tarvitseeko sitä koskaan hillitä?

Kaikki laitetaan paperille (koneelle), mikä päästä tulee.

Sairaimmatkin väännökset.

Se on sitten eri asia käytänkö niitä koskaan missään yhteydessä, vai ovatko ne vain pöytälaatikko kirjoituksia.

Osallistuin yhteen avoinna olevaan kilpailuun melko rohkealla tekstillä. Saa nähdä, kuinka käy!

ap. kirjoitti:

te hillitsette omaa mielikuvitustanne vai tarvitseeko sitä koskaan hillitä?

Ei tarvitse teititellä. Olen sen verran nuori, ettei aihetta teitittelyyn ole.

Mielikuvituksen hillitsemiseen sanoisin seuraavaa: On olemassa kaksi äärilaitaa jossa hillitseminen on paikallaan, ja siinä näiden välissä täysin kielletty.

Anekdootti

Ajoin hyvin lujaa kohti hautasmaata, josta olimme myöhästymässä pahasti. Ruumis ei kuulunut sukuuni, joten ajoin kovaa vain sen takia, että pidin siitä.

Eräällä kuuluisalla tieosuudella, jonka varrella kesäisin saa nauttia mitä ihmeellisimmistä taideaarteista, Miroa, Picassoa, Iljaa... blaa blaa, tulin loivaan kurviin, ja ohitin mielestäni liikenteessä liian hitaasti matelevan auton. Ja juuri kun olin ohittanut sen, niin minä tunsin vatsanpohjassa kummallisen vihlaisuni. Se oli minun munasarjoihin asennettu tutkanpaljastin.

biib-buub

Siniset vilkut. Yrmeä ilme pölypilven keskellä. Konstaapeli hidasteli avaamani ikkunan luo, jossa suukkuseni jo odotti rusottaen pilliä ja miljoonasakkoja.

Puhalsin pilliin ja kuuntelin saarnan poliisin siviiliautossa - takapenkillä. Olin avuton.
Istuin kiltisti aloillani ja katselin kaunista järvimaisemaa... ja sen aaltoja - samalla kun toinen poliisi tutki kuljettajan vierellä kiireettä ajokorttiani, ja toinen, nuorempi, vilkuili peilistä suurta kriminaalia, ja mitä takana oikein tapahtui.

- Minnepä sitä nyt noin kiire? vanhempi konstaapeli kyselemään.

- Hautajaisiin, vastasin, ja katselin katuvana, surun murtamana kumiseen lattiamattoon.

- No, eihän se ruumis sieltä mihinkään karkaa, nuorempi laukaisi.

Ja siinä se oli! Siinä istui minun tilaisuuteni.

Nostin kumimatosta tulipunaisen katseeni tähän koljanteriin. Ja sätin kaiken siinä ja silloin muistamani ja keksimäni vihan tämän silmät ymmyrkäisenä minua katselevan sinivuokon päälle - oli poliisi tai ei.

kun vihan aihepiiri alkoi lähestyä jo työpaikkaani, niin siinä vaiheessa päätin jarruttaa, ja vain puhista punaisena ja höyrytä kuumaa ilmaa sivulaseihin.

En muista, tai tiedä, miten kauasn purkaukseni kesti. Mutta kun astuin autosta ulos, niin kädessäni oli kevyt muistutus ylinopeudesta. Niin kevyt, että suorastaan liidin autooni selittämään miten tilannekoominen minä olinkaan.

Poliisit taas ajoivat perässämme aina Savonlinnaan asti.

tai ei sitten kirjoitti:

jos kerran tiedät, että niin on.
Minä taas kirjoitan parhaat juttuni, silloin, kun menee hyvin, ei ole ylimääräistä stressiä ja nukun hyvin.
Jos elämä mättää peräkärrillä rojua niskaan, en saa mitään aikaiseksi.

Lue lisää

päinvastoin. Kun kaikki menee hyvin, en ajattele juuri mitään, olen vaan iloinen ja nautin elämästä.

Tarkoitat varmaan tekstien tasoa luovuuden mittarina? Eihän se niin ole, kyllä minä koen, että olen itse ainakin melko luova, jos pystyn kirjoittamaan vuodessa n.150 täysmittaista runoa ja tekemään n.20 valmista kappaletta musiikkia. Tottakai osa näistäkään ei ole mitenkään ihmeellisiä välttämättä laadultaan, mutta ne jokainen kuvastaa kuitenkin jotain nhetkeä elämässä tai asioissa muuten ja jos ne olen pystynyt omasta elämästäni tai kokemastani iroottamaan paperille, niin eikös se silloin tarkoita jonkinsortin luovuutt? Sehän ei ole luovaa, että jollekin ihmiselle tapahtuu paljon asioita ja hän kokee erilaisia tilanteita, mutta ei tee kokemastaan taidetta.
En silti tiedä, että mitä tarkoitit, mutta tuosta sain tämän käsityksen!

kun kirjoittajat, jotka tunnetusti ovat helvetin huonoja kriititkoita, keksivät keksimällä vikoja teksteistä.
Ei tajuta edes tekstin sisältöä, moititaan kaikki vähänkin erikoisemmat sanat, lauserakenteet, arvostellaan alut, keskiosan ja lopun ratkaisut. Piste ja pilkkuvirheistä viedään saunan taakse ...
Ei omaa luovuuttaan voi laittaa muiden "tapettavaksi".


Minä ainakin olen hyvin herkkä ja jos saisin vain pelkkää negatiivista palautetta, en tekisi sillä mitään, sillä jokaisessa tekstissä on aina "jotakin" minusta. Ja luultavasti teksteissä on aina jotain hyvääkin.

Me emme kaikki suinkaan kirjoita aina vain julkaistaksemme jotain, osa kirjottaa itselleen, terapiaksi jne. Toisten päämäärä on vain julkaista ja mahdollisimman paljon.

Miinullakin kirjoituksia valmiina, pitkiä, pätkiä, kirjanalkuja ja kokonaisia "kirjoja", vaikka kuinka paljon.
En suinkaan laita niitä tänne punnittavaksi.
Siihen ei oe mitään syytä.
Arvostelutan ne jossakin muualla.

täällä parhaimpia luomuksiaan julkaisee, joku voi varastaa ne. Itse en julkaise mitään, tai pianomusiikkia voisi julkaista jossain mikserissä, mutta kun ei ole laitteita.