Laurami

Sain poikavauvan, ihan tosta vain tuli. Oli kuitenkin vastasyntynyt, olin todella iloinen ja sanoin että soittakaa äkkiä miehelleni ja kertokaa että poika on syntynyt ja sanoin nimen (mieheni veli joka kuoli muutama kuukausi sitten). Samassa joku nainen otti minulta vauvan ja pudotti kaksi kertaa lattialle, ekalla kerralla vauva eli ja toisen tiputuksen jälkeen vauvalla oli mustaa naamassa ja putsasin naaman. Olin todella vihainen tälle naiselle ja hän pyyteli anteeksi koko aika minulta.


Samana yönä näin unen, olimme mieheni kanssa komealla paatilla merellä ja olimme vähän aikaa maissa, joka oli kuin telakka mutta olimme silti ulkomailla. Kun oli ilta ja olimme lähdössä paatilla takasin kotiin, niin tämä sama nainen oli ohjaamassa paattia, mieheni sanoi, ei ole hyvä jos nainen ajaa paattia. Samassa olin naisen kanssa vedessä ja hän sanoi, älä pelkää täällä vedessä ei ole syvää ja niin työnsimme paattia. Pääsimme kuitenkin perille.

Tosielämässä, mieheni on ulkomaalainen ja ei ole vielä saanut lupaa Suomeen. Vauvaa haluaismme kovasti, mutta elämäntilanne ei ole oikea aika, koska mieheni ei asu Suomessa.
2177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

unesi aiempaan viestiisi, ole hyvä!

Äänestä
  • Kiitos kiitos, mutta tiesin nämä symbolit jo aikasemmin, olin vain utelias, oliko siinä jotain muuta sanomaa.

    Mutta kiitos kuitenkin!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


please, kerro... kirjoitti:

Sain poikavauvan, ihan tosta vain tuli. Oli kuitenkin vastasyntynyt, olin todella iloinen ja sanoin että soittakaa äkkiä miehelleni ja kertokaa että poika on syntynyt ja sanoin nimen (mieheni veli joka kuoli muutama kuukausi sitten). Samassa joku nainen otti minulta vauvan ja pudotti kaksi kertaa lattialle, ekalla kerralla vauva eli ja toisen tiputuksen jälkeen vauvalla oli mustaa naamassa ja putsasin naaman. Olin todella vihainen tälle naiselle ja hän pyyteli anteeksi koko aika minulta.


Samana yönä näin unen, olimme mieheni kanssa komealla paatilla merellä ja olimme vähän aikaa maissa, joka oli kuin telakka mutta olimme silti ulkomailla. Kun oli ilta ja olimme lähdössä paatilla takasin kotiin, niin tämä sama nainen oli ohjaamassa paattia, mieheni sanoi, ei ole hyvä jos nainen ajaa paattia. Samassa olin naisen kanssa vedessä ja hän sanoi, älä pelkää täällä vedessä ei ole syvää ja niin työnsimme paattia. Pääsimme kuitenkin perille.

Tosielämässä, mieheni on ulkomaalainen ja ei ole vielä saanut lupaa Suomeen. Vauvaa haluaismme kovasti, mutta elämäntilanne ei ole oikea aika, koska mieheni ei asu Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu