Olen 19 vuotias,opiskeleva neito.Täytän tässä kuussa jo 20.Olen jo pitkän aikaa miettinyt aikuistumista ja elämää yleensä,mukaan luettuna myös seurustelu,naimisiinmeno ja lasten hankkiminen.
En tunne itseäni normaaliksi,se johtuu varmasti siitä,koska äitini tuntuu vertaavan minua koko ajan vanhempiin sisaruksiini,joista siskoni on minua 12 vuotta vanhempi,veljeni 14 vuotta vanhempi.Olen siis elännyt sisaruksistani kauempana,en ole kokenut tätä sisarten tappelua,koska olin vielä pieni,kun siskoni oli jo nuori aikuinen.Siskoni muutti suoraan poikaystävänsä kanssa yhteen 19-vuotiaana,joten tunnen oloni lapselliseksi,koska elän yhä äitini luona,vanhempani ovat eronneet.Poikaystävää minulla ei ole koskaan ollut samasta kaupungista,en siis ole vieläkään kokenut minkäänlaista syvempää fyysistä kontaktia poikiin,mitä nyt kavereita tulee halattua.Enkä kyllä ole poikaystävää kaivannutkaan,olen seurustellut parhaan kaverini kanssa jo kohta viisi vuotta.Hän on siis myös tyttö ja minua kaksi vuotta nuorempi.
Olen onnellinen tilanteeseeni nykyään.Minulla ei ole paljoa kavereita,mutten tunne tarvitsevanikaan ketään tyttöystäväni lisäksi,uusien ystävien hankkiminen tuntuu vain rasittavalta.Aikuistuminenkin kuulostaa vain vanhempien tekisyyltä painostaa minua asioihin,jota en halua tehdä.Äitini kanssa en halua ekskustella asioistani,olen katkaissut tunnesitteni häneen jo aikoja sitten,vaikka hän minussa roikkuukin.Olen kuitenkin hänelle kiltti,mutta en tarvitse häntä elämääni,ei hän muuta teekkään kun arvostelee kaikkea mitä teen,olemalla oma itseni saan hänet miettimään,mitä hän on tehnyt kasvatuksessani väärin.En ole kertonut hänelle tyttöystävästäni.Hän käy meillä lähes joka päivä,mutta äiti luulee meidän oelvan vain ystäviä,olemme kuitenkin olleet kavereita jo 8 vuoden ajan.
Oikeastaan halusin vain kirjoittaa jonnekin tunteistani,jos joku pystyisi selittämään,miksi en tunne niin suurta sosiaalisuuden tarvetta kuin "pitäisi". Onko myös oikein,että sukulaiseni painostavat minua kypsymään ja hankkimaan miehen,kun en tunne itseäni aikuiseksi ollenkaan. Olen valmis muuttamaan kotoa,mutta nyt asiat ovat päälaellaan,koska äitini haluaa muuttaa miesystävänsä luokse asumaan.Hän on laittanut asuntonsa(siis myös minun kotini) myyntiin ja ajaa minua pois.Jos n löydä viikon loppuun mennessä itselleni uutta asuntoa,joudun muuttamaan hänen miesystävänsä luokse väliaikaisesti.Onko tämä oikein?
En tunne itseäni normaaliksi,se johtuu varmasti siitä,koska äitini tuntuu vertaavan minua koko ajan vanhempiin sisaruksiini,joista siskoni on minua 12 vuotta vanhempi,veljeni 14 vuotta vanhempi.Olen siis elännyt sisaruksistani kauempana,en ole kokenut tätä sisarten tappelua,koska olin vielä pieni,kun siskoni oli jo nuori aikuinen.Siskoni muutti suoraan poikaystävänsä kanssa yhteen 19-vuotiaana,joten tunnen oloni lapselliseksi,koska elän yhä äitini luona,vanhempani ovat eronneet.Poikaystävää minulla ei ole koskaan ollut samasta kaupungista,en siis ole vieläkään kokenut minkäänlaista syvempää fyysistä kontaktia poikiin,mitä nyt kavereita tulee halattua.Enkä kyllä ole poikaystävää kaivannutkaan,olen seurustellut parhaan kaverini kanssa jo kohta viisi vuotta.Hän on siis myös tyttö ja minua kaksi vuotta nuorempi.
Olen onnellinen tilanteeseeni nykyään.Minulla ei ole paljoa kavereita,mutten tunne tarvitsevanikaan ketään tyttöystäväni lisäksi,uusien ystävien hankkiminen tuntuu vain rasittavalta.Aikuistuminenkin kuulostaa vain vanhempien tekisyyltä painostaa minua asioihin,jota en halua tehdä.Äitini kanssa en halua ekskustella asioistani,olen katkaissut tunnesitteni häneen jo aikoja sitten,vaikka hän minussa roikkuukin.Olen kuitenkin hänelle kiltti,mutta en tarvitse häntä elämääni,ei hän muuta teekkään kun arvostelee kaikkea mitä teen,olemalla oma itseni saan hänet miettimään,mitä hän on tehnyt kasvatuksessani väärin.En ole kertonut hänelle tyttöystävästäni.Hän käy meillä lähes joka päivä,mutta äiti luulee meidän oelvan vain ystäviä,olemme kuitenkin olleet kavereita jo 8 vuoden ajan.
Oikeastaan halusin vain kirjoittaa jonnekin tunteistani,jos joku pystyisi selittämään,miksi en tunne niin suurta sosiaalisuuden tarvetta kuin "pitäisi". Onko myös oikein,että sukulaiseni painostavat minua kypsymään ja hankkimaan miehen,kun en tunne itseäni aikuiseksi ollenkaan. Olen valmis muuttamaan kotoa,mutta nyt asiat ovat päälaellaan,koska äitini haluaa muuttaa miesystävänsä luokse asumaan.Hän on laittanut asuntonsa(siis myös minun kotini) myyntiin ja ajaa minua pois.Jos n löydä viikon loppuun mennessä itselleni uutta asuntoa,joudun muuttamaan hänen miesystävänsä luokse väliaikaisesti.Onko tämä oikein?
Vastaukset 1
Vanhimmat
no ensinnäkin sosiaalisuuden tarpeesta: kaikki ihmiset eivät tarvitse yhtä paljon sosiialista elämää. ja se voi myös olla vaiheittaista. eli ei hätää sen asian kanssa. tottakai saat olla juuri sen verran sosiaalisessa elämässä kuin haluat.
ja sukulaisten painostus ei varmasti tunnu mukavalta mutta se on varmaan aina sellasita. ja minnusta kannattaisi ehkä kertoa heille tyttöystävästäsi. se on sitten heidän ongelmansa miten reagoivat.
ja asunnon myymisestä sen verran kyllä että ei sinulla enää taida olla hirveästi sananvaltaa mitä äitisi talolle tekee ja minne muuttaa. hän sentään antoi sinulle mahdollisuuden muuttaa mukaan miesystävälle.
hyvää loppukesää myös sinulle :)