Käsikirjoitusten taksat?

Tuleva julkimo

Tämä on hassu kysymys ja ehkä väärässä paikassa, mutta enpä parempaakaan löytänyt.

Asia on niin, että kirjoittajakaverini ja minä neuvottelimme keväällä erään tuotantoyhtiön kanssa fiktiivisen TV-sarjan tekemisestä. Aihepiiri on sen laatuinen, että satumme olemaan niitä harvoja Suomessa jotka sen hallitsevat. Sarjasta päätetään syksymmällä, jos mallimme läpäisevät seulan. Yhtiön puolella on luettu aiempia tekstejämme ja pidetty niistä tavattomasti, joten hanke sai innokkaan vastaanoton ja nytkähti helposti liikkeelle.

Olimme kuitenkin niin häveliäitä, että emme missään vaiheessa kehdanneet kysyä, mitä tuollaisista kässäreistä oikein maksellaan. Sen tiedämme, että korvaus tulee noudattamaan alan yleisiä sopimuksia, mutta emme tiedä mitä ne sisältävät. Googletuskaan ei ole johtanut tuloksiin.

Koska emme tähänkään saakka ole saaneet korvauksista kysyttyä, olemme päättäneet pitää päämme kiinni kunnes sarjasta tehdään päätös suuntaan tai toiseen. Toisaalta huomaamme pohtivamme tätä rahapuolta aika usein — ja tietysti ilman tulosta.

Olisiko kenelläkään antaa neuvoa tiedon lähteelle?

0

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        97
        4309
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3243
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2360
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        35
        1358
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        979
      6. 141
        958
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        904
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        842
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        786
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        780
      Aihe