Olen 18-vuotias nuori "mies", ja päätinpä nyt vain kirjoitella tänne. Ei minulla oikeastaan mitään varsinaista ongelmaa ole, kunhan vain haikailen muutaman vuoden päässä takanapäin olevaa aikaa, kun vielä olin hyvien kavereitteni kanssa tekemisissä. Siis älkää ymmärtäkö väärin... taikka aika vaikea sitä on varmaan oikein ymmärtää, kun en itsekään oikein ymmärrä.
No, aloitetaan alusta. Minulla on ollut pari todella hyvää lapsuudenystävää jo 15 vuoden ajan. Ja muita lapsuudenystäviä minulla on myös yli kymmenen vuoden ajalta. Näiden parin ystävän kanssa en kuitenkaan nykyään ole tekemisissä kuin ehkä kerran parissa kuukaudessa. Minua harmittaa tämä aika paljon. Olemme ERITTÄIN hyvissä väleissä. Aina kun tapaamme, muistelemme menneitä ja nauramme paljon. Meillä on aina hauskaa ja "erotessamme" sanomme että "soitellaan" tai että "huomenna mennään sinne ja sinne", mutta harvoin niin teemme. Tämä on mielestäni kummallista, sillä pienempänä olimme joka päivä tekemisissä toistemme kanssa.
Asumme parin sadan metrin päässä toisistamme, joten välimatka ei ainakaan meitä ole erottanut toisistamme. Minusta jotenkin tuntuu, että "erossaolomme" johtuu pääosin minusta.
Minulla on tällä hetkellä monta erittäin hyvää ystävää, mutta kuitenkin joka kerta kun tapaan nämä varsinaiset ystäväni, tajuan, ettei heidän ystävyyttään parempaa ystävyyttä voi olla.
Suunnitelmissani onkin vielä tämän kevään aikana, toukokuun lopusta lähtien ruveta aktiivisemmin ottamaan heihin yhteyttä.
En tiedä miksi tänne mitään kirjoitin. Kunhan nyt vaan kirjoitin. Enkä edes tiedä saako tästä mitään selvää, kun en jaksa läpi lukea.
Pistäkääpä tänne jotain viestiä jos on jotain sanottavaa. Turhia kommentteja on kuitenkin turha laittaa.
No, aloitetaan alusta. Minulla on ollut pari todella hyvää lapsuudenystävää jo 15 vuoden ajan. Ja muita lapsuudenystäviä minulla on myös yli kymmenen vuoden ajalta. Näiden parin ystävän kanssa en kuitenkaan nykyään ole tekemisissä kuin ehkä kerran parissa kuukaudessa. Minua harmittaa tämä aika paljon. Olemme ERITTÄIN hyvissä väleissä. Aina kun tapaamme, muistelemme menneitä ja nauramme paljon. Meillä on aina hauskaa ja "erotessamme" sanomme että "soitellaan" tai että "huomenna mennään sinne ja sinne", mutta harvoin niin teemme. Tämä on mielestäni kummallista, sillä pienempänä olimme joka päivä tekemisissä toistemme kanssa.
Asumme parin sadan metrin päässä toisistamme, joten välimatka ei ainakaan meitä ole erottanut toisistamme. Minusta jotenkin tuntuu, että "erossaolomme" johtuu pääosin minusta.
Minulla on tällä hetkellä monta erittäin hyvää ystävää, mutta kuitenkin joka kerta kun tapaan nämä varsinaiset ystäväni, tajuan, ettei heidän ystävyyttään parempaa ystävyyttä voi olla.
Suunnitelmissani onkin vielä tämän kevään aikana, toukokuun lopusta lähtien ruveta aktiivisemmin ottamaan heihin yhteyttä.
En tiedä miksi tänne mitään kirjoitin. Kunhan nyt vaan kirjoitin. Enkä edes tiedä saako tästä mitään selvää, kun en jaksa läpi lukea.
Pistäkääpä tänne jotain viestiä jos on jotain sanottavaa. Turhia kommentteja on kuitenkin turha laittaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Paitsi että välimatkaa on ollut apaut 800-900 kilometriä enkä ole nähnyt ystävääni melkein vuoteen. Viimeksi ystävänpäivänä heitettiin muutama viesti. Et ole yksin tilanteesi kanssa, ja vaikka kuinka vaikeaa on, niin älä ikinä koskaan unohda hyvää ystävää. On meinaan niin harvinainen ihminen kuitenkin. Mielummin yksi lintu häkissä kun kymmenen metsässä.