Onko oikeasti olemassa joku sääntö mistä kakat täytyy kerätä minne saa jättää?
Tuttavani sanoo että hoitamattomilta (heinikot, metsät..) alueilta ei tarvitse kerätä.
Onko näin, ja jos on, niin kuinka tuo "hoitamaton" tarkemmin määritellään?
Mites kun kotikunnassamme ei ole yhtä ainoata "kakkapönttöä" johon pussin voisi heittää, voidaanko mukamas vaatia koiranomistajia keräämään jätökset ja kantamaan mukana kokolenkin ajan kotiin roskikseen?!
Mistä pitää kerätä
5
521
Vastaukset
- joissa
on leikattuja nurmikkoja tms ovat niitä missä pitää kerätä,ihan siitä riippumatta onko roskiksia lähimailakaan vai ei.
Samoin jalkakäytävät tms.
Jos koirasi kakkii ojanpohjalle,pusikkoon tai metsään niin ei tarvi kerätä.Koiran jätökset on korjattava taajaman HOIDETUILTA alueilta. Eli ei koske pöpelikköjä ja metsää. Tienvierukset, nurmikot, kuntopolut yleensäkin hoidetut alueeilta kuuluu kakkat korjata.
- terristi
Birjanna kirjoitti:
Koiran jätökset on korjattava taajaman HOIDETUILTA alueilta. Eli ei koske pöpelikköjä ja metsää. Tienvierukset, nurmikot, kuntopolut yleensäkin hoidetut alueeilta kuuluu kakkat korjata.
ja kyllä se kakkapussi pitää ihan itse kantaa siihen lähimpään roskikseen, harvassa kunnassa tai kaupungissa on erikseen mitään kakkapönttöjä, ihan joka kunnassa tai kaupungissa kun ei makseta esim. sitä koiraveroakaan enää.
- pälve
Itse en tarvitse kerätä,pieni taajama ja pöpelikköä löytyy.Voi myös siirtää hoitamattomalle alueelle.Siis itsellä pieni koira ja jollain risulla tai isommalla heinänkorrella,voi heittää pöpelikköön.Jos sattuu hoidetulle alueelle.Ja täällä löytyy tienvarresta paikka jossa ei mitään.Yleensä kävelen myös tuolla taajaman ulkopuolella.Eipä ole roskiksia liijemmin täälläkään.Siksi ja muutenkin on mukavanpi kävellä syrjenpään,kun mahdollisuus.Kaikilla ei valitettavasti ole isommissa paikoissa.
- danelimo
Jätösten kerääminen ei ole sääntö vaan laki. Järjestyslaki velvoittaa keräämään jätökset taajamien hoidetuilta alueilta. Jos ei lenkkireitin varrelta löydy jätösastiaa, on pussia vain kannettava mukana.=(
Esimerkiksi tästä linkistä löytyy koiran omistajaa koskevia pykäliä http://www.kumikana.org/vastuu/laki.htm
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351358
- 10979
- 141958
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780