Vanhempani ovat eronneet ja asun äitini kanssa talossa jossa isäkin aiemmin asui.
..jo eroa ennen isäni ei ollut kotona mielestäni pariin vuoteen, tai nukkunut täällä. Eli äitini ja hän asui jo silloin erillään.
Olin itse silloin vielä aika pieni, ja yleensä itkin koska oli ikävä isää /; joka ei ollut kotona enää melkeen ikinä niinkuin ennen.
(olen nyt siis jo päälle 16v)
Tässä viimevuonna sitten ero tuli voimaan.
Ja en osannut ajatella siitä mitään, enkä oikeastaan tuntenutkaan mitään.
Enkä vieläkään..
Luulisin syyksi sitä, että isä ei moneen vuoteen edes asunut enää kotona ennen eroa.
Nyt sitten isälläni on uusi nainen(jonka takia hän varmaan erosikin äidistäni) ja he asuvat yhdessä.
Ongelma on se että, äitini ei anna minun tavata isääni kuin silloin kun isäni uusi nainen ei ole siellä samaan aikaan kuin minä.
Syynä siihen se että isäni uusi nainen oli lähetellyt tekstiviestejä äidilleni, ja syyttänyt häntä siinä kaikesta mikä ei edes kuulu hänelle!
ja toisekseen syytökset eivät edes pidä paikkaansa.
Haluan tavata ja nähdä isääni koska hän on aivan ihana! ja viihdyn hänen kanssaan.
Mutta miten..? Kun hän asuu uuden naisensa kanssa samassa talossa.
..Tiedän kyllä, että äitini ei halua että tapaan tätä uutta naista, mutta itselleni se ei niinkään ole mikään ongelma..ja ajattelen asiasta niin että; jos hän kerran isäni kanssa asuu niin sitten asuu, ja silloin nään myös häntä koska samassa asunnossa ovat.
Toivoisin kommentteja asiasta, en itse tiedä mitä tekisin.
Ei mitään vittuilua tai muuta vastaavaa vaan asiallisia kommentteja. Kiitos.
isän tapaaminen
7
1066
Vastaukset
- entiedä.......
oijoi mikä tilanne..en osaa neuvoa hyvin mutta yritä saada äitisi ymmärtämään että isäsi on sinulle tärkeä osa elämääsi..
en ymmärrä miksi isäsi uusi nainen sotkeutuu koko ero asiaan..asia ei varmaan hänelle edes kuulu..
oletko sanonut isällesi että hänen nais ystävänsä lähettää viestejä äidillesi..
joo, anteeksi soperrukseni
koita pärjäillä- ...
kyllä se sen tietää että viestejä lähettelee, mutta ei kuulemma vain pitäisi välitäää s: juu en tiedä sitten..
- Miä !!
Tää kuulostaa kyllä aika pahalta. Haluaisin tässä ihan ekaksi kuitenkin sanoa, että VANHEMPIEN RIITELY EI OLE SUN VIKASI EIKÄ ONGELMASI .En sano tätä tietenkään vihaisesti, vaan halusin sanoa tämän, koska itse yritän uskotella tätä samaa itselleni, jos vanhempani riitelevät.
Minähän en tilannetta tietenkään tarkkaan tiedä, mutta voisit tietysti yrittää puhua äidillesi siitä, että haluat tavata isääsi etkä halua isäsi uuden naisystävän vaikuttavan asiaan. Vaikka kyllä minä tietystä äitiäsi ymmärrän, koska hän haluaa varmasti vain ja ainoastaan suojella sinua.
Olisiko sinun mahdollista tavata isääsi tarpeeksi paljon (niin paljon kuin haluaisit) kahdenkesken ?
Jos tämäkään ei auta, niin mulla on enään yksi neuvo jäljellä. Mene puhumaan asiasta jollekkin ulkopuoliselle aikuiselle, ammattiauttajalle esim. nuorisotyöntekijälle. Kuulostaako pahalta ? Mä ihan oikeasti suosittelisin tätä vaihtoehtoa, koska on ihmisiä, jotka setvivät tälläisiä asioita työkseen ja heillä on varmasti hyviä neuvoja. Jos luulet että vanhempasi eivät pidä tästä ajatuksesta, niin voit aina käydä juttelemassa täydellä luottamuksella esim. nuorisotyöntekijälle. Eli sehän tarkoittaa sitä, että jos sinä käyt juttelemassa hänelle, niin vanhempiesi ei tarvitse tietää käsittääkseni tapaamisesta yhtään mitää. Ota ihmeessä selvää asiasta, koska oman isän tapaaminen on varmasti todella tärkeää ja nimenomaan se, että saat tavata isääsi tarpeeksi usein.
Toivottavasti tästä oli edes hieman apua.
Hyvää jatkoa sinulle.- isääsi niin
kuin itse haluatkin. Älä kuitenkaan salaa äidiltäsi. Juttele äidillesi, että haluat olla yhteydessä isäsi kanssa ja jopa tämän isän uuden avovaimonkin. Voit sitten jutella avopuolisolle, että jättää kinastelun äitisi kanssa vähemmälle.
Mitäs ne naiset riitelevät isästäsi ollenkaan, kun aikuinen mies itse päättää missä asuu ja kenen kanssa. Äitisi on loukkaantunut ja uusi taitaa olla vielä epävarma asemastaan. Et sinä ole ikuisesti lapsi ja vanhemmat on MOLEMMAT TÄRKEITÄ.
Sano kaikille elämäsi aikuisille, ettet tahdo olla mukana riitelemässä asioista, jotka eivät ole sinun asiasi ollenkaan. Sinulla on oikeus omaan mielipiteeseen ja tapaamisiin, vaikka äitisi haluaisikin pitää sinut itsellään (poissa uudelta avovaimolta).
Koeta jaksaa!
- siilii
Äitisi varmaan pelkää, että tykästyt isäsi naisystävään ja muutat heille... kannattaa siis vaan reilusti yrittää PUHUA äidillesi ja kertoa hänelle tunteistasi, ja vaikka mainita päälle että se naisystävä ei ole sulle mikään äitimäinen hahmo, että sua ei kiinnosta pätkääkään se, vaan ainoastaan sun isä. Anyway, puhuminen on oikeesti usein se paras vaihtoehto :)
Ja jos äitisi ei tosiaankaan sula puheillesi, niin miksi sun täytyy nähdä isääsi vaan sen kämpillä? Voittehan mennä vaikka kahvilaan tai jonnekkin :)
Pärjäile! - mörkkis.
Jos ei hyvällä niin sitten pahalla.. jos suurosa keinoista on käytetty niin sano äidilles että jos et saa KOSKAAN käydä isälläsi niin muutat sitten hänelle kokonaan.. Vaikka et oikeasti muuttaisikaan.. ei äitisi tiedä että et ole tosissasi.. tai koita puhua äidillesi että onhan se sentää sun isäs..
- Puuh
Sulla on hyvät välit isääs? Voisitko kenties kertoo esim. noista sen uuden vaimon viestittelyistä sille? Jospa se pystys puhuun asiasta sen kanssa. Sillä tapaa äitipuolesi voisi ehkä tajuta, että on sekaantunut juuri hänelle kuulumattomiin asioihin, eihän hän sitä muuten saa tietoonsa ellei joku kerro sitä hänelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770