On se vaan hieno kirja tämä Raamattu. Kerrassaan nerokas. Siinä on paljon kirjoituksia, jotka eivät tarkoita sitä mitä niissä kerrotaan. Ei, ne kertomukset ovat vertauskuvia, ei niitä voi ottaa kirjaimellisesti. Tai onhan niitäkin ihmisiä jotka ottavat kaiken lukemansa mitä hartaimmalla vakavuudella, kirjaimellisesti. "Näin sanotaan Raamatussa. Se on totuus. Eikun Totuus." Isot alkukirjaimetkin tekevät sanoista jotenkin hienompia. Sävy muuttuu huomattavasti. On paljon hienompaa puhua esimerkiksi Ihmisen Pojasta kuin vain tylsästi ihmisen pojasta.
Raamattu on kirjoitettu, tai niin minulle on kerrottu, Pyhän Hengen inspiroimana. Se on Jumalan sanaa (sana voidaan myös kirjoittaa isolla alkukirjaimella, se on paljon vakuuttavampaa). Koska se on Jumalan sanaa, se on myös ehdottomasti totta. Eihän Jumala voi valehdella. Jumala vaikutti pyhän Hengen kautta Raamattua kirjoittaviin ihmisiin, joten kaikki lukemasi on totta. Jumala ilmoittaa itsestään Raamatussa, joten totta kai Jumala on olemassa. Kaikki muut väitteet ovat vääriä, sillä Jumala ei valehtele.
Löytyy myös sellaisia ihmisiä, joiden mielestä kirjoittajat ovat myös liittäneet Raamattuun oman aikansa käsityksiä ja asenteita. He ovat hieman värittäneet Jumalan ilmoitusta omilla näkemyksillään. Koska Raamattu on oikeassa, heidänkin asenteensa ja käsityksensä, niin maallisia kuin ovatkin, ovat totuuksia. Eiväthän ne muuten olisi voineet päästä osaksi Jumalan Raamattuun.
Joidenkin mielestä näistä ihmismielen omista aivoituksista ei pidä välittää, ne ovat vain vanhanaikaisia ja nykyaikaan soveltumattomia mielipiteitä. Se, että kukaan ei voi varmasti sanoa, mikä Raamatussa on Jumalasta ja mikä on ihmisestä, ei ole mikään ongelma. Valitaan vain ne omiin käsityksiin sopivat kohdat, julistetaan ne jokaisen kunnon kristityn seurattavaksi tarkoitetuiksi jumalallisiksi totuuksiksi ja ne huonot kohdat taas voi jättää omaan arvoonsa.
Kuten aikaisemmin mainitsin, mikään ei välttämättä ole Raamatussa sitä miltä se näyttää. Pitää muistaa vertauskuvallisuus. Asioilla voi olla monta merkitystä. Se mikä epäileviä ihmisiä saattaa hieman kummastuttaa, on sellainen vähäpätöinen asia, että mistä vertauskuvat oikeasti kertovat. Vertauskuvahan on tulkinnanvarainen asia. Kai Jumalalla oli jokin selvä asia mielessään inspiroidessaan kirjoittajia. Eli mikä on se totuus vertauskuvan takana, mitä vertauskuvalla tarkoitetaan? Raamattu on siitä lukijakiitollinen kirja, että sitä voi tulkita ihan miten haluaa. Kukaan ei voi olla täysin väärässä, sillä se perimmäinen totuushan on tulkinnanvarainen. Eikun hetkinen...tottakai Raamattua voidaan tulkita myös väärin. Väärässä ovat kaikki ne, jotka tulkitsevat sitä eri tavalla.
Tietenkin on myös mahdollista, että kaikki ovat väärässä eivätkä tajua mitään mistään. Kaikki tuskin voivat olla oikeassa, sillä tulkintojahan on melkein yhtä paljon kuin kristittyjäkin. Tai miksei voisi, mutta silloin se totuus tai opetus voi muodostua hieman ristiriitaiseksi.
Hämärää on myös mitkä ovat vertauskuvia ja mitkä ovat totuuksia sellaisenaan. Kai Raamatussa on myös näitä "selviä" totuuksia ilman vertauskuvallisuutta, jos ei muuten niin aikakin siteeksi. Se mitä pidämme vertauskuvana voikin olla tarkoitettu sanasanaisesti otettavaksi. Raamattua lukiessaan lukijan ei pidä myöskään ihmetellä, miksei se kaikkivoipa Jumala voinut kirjoittaa kaikkea selväsanaisemmin, niin että luetun ymmärtää ilman selityksiä, jotka joskus venyttävät mielikuvituksen äärimmilleen. Aito usko on kuitenkin tärkeintä. Sitä vaaditaan pelastuksen kannalta. Tosin siitä mikä on aitoa uskoa voidaan olla montaa mieltä. Aidosta ja oikeasta uskosta voi kysellä vaikkapa luterilaisilta, katolisilta, vanhoillislestadiolaisilta, helluntailaisilta tai jehovilta. Se kuka on oikeassa, on ihan makuasia. Jotain pitää jättää ihmisenkin mietittäväksi, vaikkakin hänen järkensä on rajallinen ja jumaluutta ymmärtämään kykenemätön.
Niin, ja kokonaisuus. Se on erittäin tärkeää. Yksittäisiä jakeita ei pidä irrottaa kokonaisuudesta. Tämän jokainen kunnon kristitty tietääkin eikä siihen koskaan syyllisty. Eihän?
Raamatun ristiriidattomuuskin on selvä asia. Se mikä voi vaikuttaa ristiriidalta, on sellainen vain näennäisesti. Jos Raamattua lukee oikealla tavalla, niin ristiriidat vain tukevat toisiaan. Ja kokonaisuuden kannalta mahdollisilla ristiriidoillahan ei ole mitään merkitystä. Se, että silloin Pyhän Hengen inspiraatio luotettavana lähteenä joutuu ristiriitaisuuksien ilmetessä hieman epäilyttävään valoon, on sivuseikka. Totuus joutuu arvailtavaksi, kumpi kohta on oikeassa ja kumpi väärässä. Tietenkin molemmat kohdat voivat olla kokonaisuuden kannalta sopivia, mutta se mitä vaikkapa Jeesus ihan oikeasti teki tai sanoi, voi jäädä hieman hämäräksi.
Otetaan esimerkki oikeasta Raamatun lukutavasta, aiheeksi sopii vaikkapa Jeesuksen viimeiset sanat. Evankeliumien mukaan hän sanoi "Se on täytetty " tai hän huusi joko " Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni" tai " Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?"(tämän perään hän vielä huusi kovalla äänellä ja kuoli.)
Niin, kokonaisuuden kannalta Jeesuksen viimeisillä sanoilla tuskin on mitään merkitystä eikä evankeliumeissa ole mitään ristiriitaakaan niiden tukiessa toisiaan. Ja jos Raamattua oikealla tavalla luetaan, juttu menee jotenkin näin: "Vertauskuvallinen Jeesus huusi vertauskuvallisesti jotain vertauskuvallista ja antoi vertauskuvallisesti vertauskuvallisen henkensä".
Antoisia lukuhetkiä.
Kuinka lukea pyhää tekstiä.
13
484
Vastaukset
- Hämeen Hitain
viestillesi.
Minulla ei ole tuohon mitään lisättävää. Minunkin mielestäni Raamattu on hieno kirja ja siinä on totuus. Ei kuitenkaan sellainen, kuin kristinusko selittää.
Millainen sitten? Se on jokaisen lukijan ratkaistava itse. Raamatun teksteistä ei voi saada irti enempää, kuin itse tajuaa.
Niin, ja vielä, totuus löytyy monesta muustakin kirjasta. - Trubaduuri
Turha on itse kirjaa syyttää jos ei sitä ymmärrä!
- €€€€€
Aika paljon löytyy saman tapaisia tekstejä myös muista mytologioista. Jopa vanhemmista kuin Raamattu. Kalevalastakin voi lukea maailman synnystä ja ylösnousemuksesta. Ei kaikki ole "niin kuin kirjassa lukee." Pahitteeksi ei olisi myöskään, jos tutustuisi muiden uskontojen vanhoihin kirjoituksiin ennen kuin lyö lukkoon oman, ehkä subjektiivisen käsityksen yhtenä ja ainoana totuutena. On tietysti helpompaa itselle, jos nappaa yhden uskonnon ja siihen sokeasti alkaa uskoa. Kirjoittaa itselleen mieliksi ja asiansa tehostamiseksi tosiaan mahdollisimman monta sanaa isolla alkukirjaimella. Sanopa jos siihen lopuksi vielä ikään kuin parkaisee aamen tai halleluja? Johan on kumma jos ei syntiset ala vapista ja mummot itkua vääntää. Sittenpä onkin jo otollinen aika alkaa kolehdin keruu...
Uskonnot sikseen. Minun mielipiteeni, siis ihan minun vaan, on se, että usko on sydämessäni. Ilman hurmostelua ja "todistelua." Se riittää minulle. Joku toinen mielipide on sitten jonkun toisen mielipide. Sen suon hänelle, koska se lienee hänelle tärkeä. Elä ja anna elää. Ihan ilman hallelujaa. :) - Johan-On-Kumma
Pelottavaa huomata, että joku on lukenut ajatukseni ja kirjoittanut ne vielä suomi24:n keskustelupalstalle..
Kirjoituksestasi tosin taitaa puuttua vielä yksi ajatus, joka on puolestaan pyörinyt omassa päässäni.
Nimittäin jotta Raamattua voisi ymmärtää ihan oikeasti OIKEIN olisi vähintäänkin oletettavaa että lukija osaa viittä mieluiten kuutta Raamatun alkuperäiskieltä, joilla voi tulkita hankalasti kirjoitetun kohdan sen oman alkuperäisen merkityksensä ja edelleen sen todellisen ja todellakin tarkoitetun siis sen OIKEAN merkityksensä mukaan. Myöskään historian, arkeologian, matematiikan, fysiikan, biologian, kemian ynnä muiden lukemattomien tieteiden osaaminen ei ole pahitteeksi jotta lukija voi täysin sisäistää kirjoituksia oikein ja lopulta karauttaa lapionsa siihen Totuuteen, jota alunperin lähdettiin lapiolla kaivamaan.
On se vaan helppoa kun sen osaa.
Ja jos joku ei osaa voi turvautua aina EVO:n antamaan tekosyyhyn. - Crypticall
Olet varmaan ihan oikeassa siinä, että Raamatusta on todellakin vuosituhansien varrella tehty hyvinkin erilaisia ns. tulkintoja mutta ihan kaikkia niistä ei voi kutsua kovin perustelluiksi tulkinnoiksi.
Kun puhutaan maailman eniten myydystä, maailman eniten luetusta ja maailman eniten tutkitusta kirjasta, niin ei olisi kovin realistista odottaa kaikkien näkevän sitä aivan samalla tavalla. Paljon yksinkertaisemmistakin asioista ihmiset ovat erimielisiä.
Kohdistat tulkintaerimielisyydet kristittyjen aiheuttamiksi, mutta laajemmin katsoen kysymys ei ole niin helppo. Kristittyjen kesken kyllä vallitsee yhteisymmärrys Raamatun keskeisistä asioista, joten kristillisestä tulkinnasta voi puhua yhdenmukaisenakin kokonaisuutena erilaisten tulkintojen valtavassa joukossa. Kysymys on vain siitä mihin fokusoidaan.
Jos eroja etsitään kristillisen tulkinnan sisältä, niin silloin tulkinnalla on jo tietyt raamit. Se voi olla ihan perusteltuakin siinä mielessä, että kristillisessä tulkinnassa pyritään ymmärtämään, ettei esitettyjä asioita voida ymmärtää aivan eri tavalla kuin mitä aikalaiset ovat asiat omassa kulttuurissaan ymmärtäneet. Jo se rajaa tulkintaa niin, ettei asioita voida tulkita ihan miten tahansa.- Nas.se
tulkita eri tavoin.
Mutta miksi sadun pitää olla itsensä kanssa ristiriidassa jä niin väkivaltainen? - Crypticall
Nas.se kirjoitti:
tulkita eri tavoin.
Mutta miksi sadun pitää olla itsensä kanssa ristiriidassa jä niin väkivaltainen?Niin, maailma on täynnä erilaisia satuja, eikä niiden tulkintaan yleensä puutu kukaan. Sitä en tiedä, miksi kukaan kirjoittaisi sisäisessä ristiriidassa olevia satuja. Ehkä sellaisen kirjoittaja ajattelee kuvaavansa ristiriitaista maailmaa satujen kautta? Miksi satuja yleensä kirjoitetaan, voiko niiden taustalta löytää yhteistä syytä?
- Nas.se
Crypticall kirjoitti:
Niin, maailma on täynnä erilaisia satuja, eikä niiden tulkintaan yleensä puutu kukaan. Sitä en tiedä, miksi kukaan kirjoittaisi sisäisessä ristiriidassa olevia satuja. Ehkä sellaisen kirjoittaja ajattelee kuvaavansa ristiriitaista maailmaa satujen kautta? Miksi satuja yleensä kirjoitetaan, voiko niiden taustalta löytää yhteistä syytä?
orjuudessa eläneet juutalaiset kirjoittivat isäntiensä viihteeksi satuja jumalista ja tarina karkasi lapasesta, nykypäivän konteksti on kadonnut ja miljoonat peelot pitävät satua totena, vaikkeivät edes ole siihen paneutuneet.
- Hämeen Hitain
Crypticall kirjoitti:
Niin, maailma on täynnä erilaisia satuja, eikä niiden tulkintaan yleensä puutu kukaan. Sitä en tiedä, miksi kukaan kirjoittaisi sisäisessä ristiriidassa olevia satuja. Ehkä sellaisen kirjoittaja ajattelee kuvaavansa ristiriitaista maailmaa satujen kautta? Miksi satuja yleensä kirjoitetaan, voiko niiden taustalta löytää yhteistä syytä?
>>eikä niiden tulkintaan yleensä puutu kukaan.>Miksi satuja yleensä kirjoitetaan, voiko niiden taustalta löytää yhteistä syytä?
- Crypticall
Hämeen Hitain kirjoitti:
>>eikä niiden tulkintaan yleensä puutu kukaan.>Miksi satuja yleensä kirjoitetaan, voiko niiden taustalta löytää yhteistä syytä?
On aika paljon sanottu, että Totuus olisi saduissa ja tarinoissa. Sadut ja tarinat voivat olla opettavia. Sadut voivat olla mukavia, jännittäviä tai jotkut lapselle pelottaviakin, ainakin ellei joku turvallinen aikuinen lue niitä tai ole muuten läsnä. Kun turvallinen aikuinen on läsnä ja lukee satua, niin edes Grimmin veljesten sadut eivät välttämättä aiheuta painajaisia.
Opetus voi jäädä mieleen, vaikka sadun juoni unohtuisi. Fantasiat voivat avartaa ajattelua niin, että oppii ajattelemaan laajemmin. Huomioimaan ajatuksissaan asioita, jotka eivät ole suoraan käsin kosketeltavissa. Se voi kehittää abstraktia ajattelukykyä.
Kollektiivisen psyyken käsitettä käytetään itämaisessa uskonnollisuudessa transpersoonallisessa merkityksessä. Uskonto keskusteluissa kun ollaan, niin en ole ihan varma, missä merkityksessä sitä käytät.
Ihminen on mysteeri itselleen, vain sen vuoksi itsensä ylittäminen on mahdollista. Onko ihminen sitten materiaa, vain kone? Vai onko ihminen emergenssi kokonaisuus, vai jotain vielä enemmän? Omasta mielestäni sellaisen ihmisen, joka väittää elämän olevan redusoitavissa, olisi pitänyt kuulla ja lukea myös fantasiakirjallisuutta ;) - Nas.se
Hämeen Hitain kirjoitti:
>>eikä niiden tulkintaan yleensä puutu kukaan.>Miksi satuja yleensä kirjoitetaan, voiko niiden taustalta löytää yhteistä syytä?
tosin satuja on kahdenlaisia, aikuisten viihde (tosin itse en sitä pidä viihteenä) ja sitten lasten viihde, molemmat satuja.
Lasten viihteeseen ei kuulu ääretön väkivalta eikä sillä mässäily (eikä kyllä aikuistenkaan)
Muutoin sadut ovat kivoja, kasvattavia ja niitä ei voi koskaan kertoa tai lukea liikaa lapsille. - Hämeen Hitain
Crypticall kirjoitti:
On aika paljon sanottu, että Totuus olisi saduissa ja tarinoissa. Sadut ja tarinat voivat olla opettavia. Sadut voivat olla mukavia, jännittäviä tai jotkut lapselle pelottaviakin, ainakin ellei joku turvallinen aikuinen lue niitä tai ole muuten läsnä. Kun turvallinen aikuinen on läsnä ja lukee satua, niin edes Grimmin veljesten sadut eivät välttämättä aiheuta painajaisia.
Opetus voi jäädä mieleen, vaikka sadun juoni unohtuisi. Fantasiat voivat avartaa ajattelua niin, että oppii ajattelemaan laajemmin. Huomioimaan ajatuksissaan asioita, jotka eivät ole suoraan käsin kosketeltavissa. Se voi kehittää abstraktia ajattelukykyä.
Kollektiivisen psyyken käsitettä käytetään itämaisessa uskonnollisuudessa transpersoonallisessa merkityksessä. Uskonto keskusteluissa kun ollaan, niin en ole ihan varma, missä merkityksessä sitä käytät.
Ihminen on mysteeri itselleen, vain sen vuoksi itsensä ylittäminen on mahdollista. Onko ihminen sitten materiaa, vain kone? Vai onko ihminen emergenssi kokonaisuus, vai jotain vielä enemmän? Omasta mielestäni sellaisen ihmisen, joka väittää elämän olevan redusoitavissa, olisi pitänyt kuulla ja lukea myös fantasiakirjallisuutta ;)>>On aika paljon sanottu, että Totuus olisi saduissa ja tarinoissa.>Huomioimaan ajatuksissaan asioita, jotka eivät ole suoraan käsin kosketeltavissa.>Se voi kehittää abstraktia ajattelukykyä.
- Hämeen Hitain
Nas.se kirjoitti:
tosin satuja on kahdenlaisia, aikuisten viihde (tosin itse en sitä pidä viihteenä) ja sitten lasten viihde, molemmat satuja.
Lasten viihteeseen ei kuulu ääretön väkivalta eikä sillä mässäily (eikä kyllä aikuistenkaan)
Muutoin sadut ovat kivoja, kasvattavia ja niitä ei voi koskaan kertoa tai lukea liikaa lapsille.Muistaakseni joskus 70-luvulla alettiin kauhistella mm. Grimmin satujen väkivaltaisuutta. Ellen väärin muista ryhdyttiin myös sensuroimaan niiden tekstejä, koska pelättiin niiden olevan sellaisenaan lapsille haitallisia.
Kävi kuitenkin niin, että tekstien siivoamisen mukana hukkui koko tarinoiden pointti.
Lapset ilmeisesti kykenevät hyvin käsittelemään satujen väkivaltaan liittyviä tunteita, taitaa olla se heille hyödyllistä ja tarpeellistakin. Kunhan tiedossa on se, että kyse on sadusta ja seurassa on turvallinen aikuinen.
Luin tässä päivänä muutamana Iliasta. Varsin väkivaltainen on sekin. Veri turskahtelee ja suolenpätkät lentelevät, kun rintakehän lävistämistä keihäällä kuvataan.
Muistuttaa aika paljon VT:n väkivaltaa. Pointti voi näissäkin olla pahasti hakusessa, ellei näittenkään tarun (sadun) luonnetta käsitetä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614206Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653435Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541792Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251657Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971424Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132925Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235856en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115828Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17797