Arvio asuntokuplan riskista

Mr Teslau

KL:n palstalla rokka76 kirjoittaa niin ansiokasta analyysia, etta pakko lainata tama (ilman lupaa) tannekin. Asuntoasia tulee ajoittain esille kun aiheena on luotto-johdannaiset ja USA:n kriisi. Rokka kuitenkin alkoi USA:n tilannettakin arvioimaan kriittisesti jo siina vaiheessa kun paikalliset sopulit olivat vasta paasemassa parhaaseen vauhtiin.


-----o

3

531

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tähän....

      Ihan asiallisia huomioita. Mitä tulee siihen, että "on maita, joissa tilanne on todennakoisesti lopulta viela pahempi kuin USA:ssa", niin tästä löytyy tuore arvio erään luottoluokittajayhtiön selvityksestä. Selvityksessä suurimman riskin maiksi luokiteltiin pohjoismaat, muun muassa siksi koska kansalaisten velkaantumisaste on täällä korkein.

      • Ekonomisti 2

        Rokka tietää tarkalleen, mistä puhuu. Tanskassa esimerkiksi tulee olemaan koko lailla isoja ongelmia. Suomikin kuuluu niiden maiden joukkoon, joissa säästöaste on keikahtanut negatiiviseksi. Esim. Saksankielisessä Euroopassa näin ei edelleenkään ole. Fakta on, että Suomessa velat ovat myös hyvin epätasaisesti jakautuneita. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaaa sitä, että noin kolmasosa suomalaisista on elänyt viimeaikoina räikeästi yli varojensa holtittoman kulutuksen ja velkaantumisen kautta.


      • on siinä asiantuntija

        Nyt tyli taas sontaa suun täydeltä. Suomessa riski oli keskimääräistä selvästi pienempi ja velkaantumisaste alhaisimpia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4592
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3403
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      41
      1438
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1353
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1206
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      998
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe