Lastenoikeusaktivismi rulettaa!
Joukkoihin on liittynyt paljon jo ihmisiä, jotka eivät ole huostaanottoa koskaan kokeneet, mutta läheltä nähneet viranomaisrikokset ja mielivallan. Sekä sen, miten turvattomia lapset sijaishuoltopaikoissa monesti ovat.
Hyvistä perheistä tulevat neurologisten oireyhtymien lapset on saatava heille kuuluvan terveyshuollon piiriin ilman MITÄÄN lastensuojelutoimia!
Lasta ei saa rangaista huostaanotolla siinäkään tapauksessa, jos hän on joutunut vieraan rikollisen uhriksi, mutta kotiolot ovat kunnossa!
Eikä lasta ole syytä erottaa vanhemmistaan, jos vanhempi tai toinen heistä sairastuu esim. syöpään tai muuhun raskaita hoitoja vaativaan sairauteen. Kodinhoitajat kunniaan tällaisessa tapauksessa, jos perheellä ei ole mahdollisuutta itse hankkia ulkopuolista lastenhoitoapua.
Perusopetuslakia on kunnioitettava myös, eikä viranomaisista johtuvat lain laiminlyönnit saa johtaa lasten huostaanottoihin.
Myös aiheesta tehtävissä, laillisissa huostaanotoissa on noudatettava lakia kaikilta osin. Aiheettomat tapaamisrajoitukset on poistettava, eikä lapsia saa luvata pitkäaikaissijoituksiin. Ei ainakaan sellaisessa tapauksessa, jos viranomaiset eivät tee elettäkään tukeakseen vanhempia huostaanoton syiden poistamisessa. Päihdehuolto on saatava tarvetta vastaavalle tasolle!
Myös päihdeäitien pakkohoitoa, mutta myös lain muutosta pakkoadoption suhteen tulisi harkita, jos vanhemmat kieltäytyvät päihdehuollosta tai siitä ei ole mitään hyötyä.
Ei vieläkään ole liian myöhäistä vaatia lastensuojelulakia kriminalisoitavaksi niin, että jokainen aikuinen, joka sitä rikkoo tuomittaisiin rikosoikeudessa. Silloin myös lastensuojelussa nostetut syytteet vanhempia vastaan olisi tutkittava yhtä asianmukaisesti kuin minkä muun tahansa rikoksen yhteydessä.
Lastensuojelun nykytilasta on erittäin kuvaavaa se, että vanhemmat joutuvat toisiaan informoimaan lääkäriasemilla tehtävistä testeistä, jotka osoittavat 99-prosenttisella varmuudella alkoholin käytön viimeisen 18 kk:n aikana. Ei näitä tarvittaisi, jos lastensuojelu ei syyllistäisi vanhempia monesti täysin aiheetta. Myös toistuvien, aiheettomien ls-ilmoitusten tekijöitä on rangaistava.
Tässä vain muutamia kohtia, sillä aineisto on laaja ja koskee kaikkia osa-alueita, jossa lapset ovat mukana tässä yhteiskunnassa.
Hankkikaa sijaishuollosta tienaavat uusi
9
550
Vastaukset
- pakkohoidosta
tarkoittaa tietysti raskaana olevia äitejä.
Mutta olisiko tuo nyt niin paha asia kokeiltavaksi muutenkin :)
Tosiasiassa kunnollisia päihdehuoltopaikkoja ei ole edes kaikille vapaaehtoisesti hoitoon hakeutuville.
Ja kaiken vastustajille tiedoksi:
Katkolla käyminen ei ole vielä tässä tarkoitettua päihdehuoltoa. Katkaisuasema on yleensä vasta hoitoon pääsyedellytys, sillä hoitopaikkaan ei oteta sisään päihtyneitä. - todellakin rehottaa
"lastensuojelussa". Oma sos.työntekijämme kertoi minulle paljonko pieni kuntamme pulitti perhekodille lapseni siellä olosta. Olin pudota pers.....ni. "Onneksi" perhekoti näytti selvästi kuinka mätä se on ja lasta sekä meitä vanhempia uskottiin. Lapsi pääsi pois helvetistä ja kertoi isona opiskelevansa sellaisen ammatin, että voi pitää perhekotia. Saa kuulemma helpolla rahaa! Tämä oli häneltä varmasti itse-ironiaa, mutta en kuitenkaan usko että hän kohtelisi yhtä huonosti ketään. Monet kerrat hän on kyyneleet silmissä pohtinut täällä kotona muiden sinne sijoitettujen nuorten kuulumisia ja sanonut ääneen toivovansa että he pääsevät sieltä myös pois. Vaikka lapseni on jo kotona, luen tätä palstaa ja sympatiani on kaikkien niiden vanhempien puolella, joilta on lapsi huostattu esim. hoidollisin perustein, rikoksen uhrin asemassa tai perättömän ilmiannon seurauksena. Raskaat taistelut jokaisella edessä, jos aikovat lapsensa takaisin saada. Voin kokemuksesta vannoa, että se taistelu kannattaa, vaikka se voimille ottaakin ja mahdollisesti maksaa paljonkin. Nämä mätäpaiseet on saatava puhkaistua myös Suomesta! Myös bisneksen teko hädänalaisilla ihmisillä on saatava loppumaan!
- sanoistasi!
Ajatelkaa, miten kaukana me olemme normaalista lastensuojelusta, että edellä oleva kirjoitus nostaa melkein kyyneleet silmiin, ettei aamun ensimmäisestä tekstistä saakaan 'paskaa' silmilleen.
"Vaikka lapseni on jo kotona, luen tätä palstaa ja sympatiani on kaikkien niiden vanhempien puolella, joilta on lapsi huostattu esim. hoidollisin perustein, rikoksen uhrin asemassa tai perättömän ilmiannon seurauksena. "
Näin kirjoittaas normaalisti ajatteleva ja tunteva ihminen.
Mutta ne lasten ja nuorten kärsimyksiä vähättelevät ja vanhempia haukkuvat kirjoitukset ovat kaukana normaalista. Ne kuvaavat lastensuojelun sairasta nykytilaa, sekä sijaishuollon sairasta asennetta toiseen ihmiseen. On kamalaa, että se toinen ihminen sijaishuollossa on lapsi tai teini herkimmässä iässä, jonka itsetuntoa siellä murskataan ja peukaloidaan rikollisella tavalla.
Yhdyn aloituksen tekstiin täysillä!
Lastenoikeusaktivismi rulettaa!
Minunkin tuttavapiiristä on liittynyt paljon ihmisiä riveihin, jotka eivät henkilökohtaisesti ole kokeneet viranomaisrikollisuutta, mutta nähneet sen toteutuvan meidän elämässämme.
Kun on toisen tuntenut vuosikymmeniä, elänyt läheistä elämää ystävänä vuosia, tietää aivan varmasti, onko perheessä lainmukaisia perusteita huostaanotolle vai ei.
Ei niitä meidänkään kohdalla ollut, eikä ole.
Tämän yhteiskunnan lastensuojelu on rikollisuutta ja mielivaltaa! - eri mieltä
sanoistasi! kirjoitti:

Tämän yhteiskunnan lastensuojelu on rikollisuutta ja mielivaltaa!Olen osittain eri mieltä (se kai täällä sentään sallitaan). Lastensuojelulaki kaipaa korjausta, samoin sijaishuolto, ennalta ehkäisevä lastensuojelutyö, perhekotien ja sijaisperheiden valvonta, päihdehuolto jne.jne. listaa toki voisi jatkaa loputtomiin.
Nykyään lapsi otetaan liian herkästi huostaan ja sijoitetaan, vaikka monia muitakin mahdollisuuksia olisi. Mikä mahtaa olla syynä, resurssipula ja raha ovat yksi tekijä. Ammatillisia perhekoteja nousee kuin sieniä sateella, mikä mahtaa olla niiden taso ja valvonta.
Kuitenkin hoito ja hoito koetaan ja käsitetään bioperheessä erilailla kuin ammatillisessa perhekodissa. Rajojen vetäminen voi jo jollekin lapselle olla kauhea kokemus, miksi? jos hän on vaikka saanut isännöidä kotonaan ja suunnilleen tehdä mitä tahtoo. Kyllähän se silloin on kauheaa, jos on esim. kotiintulo- ja nukkuma-ajat tai kouluun menopakko. Tässä muutama karkea esimerkki. Itse en mistään hinnasta ryhtyisi, vaikeassa tilanteessa olevaa murkkua hoitamaan, haaste kaipaa ammattilaisen taidot. Kyllä perhekodit ansaitsevat hatun noston, usea nuori kuitenkin saa niiden hoidon avulla elämänsä raiteilleen. - Hyökkäsikö tänne
eri mieltä kirjoitti:
Olen osittain eri mieltä (se kai täällä sentään sallitaan). Lastensuojelulaki kaipaa korjausta, samoin sijaishuolto, ennalta ehkäisevä lastensuojelutyö, perhekotien ja sijaisperheiden valvonta, päihdehuolto jne.jne. listaa toki voisi jatkaa loputtomiin.
Nykyään lapsi otetaan liian herkästi huostaan ja sijoitetaan, vaikka monia muitakin mahdollisuuksia olisi. Mikä mahtaa olla syynä, resurssipula ja raha ovat yksi tekijä. Ammatillisia perhekoteja nousee kuin sieniä sateella, mikä mahtaa olla niiden taso ja valvonta.
Kuitenkin hoito ja hoito koetaan ja käsitetään bioperheessä erilailla kuin ammatillisessa perhekodissa. Rajojen vetäminen voi jo jollekin lapselle olla kauhea kokemus, miksi? jos hän on vaikka saanut isännöidä kotonaan ja suunnilleen tehdä mitä tahtoo. Kyllähän se silloin on kauheaa, jos on esim. kotiintulo- ja nukkuma-ajat tai kouluun menopakko. Tässä muutama karkea esimerkki. Itse en mistään hinnasta ryhtyisi, vaikeassa tilanteessa olevaa murkkua hoitamaan, haaste kaipaa ammattilaisen taidot. Kyllä perhekodit ansaitsevat hatun noston, usea nuori kuitenkin saa niiden hoidon avulla elämänsä raiteilleen.joku perhekodin omistaja revittelemään, että hoidollisen huostaanoton jälkeen lapsi JÄRKYTTYISI rajojen laittamisesta? Hoidollinen huosta tehdään AINA hyvästä perheestä, ei lapselle ole rajat järkytys, vaan paremminkin niiden puute.
Vai ymmärretään hoito ja hoito bio-perheessä eri tavalla kuin perhekodissa????
Joo, niin varmaan, minä kerron sinulle, miten lapseni sijoituspaikka ymmärsi eri tavalla lapsen hoidon kuin minä:
Asperger-lapselle on erittäin tarkkaa arjen tietty rakentuminen aina samalla tavalla, päivästä päivään, tunnista tuntiin. Se on hänelle vielä paljon tärkeämpää kuin ns. tavislapselle.
Meillä on lapsen elinikä, siis kymmenisen vuotta, noudatettu äärimmäisen tarkkoja ruoka-aikoja. Siitä yksinkertaisesta syystä, että jos ruoka myöhästyy 10 minuuttia, lapsia ei syö enää mitään koko loppupäivänä. Samoin nukkumaanmenoajat ovat ehdottoman säännölliset.
Mutta miten meneteltiin sijaispaikassa?
Välipala-aika saattoi heittää toista tuntia, ei se nyt niin tarkkaa ollut. Lasta kiellettiin valittamasta nälkää ja janoa, koska se oli valitusta, joka aina kostettiin lapselle jotenkin jälkeen päin. Hoitaja karjui lapselle myös minun läsnäollessani, että tämä ei saa valittaa paikan oloista mitään ulkopuolisille.
"Kuri" oli sitä tasoa, että jos lapsi ei hypännyt kun napsautettiin, häntä tönittiin, läimäyteltiin, uhkailtiin ja peloteltiin. Tällaista psykiatrista hoitoa annettiin lapselle, jota ei koskan, ei koskaan oltu lyöty ennen huostaanottoon joutumista. Jolla oli tarkat arjen struktuurit kotona ja joka sai aina aikuisen tukea ja turvaa sitä tarvitessaan. Sijoituksessa hänet jätettiin hoitajan raivoamisen ja läimäyttelyn jälkeen liki hysteerisessä tilassa yksin itkemään huoneeseensa. Kotiin ei soittaa saanut siinäkään tilanteessa, lapsen puhelin oli takavarikoitu.
Kyllä, olen samaa mieltä, varmaan ammatillisilla perhekodeilla on erilainen käsitys kurista ja lapsen hoidosta kuin monella bio-perheellä.
Kun Perhehoitoliiton puheenjohtaja jaksaa paasata, miten lapset huostaanotetaan liian myöhäisessä vaiheessa, jolloin he ovat jo kovasti häiriintyneitä ja sijaishuollon työ on siksi NIIN RASKASTA, niin mitähän apua nämä lapset todellisuudessa sijoituksessa saavat?
Todella huonoista oloista tuleva lapsi tarvitsisi ammattitaitoista hoitoa ja terapiaa, jota sijaishuollossa ei ole tarjolla.
Olisikin kiva tietää, mitä ne ovat ne elämäneväät, joilla nuoret saavat elämänsä raiteilleen perhekodeissa?
Kun valvomattomissa oloissa ammattitaidoton henkilökunta puoskaroi psykiatrista hoitoa, ainakin minun lapseni tarvitsee pitkän traumaterapian siitä toipuakseen.
Miten on toisilla? - intensiivihoitoa,
Hyökkäsikö tänne kirjoitti:
joku perhekodin omistaja revittelemään, että hoidollisen huostaanoton jälkeen lapsi JÄRKYTTYISI rajojen laittamisesta? Hoidollinen huosta tehdään AINA hyvästä perheestä, ei lapselle ole rajat järkytys, vaan paremminkin niiden puute.

Miten on toisilla?kuulosti niin tutulta. tuollaista intensiivihoito juuri käytännöössä on. korjaus vaan siihen että sinne ei edes pääse jos ei ole lastensuojeluasiakkuus, eli ns hyvien perheiden lapsia siellä ei siis ole!
- lastensuojelun
intensiivihoitoa, kirjoitti:
kuulosti niin tutulta. tuollaista intensiivihoito juuri käytännöössä on. korjaus vaan siihen että sinne ei edes pääse jos ei ole lastensuojeluasiakkuus, eli ns hyvien perheiden lapsia siellä ei siis ole!
asiakkuutta ennen kuin lähete lastenkotiin kirjoitettiin.
Ja sen, että huostaanotto oli laiton, tiesivät niin sossu kuin laitoskin - mutta silti se tehtiin "sairaalapaikkojen puutteen takia", kuten selitys kuului. - "sairaalapaikkojen
lastensuojelun kirjoitti:
asiakkuutta ennen kuin lähete lastenkotiin kirjoitettiin.
Ja sen, että huostaanotto oli laiton, tiesivät niin sossu kuin laitoskin - mutta silti se tehtiin "sairaalapaikkojen puutteen takia", kuten selitys kuului.puutteen takia tehty huostaanotto"
ei varmaankaan näy missään asiakirjassa virallisesti.....
Mustaa valkoisella olevana em. asiahan
olisi jo niin selkeä näyttö viranomaisrikoksesta ettei ko. rikosta voisi mikään viranomainenkaan enää muuksi väittää! - sama meininki
Hyökkäsikö tänne kirjoitti:
joku perhekodin omistaja revittelemään, että hoidollisen huostaanoton jälkeen lapsi JÄRKYTTYISI rajojen laittamisesta? Hoidollinen huosta tehdään AINA hyvästä perheestä, ei lapselle ole rajat järkytys, vaan paremminkin niiden puute.
Vai ymmärretään hoito ja hoito bio-perheessä eri tavalla kuin perhekodissa????
Joo, niin varmaan, minä kerron sinulle, miten lapseni sijoituspaikka ymmärsi eri tavalla lapsen hoidon kuin minä:
Asperger-lapselle on erittäin tarkkaa arjen tietty rakentuminen aina samalla tavalla, päivästä päivään, tunnista tuntiin. Se on hänelle vielä paljon tärkeämpää kuin ns. tavislapselle.
Meillä on lapsen elinikä, siis kymmenisen vuotta, noudatettu äärimmäisen tarkkoja ruoka-aikoja. Siitä yksinkertaisesta syystä, että jos ruoka myöhästyy 10 minuuttia, lapsia ei syö enää mitään koko loppupäivänä. Samoin nukkumaanmenoajat ovat ehdottoman säännölliset.
Mutta miten meneteltiin sijaispaikassa?
Välipala-aika saattoi heittää toista tuntia, ei se nyt niin tarkkaa ollut. Lasta kiellettiin valittamasta nälkää ja janoa, koska se oli valitusta, joka aina kostettiin lapselle jotenkin jälkeen päin. Hoitaja karjui lapselle myös minun läsnäollessani, että tämä ei saa valittaa paikan oloista mitään ulkopuolisille.
"Kuri" oli sitä tasoa, että jos lapsi ei hypännyt kun napsautettiin, häntä tönittiin, läimäyteltiin, uhkailtiin ja peloteltiin. Tällaista psykiatrista hoitoa annettiin lapselle, jota ei koskan, ei koskaan oltu lyöty ennen huostaanottoon joutumista. Jolla oli tarkat arjen struktuurit kotona ja joka sai aina aikuisen tukea ja turvaa sitä tarvitessaan. Sijoituksessa hänet jätettiin hoitajan raivoamisen ja läimäyttelyn jälkeen liki hysteerisessä tilassa yksin itkemään huoneeseensa. Kotiin ei soittaa saanut siinäkään tilanteessa, lapsen puhelin oli takavarikoitu.
Kyllä, olen samaa mieltä, varmaan ammatillisilla perhekodeilla on erilainen käsitys kurista ja lapsen hoidosta kuin monella bio-perheellä.
Kun Perhehoitoliiton puheenjohtaja jaksaa paasata, miten lapset huostaanotetaan liian myöhäisessä vaiheessa, jolloin he ovat jo kovasti häiriintyneitä ja sijaishuollon työ on siksi NIIN RASKASTA, niin mitähän apua nämä lapset todellisuudessa sijoituksessa saavat?
Todella huonoista oloista tuleva lapsi tarvitsisi ammattitaitoista hoitoa ja terapiaa, jota sijaishuollossa ei ole tarjolla.
Olisikin kiva tietää, mitä ne ovat ne elämäneväät, joilla nuoret saavat elämänsä raiteilleen perhekodeissa?
Kun valvomattomissa oloissa ammattitaidoton henkilökunta puoskaroi psykiatrista hoitoa, ainakin minun lapseni tarvitsee pitkän traumaterapian siitä toipuakseen.
Miten on toisilla?8-vuotias lapsemme leimattiin skitsofrenikoksi!! Järkyttävää!!! Kuinka tämä voi olla mahdollista herran vuonna 2007? Näin vain on sairaalassa, joka kuvailee itseään "lasten psykiatrian huippuyksiköksi"...
Vanhempien tapaamista rajoitettiin, koska eivät uskoneet keskiaikaiseen diagnoosiin, vaan vaativat Asperger-tutkimuksia...
Kesällä saatiin diagnoosi lasten neurologian professorilta ja se oli Asperger...
Anteeksipyyntöjä ei koskaan tullut...
Lasta ei päästettypois osastolta, vaan vedottiin siihen, että "Hoito aina kestää kaksi vuotta"
Mikä järkytys!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827