kanssa? Miten teidän päivät koostuu? Onko säännöllinen rytmi ja jos niin millainen?
Annatteko vauvan viettää yksinään esim lattialla tai sitterissä, kuinka pitkiä aikoja kerrallaan?
Musta tuntuu että otan liian kovia paineita vauvan kanssa olemisesta. Jos 5 min olen vaikka pyykkiä laittamassa koneeseen niin tunnen jo syyllisyyttä miksen ole viihdyttämässä ja seurustelemassa lapseni kanssa. En tiedä mistä tällänenki johtuu, ei kai ihan normaalia. Olen jo jotenki rasittunutki tän asian takia, yritän kai liikaa. Vai onko muilla näin?
Päivät 3kk
5
872
Vastaukset
- baby3kk
Meillä vauva 3kk ja viihtyy paljon yksin lattialla lelujensa kanssa. Aluksi ja vieläkin tunnen huonoa omatuntoa jos teen omia juttujani ja annan vauvan olla yksikseen, mutta luulenpa että on vauvojen hyvä olla itsekseen myöskin, eihän aikuinen aina voi olla vieressä. Ja vaikka siihen vierelle menen josus höpöttämään/leikkimään ei vauvaa välttämättä kiinnosta ja juttelee vain leluille. Annan sitten olla eihän sitä väkisin voi seurustella. ja jos kaikki on muuten ok, niin eihän siinä mitään pahaa ole. vauva on muuten todella sosiaalinen.
Luin jostain että kun vauva kääntää päänsä pois päin meinaa se sitä ettei hän silloin halua seurustella ja sitä pitäisi kunnioittaa. - Katj@
Elikkäs välillä seurustelen vauvan kanssa ja sitten se on välillä esimerkiksi ½ tuntia itsekseen leikkimatolla. Juttelee ja huitoo leluja ja yrittää kääntyä mahalleen. Minäkin tunnen välillä olon syylliseksi, kun "jätän" vauvan itsekseen. Moni äiti on kuitenkin sanonut, että on vauvan parhaaksi, ettei hänen ääressään ole jatkuvasti joku. Joten tee huoletta omia hommia ja anna vauvan touhuta itsekseen, jos kerta viihtyy!! ;) Aurinkoista kesää!!
- olla vähän
pidempia aikoja yksinään. Mä oon aina hypännyt viihdyttämässä vauvaa joka inahduksesta ja olen kuskannut mukana vessaan ripustamaan pyykkejä. Nythän tuo 4kk poika ei viihdy yhtään yksin, kun olen näin opettanut.. Mun pitää puhua koko päivä, koska vauva hermostuu jos olen hiljaa. Nyt olen ruvennut kylmästi jättämään päivä päivältä enemmän vähän pidemmäksi aikaa yksin (kyse edelleen vaan minuuteista), että oppisi olemaan niin. Helpommalla varmaan olisi päässyt, jos olisi aikaisemmin tehnyt näin.
Meillä alkaa pikkuhiljaa muodostua rytmiä, mutta välillä tulee aina takapakkia. Vauva nukkuu kolmet tai neljät päikkärit. Jaksaa välissä valvoa kaksi tuntia, paitsi illalla vähän pidemmän pätkän. Yöllä syö kaksi kertaa. - kippili
meijän vauveli hermostuu muhun jos koko ajan olen sIin höpöttämäs...hän alkaa huutamaan ja kääntää nassunsa toiseen suuntaan!=)Mustakin on hyvä että vauveli on välil yksinään,mutta kuitenkin valvonnan alla!
- tarvii
myös omaa aikaa.Eli ihan turhaan otat paineita.Meijän neiti alottaa välillä hirveen huudon jos meen kesken leikkien säheltään väliin.Meijä neitokainen 6kk.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575805Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773063Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222278No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402025- 191908
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61579Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83120281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191191Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah761031