Nyt jo

Aloitin uudessa työpaikassa 4 kuukautta sitten, alku meni ihan ok, mutta viimeiset 2 kuukautta ovat olleet ihan helvetillisiä. Vastuuta ja työtä on paljon enemmän kuin missään aiemmassa työpaikassa ja tuntuu, etten pysty hoitaa työtäni kunnolla.

Työn jälki tuntuu vaan pahenevan, koska en saa nukuttua ja näen töistä painajaisia, odotan työvuoroja kauhulla, kun pelkään mitä taas on edessä. Ennen iltavuoroa nieleskelen itkua koko päivän kotona ja tuntuu että tuo itkeskely on muutenkin jatkuvaa. Tietysti myös työkaverista löytyy muutama k***pää. Ja kun tuohon lisätään vielä huoli siitä, että palkka ei riitä oikein mihinkään, olen aivan puhki, mikä tarkoittaa sitä että energiaa muuhun elämään työn lisäksi ei löydy.

En vaan tajua miten voin olla tässä kunnossa jo nyt, näin lyhyen ajan jälkeen. Miten voin ikinä pärjätä työelämässä jos jo parin kuukauden jälkeen töihin meno on itkua ja hammasten kiristystä?
2302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vuosi sitte ite alotin uudessa paikassa. Eka oli jees mut sit kävi niin ku siulle.Tuli suoriutumispaineet, piti päteä ja yrittää enemmän ku olin uusin työntekijä.
Vituiks meni jouduin siraslomalle yksin kertasesti nollaamaan itseni ja rankemman kautta tajuamaan etten ole kone eikä kukaan muukaan tee sen enempää ku miekään siellä työpaikalla.
Sen kun ymmärsin ja otin "löysin rantein" jaksoinkin ihan toisella tavalla. Tosin nyt siinä firmassa on meitsillä loppusuora edessä ku uusi jo odottaa viikon päästä ja ihan toisenlaiset tehtävät. Mikään ku ei täs firmas ole muuttunut vuoden aikana niin mie päätin sitten muuttaa ite kaiken..

Äänestä

Hei. Et todellakaan ole ainoa. Luultavasti vain liian vastuuntuntoinen ihminen, kuten melkein kaikki stressaavat ihmiset. Itsekin aloitin vajaa 4 kuukautta sitten ja olisin valmis burn out lomalle. Elimistö käy sellaisilla kierroksilla ettei pitkään jaksa. Onneksi minulla on määräaikainen työsuhde, niin että voin tähdätä katsetta hamaan tulevaisuuteen. Sekin vielä ettei näin lyhyen ajan jälkeen "olevinaan voi jäädä stressilomalle", mutta omasta väärästä ajattelutavastahan se vain on kiinni. Kyllähän sitä voi ja saakin tehdä niin, se omatunto vain jarruttelee :-(

Mutta tsemppiä ja jaksamista meille kaikille saman asian parissa painiskeleville. Ja jos ei tunnu hyvältä, niin yritä löytää uusi työpaikka jos asut sellaisella alueeella, jossa on tarjontaa. Itselläni ei juuri ole vaihtoehtoja, vaan se on otettava mitä saa ja silloin kun saa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stressiä? kirjoitti:

Aloitin uudessa työpaikassa 4 kuukautta sitten, alku meni ihan ok, mutta viimeiset 2 kuukautta ovat olleet ihan helvetillisiä. Vastuuta ja työtä on paljon enemmän kuin missään aiemmassa työpaikassa ja tuntuu, etten pysty hoitaa työtäni kunnolla.

Työn jälki tuntuu vaan pahenevan, koska en saa nukuttua ja näen töistä painajaisia, odotan työvuoroja kauhulla, kun pelkään mitä taas on edessä. Ennen iltavuoroa nieleskelen itkua koko päivän kotona ja tuntuu että tuo itkeskely on muutenkin jatkuvaa. Tietysti myös työkaverista löytyy muutama k***pää. Ja kun tuohon lisätään vielä huoli siitä, että palkka ei riitä oikein mihinkään, olen aivan puhki, mikä tarkoittaa sitä että energiaa muuhun elämään työn lisäksi ei löydy.

En vaan tajua miten voin olla tässä kunnossa jo nyt, näin lyhyen ajan jälkeen. Miten voin ikinä pärjätä työelämässä jos jo parin kuukauden jälkeen töihin meno on itkua ja hammasten kiristystä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu